Vanhempi on lapsensa paras tuntija
Mikä lapsessasi on kaikista ihaninta? Mikä vanhemmuudessa on kaikkein vaikeinta?
MIELI ry kysyi keväällä minigallupissa pienten lasten vanhemmilta heidän ajatuksiaan vanhemmuudesta. He antoivat myös vertaisvinkkejä arkeen ja kertoivat omasta vanhemmuudestaan. Univelka on monelle raskas taakka. Tyypillistä on myös kokemus, että kaaokselta ei voi välttyä ja pinna saattaa kiristyä arjen tilanteissa. Lapsi vaatii paljon huomiota. Pienen vauvan itkua on vaikea kestää, kun kädet eivät riitä tai kaikki tyynnyttelyn keinot on kokeiltu. Ihaninta vanhempien mielestä on puolestaan lasten energia, idearikkaus ja yhdessä puuhailu. On ilo saada huomata, kuinka lapsi kehittyy. Vanhempia ilahduttavat leikit ja huumori, ja se, että oppii tuntemaan oman lapsen.
Pitkään lasten ja perheiden parissa työskennelleenä psykologina olen ollut lukuisissa tilanteissa, joissa mukana ovat olleet vanhemmat, varhaiskasvattaja tai opettaja. Olen ollut vuosien varrella myös vanhemman roolissa omien lasteni vasu- ja arviointikeskusteluissa niin päiväkodissa kuin ala- ja yläkoulussa. Parhaimmillaan näissä tilanteissa on yhdessä jaettu lapseen liittyvää iloa sekä luotsattu lasta samaan suuntaan arkisissa, kehityksellisissä tai oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvissä asioissa.
Olen saanut ihaillen todistaa tilanteita, joissa ammattikasvattaja on yhteisessä tapaamisessa lähtenyt liikkeelle vanhemmista. Vanhempi on saanut kertoa, mitä arkeen kuuluu, millainen lapsi on kotona, mitä he puuhailevat yhdessä, mitkä tilanteet sujuvat hyvin ja onko jotakin haasteita. Vanhempien silmissä on näkynyt monta ilon pilkahdusta lapsesta kertoessaan. Toisinaan myös kyyneliä.
Moni vanhempi toivoo, minä mukaan lukien, kunpa lapsi saisi olla oma ainutlaatuinen persoona, kasvaa ja kehittyä omassa tahdissaan. Lasta arvioidaan jo pienestä lähtien ihan perustellustikin muun muassa siksi, että lapsi saisi tarvitsemaansa yksilöllistä tukea ja ohjausta oikeisiin asioihin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tällä voi olla ratkaiseva merkitys lapsen kasvun polulla esimerkiksi oppimisen tai keskittymisen haasteiden tunnistamisessa ja sitä kautta muun muassa itsetunnon ja minäkuvan kannalta.
Olen ollut monesti mukana myös keskusteluissa, joissa vanhemmat ovat neuvottomia tai ymmällään lapsen tilanteesta. Vanhemmat eivät ole tunnistaneet omaa lastaan siitä, millainen hän on päiväkotiryhmässä, koululuokassa tai välitunnilla. Lapsi voi toimia monesta syystä kotona ja kodin ulkopuolella eri tavoilla. Hankalia ovat ne hetket, joissa tuntuma lapsesta keikahtaa väärille jengoille ja kadotetaan yhteinen ymmärrys. Silloin kannattaa palata vanhemman ajatuksiin.
Kokonaiskuva lapsesta muodostuu kaikista arjen havainnoista. Jos näkökulma on pelkästään ammattilaisen, on uskaliaasti lähdetty yksinpurjehdukselle ja vastassa voi olla kova aallokko. Kaikkien osapuolten kannalta onnellisin tilanne on silloin, kun vanhempi ja varhaiskasvattaja tai opettaja saavat yhdistettyä voimansa ja molempien tietämyksen. Kasvatuskumppanuus vaatii joskus aallokossa navigointia ennen kuin päästään selvemmille vesille, opitaan toinen toiselta sekä löydetään yhteinen kieli. Sen eteen kannattaa nähdä vaivaa.
Moni vanhempi tarvitsee tukea rinnalleen. Se on täysin luonnollista. Vanhemmuus on mitä tärkein tehtävä – antoisa mutta myös vaativa. Arjessa vanhempi on se aikuinen, joka tsemppaa lapsen kiukuissa, valvoo ja silittelee kun lapsi ei saa unta, puhaltaa kun lapsi kaatuu pyörällä ja polvet ovat naarmuilla. Kun vanhempi kokee epävarmuutta tai riittämättömyyttä, ammattilainen on tukena kuunnellen vanhempaa, ymmärtäen lasta, tarjoten apuaan ja osaamistaan.
Minigallupissa vanhemmat antoivat arvokkaita vertaisvinkkejä. Ole läsnä – aika menee nopeasti. Luota itseesi ja omiin taitoihisi. Uskalla pyytää apua ja ottaa sitä vastaan. Näillä vinkeillä vanhemmuus on taatusti antoisampaa.
