Lausunnossaan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle MIELI ry toteaa, että uudistuksessa tulee pyrkiä vahvistamaan vertaistoimijoiden, kokemusasiantuntijoiden, palveluiden käyttäjien ja omaisten vaikutusmahdollisuuksia palveluihin.
Lausunnossaan MIELI ry toteaa, että eheytyshoidot ovat epäeettistä puoskarointia, joka aiheuttaa riskin mielenterveydelle ja kärsimystä. Seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuoli-identiteetti eivät ole muokattavissa.
Lausunnossaan MIELI ry toteaa, että ikääntyneiden henkilöiden mielenterveys ja mielen hyvinvoinnin edistäminen on jäänyt katveeseen jo pitkään eri ohjelmissa ja niiden toimeenpanoissa. On ensisijaiseen tärkeää, että mielenterveyteen kiinnitetään erityistä huomiota, mietitään myös konkreettisia toimenpiteitä ja suunnataan resursseja.
Lausunnossaan mielenterveyslansäädännöstä MIELI ry kannattaa pyrkimystä siirtyä mielenterveys- ja päihdetyön sääntelyn erillislaeista yleiseen sosiaali- ja terveydenhuoltolainsäädäntöön.
Lausunnossaan mietinnöistä yhdenvertaisuuslain osittaisuudistukseksi MIELI ry yhtyy esityksiin yhdenvertaisuuden edistämiseksi ja syrjinnän vähentämiseksi.
Lausunnossaan MIELI ry katsoo, että hallituksen esitykseen hoitotakuusta tulee sisältyä myös perusterveydenhuollon terapiatakuu, joka takaa hoidon aloituksen kuukauden sisällä tarpeen toteamisesta.
Lausunnossaan valtion budjettikehyksestä vuosille 2023-26, MIELI ry toteaa, että hyvinvointialueiden tulee vahvistaa erityisesti perustason mielenterveyspalveluita, ja että mielenterveysstrategian toimeenpanoa tarvitaan hyvinvointitavoitteiden saavuttamiseksi.
MIELI ry esittää, että lasten ja nuorten harrastustoiminnan arviointiin luodaan selkeät laatukriteerit, joihin kuuluu myös mielenterveyden edistäminen.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.