Siirry sisältöön
Kaksi lasta uima-altaassa

Lasten ja nuorten harrastukset tärkeitä mielen hyvinvoinnille

Pahentunut pandemiatilanne on avannut keskustelun myös lasten ja nuorten harrastamisen rajoittamisesta. MIELI Suomen Mielenterveys ry pitää lasten harrastusmahdollisuuksien auki pitämistä erittäin tärkeänä mielen hyvinvoinnin kannalta.

Koostekuva eri ikäisistä keskustelevista ihmisistä

Aluevaaleissa ratkaistaan mielenterveyden tulevaisuus

Tulevien aluevaltuutettujen ymmärrys mielenterveydestä on ratkaisevan tärkeää koko alueen hyvinvoinnin kannalta. Jokainen äänestäjä voi varmistaa tuen mielenterveystyölle kysymällä ehdokkaaltaan, kuinka tämä aikoo edistää mielenterveyttä omalla hyvinvointialueella.

Itsemurhien määrä laski hieman edellisvuodesta

Miesten ja nuorten itsemurhakuolleisuus laski vuonna 2020, mutta naisten tekemien itsemurhien määrät hieman nousivat. Nuoret tekevät Suomessa muuhun Eurooppaan nähden paljon itsemurhia.

Digimarkkinoija MIELI ry:n varainhankintaan

MIELI Suomen Mielenterveys ry on asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, joka tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. MIELI ry koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia.  

Itsemurhista voi puhua pelosta huolimatta

Suomessa tehdään paljon itsemurhia, mutta niistä puhutaan edelleen vähän. Tänään 21.11. vietetään valtakunnallista itsemurhan tehneiden muistopäivää.