Siirry sisältöön
Kuvassa kaksi nuorta juttelee ulkona puistossa. Kuvassa toinen nuori kuuntelee keskittyneesti, mitä toinen kertoo.
Läsnäolo ja kuunteleminen ovat tärkeitä kaveritaitoja. Kuva: Mika Pakarinen.

KAMU Kaveri mielessä -ohjaajakoulutuksessa pääset perehtymään uuteen mielenterveyden edistämistä tukevaan tuntimateriaaliin. KAMU-tunnit on rakennettu konkreettiseksi työvälineeksi koulunuorisotyön ja muiden koulun ammattilaisten kanssa tehtävään työparityöskentelyyn.

Koulutuksessa perehdytään KAMU Kaveri mielessä, Miten tuen kaveriani? -tuntikokonaisuuteen. KAMU-tunnit ovat neljän oppitunnin pituinen kokonaisuus, jonka tavoitteena on antaa nuorelle välineitä pitää omasta mielenterveydestä huolta sekä tukea kaveria silloinkin, kun kaverin elämässä on haasteita. Tuntien aikana oppilas saa välineitä tunnistaa, millaisissa tilanteissa on myös tärkeää kääntyä aikuisten tai ammattilaisen puoleen.

Ohjaajakoulutuksen osaamistavoitteet

Koulutuksen jälkeen osallistuja:

  1. Ymmärtää, miten KAMU-tunneilla opeteltavat taidot vahvistavat nuoren mielenterveyttä.
  2. Saa valmiuksia hyödyntää KAMU-tuntien sisältöä ja materiaaleja omassa työssään.
  3. Tietää, missä yhteyksissä KAMU-tunteja voi hyödyntää ja miten KAMU-tunnit vastaavat opetussuunnitelman sisältöihin.
  4. Ymmärtää moniammatillisen yhteistyön voiman ja mahdollisuudet nuoren tukemisessa.

Ohjaajakoulutuksen sisältö

  • Mielenterveyden suojatekijät
  • Mielenterveyttä edistävä työ koulussa
  • KAMU-tuntien aineistojen ja harjoitteiden esittely
  • KAMU-tuntien hyödyntäminen kouluympäristössä
  • Koulussa toimivien ammattilaisten mahdollisuudet nuoren tukemisessa

KAMU Kaveri mielessä -tuntien materiaalit

KAMU-tunnit rakentuvat diojen ja niihin liittyvien ohjeistusten pohjalle. Voit käydä tutustumassa materiaaleihin etukäteen.

Tilaa koulutus työyhteisöllesi

Mikäli kiinnostut ohjaajakoulutuksesta, ole yhteydessä meihin!

Etäkoulutus: 2h, 550€.

Lisätiedot koulutuksesta ja materiaaleista

Marja Snellman-Aittola

Asiantuntija, Nuoret-yksikkö, Nuorisoalan osaamiskeskushanke
+358 40 190 5493
etunimi.sukunimi@mieli.fi