Siirry sisältöön

Mitä sinulle kuuluu? -julisteet

Antti Kareisen ja Henna Rinnekankaan suunnittelemat julisteet, jonka tavoitteena on kumota mielenterveyteen liittyviä ennakkoluuloja.

Keväällä 2014 luovat suunnittelijat Antti Kareinen ja Henna Rinnekangas osallistuivat Young Lions Finland -kilpailuun, jonka asiakkaana oli Suomen Mielenterveysseura. Tehtävänä oli suunnitella mainontaa, ”joka kumoaa mielenterveyteen liittyviä ennakkoluuloja ja saa ihmiset näkemään mielenterveyden positiivisessa valossa. Jokaisella on mielenterveys.”

”Idea näistä julisteista syntyi, kun mietimme kuinka merkittävä niinkin perustava kysymys kuin ”How are you” on. Sitä pitäisi muistaa kysyä niin muilta kuin myös itseltään. On myös tärkeää, että voi vastata rehellisesti. Keskustelemalla voi saada tukea ja hoitaa mielenterveyttään. Pahinta on ehkä jäädä yksin rypemään.”

Kaksi vuotta myöhemmin Mielenterveysseurassa suunniteltiin Mitä sinulle kuuluu? -kampanjaa Kymppikympin eli maailman mielenterveyspäivän kunniaksi. Anttia ja Hennaa pyydettiin työstämään julisteet suomeksi.

”Visuihin halusimme tuoda yksin elävän, luultavasti nuoren, aikuisen kämpän. Taustallaan hänellä voi olla monenlaisia mieliterveyshaasteita: ruuhkavuodet ja uupuminen, sosiaaliset paineet, erakoituminen, jatkuva muutos ja tietoähky, paikalleen jumittuminen ja saavuttamattomat tavoitteet, ihmissuhdeongelmat, yhteiskunnan epäkohdat jne. Nykyään kun elämme yhä enemmän verkon armoilla mietityttää, kuinka se vaikuttaa hyvinvointiimme. Halusimme kampanjassa herätellä välittämään ja kysymään ”mitä kuuluu” ihan aidosti ja oikeasti.”

”Kuvat kertovat molemmat mahdolliset ääripään vastaukset: voit joko hyvin tai huonosti. Mielenterveys vaikuttaa väistämättä jaksamiseen ja tässä rauhallisen kärjistetyssä esimerkissä siihen, missä kunnossa asunto on. Jos huomaa katsoa tarkemmin sänkyjen peittoja, niissä näkyvät akkujen varaustasot. Aivan kuten akuissa on ihmisillä välillä elämässä iloa, intoa ja virtaa ja välillä pitää taas latautua. Mutta jos akku on jatkuvasti punaisena, sitten pitää mennä huoltoon!”

Lataa

Lisää aiheesta

Mitä sinulle kuuluu? -kortit

Mitä sinulle kuuluu? -korttien avulla on helppo keskustella pareissa tai ryhmissä mielenterveyttä ja hyvinvointia vahvistavista asioista elämässä.

Poika ja tyttö istuvat portailla

Mitä mielenterveys on?

WHO:n määritelmän (2013) mukaan mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja …

Mielenterveys aikuisuudessa

Aikuiset ovat hyvin moninainen ryhmä, ja elämäntilanteet vaihtelevat yksinelävistä sinkuista suurperheiden vanhempiin. Elämäntilanteesta riippumatta aikuisen on tärkeää muistaa oma hyvinvointinsa.


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: