Siirry sisältöön

Roolihissi -juliste

Roolihissi on työväline nuorille oman identiteetin ja itseen kohdistuvien odotusten pohdintaan. Millaisia rooleja valitsen erilaisissa tilanteissa?

Roolihissiä voidaan käyttää keskustelun virittäjänä ja lähtökohtana toiminnallisille työtavoille. Julisteen avulla nuori voi pohtia, mitä itse toivoo ja mitä muut häneltä odottavat.

Lataa

IDEA 1. Pienryhmät valitsevat kaksi kuvan tilannetta ja valitsevat tarinalleen päähenkilön, jolle annetaan nimi. Ideoidaan tarina, joka kertoo päähenkilön kokemista roolien ja odotusten ristiriidoista. Näytellään muulle ryhmälle kaksi kohtausta, joissa ristiriita ilmenee. Keskustellaan osallistujien kanssa siitä, miten ristiriita ratkeaisi nuoren kannalta myönteisimmällä tavalla. Laaditaan pienryhmissä loppuratkaisuvaihtoehtoja, jotka voidaan myös näytellä yhteisen keskustelun pohjaksi.

IDEA 2. Pienryhmät valitsevat heitä kiinnostavan tilanteen kuvasta ja rekonstruoivat tilanteen: mitä on tapahtunut juuri ennen kuin tähän hetkeen päädytty? Tilanteet näytellään muille ryhmille niin, että lopuksi ohjaaja ”jäädyttää” tilanteen still-kuvaksi muun ryhmän tarkastelua varten. Lisätään still-kuvan henkilöille tunteita kuvaavia ajatusääniä ja keskustellaan tulkinnoista. Miten tilanne päättyisi rakentavalla tavalla? Improvisoidaan loppuratkaisuja.

IDEA 3. Kunkin tilanteen päähenkilön pahimpia pelkoja ja suurimpia toiveita voidaan käsitellä pienryhmien toteuttamien still-kuvien kautta.

Lisää aiheesta

Voimavarojen talo

Voimavarojen talo ohjaa pohtimaan jokapäiväisiä mielenterveyteen vaikuttavia tekijöitä ja on tarkoitettu käynnistämään keskustelua aikuisen ja nuoren välillä.

Millainen selviytyjä olen? -juliste

Millainen selviytyjä olen? -juliste auttaa pohtimaan omia selviytymiskeinoja elämään kuuluvissa huolissa ja murheissa tai kriiseissä.

Sivua muokattu 16.8.2023

Ota yhteyttä

Riikka Nurmi

Asiantuntija, Varhaiskasvatus ja koulut -yksikkö
+358 40 678 7392
etunimi.sukunimi@mieli.fi


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: