Pakko-oireinen häiriö

Pakkoajatukset ovat tahtomatta mieleen tunkeutuvia, häiritseviltä ja epämiellyttäviltä tuntuvia ajatuksia. Yleisimpiä pakkoajatuksia ovat likaantumisen pelko, tartunnan saamisen pelko, pakonomainen epäily sekä symmetrian tarve. Ihminen saattaa jatkuvasti pelätä likaantuvansa tai saavansa jonkin tarttuvan taudin. Hän saattaa myös epäillä jatkuvasti aiheuttavansa jonkin vakavan vahingon, esimerkiksi tulipalon. Pakko-oireista häiriötä luonnehtii myös pakonomaisten ajatusten ja toimintojen liiallisuus ja epärealistisuus.

Symmetrian tarpeesta kärsivä ihminen taas haluaa, että esineet ovat tietyssä järjestyksessä tai että asiat tapahtuvat tietyssä järjestyksessä, muuten hän ahdistuu. Pakkoajatukset voivat olla myös jatkuvaa huolta omasta terveydestä, tiettyjen sanojen pakonomaista toistelua tai seksuaalisuuteen liittyviä, väkisin mieleen tunkevia ahdistavia mielikuvia tai ajatuksia. 

Pakkotoiminnot ovat pakonomaista käyttäytymistä, jonka tavoitteena on lieventää ahdistusta. Pakko-oireista kärsivä ajattelee, että jos hän jättää toteuttamatta pakkotoiminnot, tapahtuu jotain pahaa.  

Pakkotoiminnot ovat pakonomaista käyttäytymistä, jonka tavoitteena on lieventää ahdistusta.

Yleisimpiä pakkotoimintoja ovat tarkistaminen ja peseytyminen. Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä saattaa esimerkiksi tarkistaa kymmeniä kertoja, että kahvinkeitin on pois päältä. Myös usein toistuva peseytyminen, esimerkiksi käsien erittäin usein toistuva pesu on tyypillinen pakkotoiminto. 

Pakkotoiminnot voivat olla myös esimerkiksi laskemista tai järjestämistä. Joskus pakkotoimintoihin liittyy pitkiä ja monimutkaisia rituaaleja, jotka on pakko suorittaa tietyssä järjestyksessä. Tiheästi esiintyessään pakko-oireet vievät runsaasti aikaa ja hankaloittavat arkea ja ihmissuhteita huomattavasti.

Ai­kui­nen pak­ko-oi­reis­ta kär­si­vä tie­dos­taa yleen­sä it­se on­gel­man 

Lievät pakko-oireet ovat varsin tavallisia erityisesti lapsilla ja nuorilla. Aikuinen tai nuori pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä useimmiten itse tiedostaa, että pakkoajatukset ja -toiminnot ovat liiallisia, mutta hän ei siitä huolimatta pysty lopettamaan niitä. Hän voi esimerkiksi tietää, että uuni ei ole päällä ja hän voisi aivan hyvin lähteä töihin tai kouluun, mutta ei siitä huolimatta kykene olemaan tarkistamatta uunia yhä uudelleen.  

Pak­ko-oi­reis­ta kär­si­vät odot­ta­vat tur­han kau­an en­nen hoi­toon ha­keu­tu­mis­ta 

Pakko-oireinen häiriö kehittyy useimmiten hitaasti. Oireyhtymästä kärsivä saattaa hävetä oireitaan tai hän ei tiedä saatavilla olevasta hoidosta. Nämä asiat saattavat olla syinä siihen, että pakko-oireista kärsivät hakeutuvat usein hoitoon vasta 7-10 vuoden päästä ensimmäisten oireiden ilmaantumisesta. Pakko-oireista kärsivillä on keskimääräistä useammin taipumuksia paniikkikohtauksiin ja häiriö voi johtaa tai se voi liittyä masennukseen.  

Pakko-oireista häiriötä voidaan hoitaa tehokkaasti lääkehoidolla, psykoterapialla sekä näiden yhdistelmällä.  

Mielenterveystalossa on pakko-oireiden omahoito-ohjelma, jonka voi tehdä itsenäisesti tai osana muuta hoitoa.