Jalkapallotuomari Mohammad Al-Emara: ”Valtaapitävien rasismi on saanut miettimään, onko Suomi enää minun kotimaani”
”Futis on ollut minulle aina turvallinen paikka. Kentällä olen saanut toteuttaa itseäni ja siellä on ollut oma jengi ympärillä”, Mohammad Al-Emara sanoo.
Al-Emaran juuret ovat Irakissa, mutta hän on syntynyt Saudi-Arabiassa pakolaisleirillä, johon hänen perheensä joutui sodan jaloista. Suomessa he muuttivat ensin Kuopioon, missä jalkapallo vei Al-Emaran mennessään jo viisivuotiaana. Sieltä löytyi parhaat ystävät eikä kuppikuntaisuutta ollut.
Hän huomasi jo varhain olevansa erilainen ja herättävänsä uteliaisuutta ympärillä olevissa ihmisissä. Hän ymmärsi, että se mitä, kotona tehtiin ja syötiin, miten ajateltiin, erosi kavereiden maailmasta. Koulussa Al-Emara ajautui usein viettämään aikaa samantaustaisten ihmisten kanssa, mutta jalkapallon kautta hän löysi ensimmäiset kantasuomalaiset ystävänsä. Se auttoi integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.
”Vaikka tulimme joukkueessa eri taustoista, niin yhdessä tekeminen vahvisti sitä, että pelko hävisi ja huomasimme, että olemme lopulta samanlaisia”, Al-Emara sanoo.
Kukaan aikuinen ei puuttunut
Al-Emara koki rajua rasismia jo lapsena. Pysäyttävin muisto on se, kun vieras aikuinen mies lähti juoksemaan hänen peräänsä ladellen rasistisia törkeyksiä. Al-Emara oli tuolloin seitsemänvuotias, eikä sen jälkeen enää poistunut Kuopiossa kotoaan yksin.
Myös jalkapallokentällä toiset vanhemmat huutelivat yleisöstä kaikenlaista. Pahimmalta tuntui se, että kukaan aikuinen ei puuttunut asiaan.
”Se oli minulle kova paikka. Niihin aikoihin sanottiin, että ole sinä fiksumpi, anna olla. Olisin kaivannut, että meitä olisi tuotu lopulta lähemmäs toisiamme. Nähtiin vain, ettei ole siltoja, mitä rakentaa.”
Kokemukset jatkuivat nuoruudessa, jolloin Al-Emara asui Turun Varissuolla. Varissuolla hän oli kotonaan. Ympärillä oli tärkeä irakilaisyhteisö ja ystäviä. Heti kun hän meni mihinkään muualle, tunnelma muuttui.
Olisin kaivannut, että meitä olisi tuotu lähemmäs toisiamme. Nähtiin vain, ettei ole siltoja, mitä rakentaa.
”Mihin tahansa menimme, alkoi vastakkainasettelu. Tuntui kuin olisi ollut bileissä, joihin meitä ei ollut kutsuttu.”
Al-Emara muistaa katseet ja tunteen siitä, että hänet haluttiin nähdä pahana, vaikka hän vain pyöräili futiskassi olalla treeneihin.
”Se oli nuorena vaikea hyväksyä. Miksi? Olin tavallinen nuori, kävin koulua ja pelasin futista, enkä ollut tehnyt kenellekään mitään pahaa.”
Ystävien kohtalo mursi mielen
Noin kymmenen vuotta sitten Al-Emara kävi hyvin syvällä. Hänestä oli juuri tullut isä vain parikymppisenä, jalkapallon tavoitteellinen pelaaminen jäi ja opiskelu vei suuren osan ajasta. Moni asia muuttui, ja hänestä tuntui kuin hän olisi tippunut tyhjän päälle. Tuskallisinta oli, kun Al-Emara näki läheisistä ystävistään, mihin lapsena ja nuorena koettu rasismi voi pahimmillaan johtaa.
”Osa ystävistäni päätyi räiskimään kotimaahani minun sukulaisiani. Se on ollut mahdoton paikka ymmärtää.”
”Lapsi ja nuori haluaa kuulua joukkoon, mutta seuraukset voivat olla karmivia, jos porukkaa tai hyväksyntää ei löydy yhteiskunnasta”, Al-Emara sanoo.
Al-Emaralle itselleen tärkein tuki on ollut perhe, viisi siskoa ja veli, joiden kanssa asiat puhuttiin halki iltaisin.
”Se on jeesannut paljon, että olen puhunut. Viesti kotoa on ollut aina rohkaiseva, etten antaisi näiden kokemusten pysäyttää. Vanhemmat ovat painottaneet kiitollisuutta, koska pelastuimme varmalta kuolemalta. Meillä on ollut kuitenkin aina turva Suomessa.”
Vain pallo jäi keskelle kenttää
Jalkapallouran jälkeen Al-Emara kokeili valmentamista, mutta totesi, ettei halua olla kentän laidalla. Hän halusi päästä edelleen pelin sisään.
”Pelaajana olin tuomareiden kauhu ja totesin lehdestä luettuani, että vaikeista pelaajista voi tulla hyviä erotuomareita.”
Hän kouluttautui erotuomariksi ja Helsinkiin muutettuaan kävi lähes joka päivä viheltämässä pelejä. Ura eteni nopeasti ykkösdivisioonaan. Taustalla hänellä oli pelaajana lukemattomia kokemuksia otteluista, joissa tuomari ei puuttunut millään tavalla rasismiin.
”Pelaajien turvallisuus on tuomarin päätehtävä. Ajattelin, että jos tulee vastaava tilanne eteen, niin en halua olla se tyyppi, joka menee piiloon.”
Niin kauan kuin rasismia on yhteiskunnassa, sitä on myös jalkapallossa.
Sellainen päivä koitti Valkeakoskella viitisen vuotta sitten. Yleisöstä kuului rasistista huutelua. Al-Emara tarkisti asian avustavalta tuomarilta pelikatkolla ja ilmoitti, että mikäli huudot jatkuvat, peli keskeytetään. Koska huutelija ei lopettanut, Al-Emara marssitti pelaajat ja avustavat tuomarit koppiin. Vain pallo jäi keskelle kenttää.
”Halusin lähettää viestin, että tätä käytöstä ei hyväksytä. 1 500 katsojaa katsoi pelkkää palloa. Siinä näkyi urheilun voima.”
Al-Emara sanoo, että hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja. Toiminta tuli selkärangasta, vaikka ikää oli vain 26 vuotta.
”Lopulta se ei vaadi muuta kuin puuttumisen. Niin kauan kuin rasismia on yhteiskunnassa, sitä on myös jalkapallossa.”
Al-Emara on pidetty tuomari. Liigapelaajat ovat äänestäneet hänet viidesti Veikkausliigan parhaaksi erotuomariksi.
Kesän rasismikohu satuttaa
Vaikka Al-Emara on yrittänyt pitää etäisyyttä kesän rasismikohuun, se on satuttanut syvästi.
”On tuntunut tosi kurjalta, että edes hiljaisesti hyväksytään tällaiset puheet. Se on saanut minut ensimmäistä kertaa miettimään, onko minun paikkani täällä. Onko Suomi sittenkään minun kotini?”
Al-Emaran mielestä rasismia on yritetty aikaisemmin piilotella ja lakaista maton alle, mutta nyt se on kaikille näkyvää. Hän kokee olevansa aikuisena turvassa, mutta eniten häntä huolettaa lasten ja nuorten puolesta.
”En halua kenellekään samaa kohtaloa kuin Varissuon ystävilleni. Segregaatio ja omiin porukoihin ajautuminen eivät ole kenenkään etu. Enemmän pitäisi luoda niitä siltoja eritaustaisten ihmisten välille”, hän sanoo.
Signaali, jota tällä hetkellä välitetään, on julma, raaka ja hälyttävä. On aika miettiä, mihin suuntaan yhteiskuntaa halutaan viedä.
Al-Emara muistuttaa, että jokainen voi miettiä itse omalla kohdallaan, mikä on se teko, mikä toisi ihmiset lähemmäs toisiaan. Hallituksen täytyisi hänen mielestään nyt pysähtyä.
”Signaali, jota tällä hetkellä välitetään, on julma, raaka ja hälyttävä. On aika miettiä sydämellä, mihin suuntaan yhteiskuntaa halutaan viedä. Halutaanko rakentaa raunioita vai viedä asioita eteenpäin yhdessä?”
Viime aikoina on puhuttu myös rasismin määrittelystä. Al-Emara pitää keskustelua vähättelynä.
”Siten yritetään hälventää rajaa, missä se rasismin kohdalla menee. Kyllä meistä jokainen tietää, mitä on rasismi.”
Rasismiin pitää aina puuttua
Al-Emara haluaa rohkaista ihmisiä puuttumaan rasismiin aina. Hän sanoo, että pienikin ele voi olla pelastus rasismin kohteelle. Puuttuminen lisää myös ympärillä olevien ihmisten tietoisuutta.
”Pelkästään pieni hymy saattaa auttaa paljon. Ei jäädä toimettomaksi rasismin edessä.”
Rasismia kokeville nuorille hänellä on oma viestinsä.
”Puhukaa asioista, vika ei ole teissä. Vaikka rasismi herättää sisäisesti vihaa ja saattaa tuntua, että koko maailma on vastaan, niin väkivalta ei ole ikinä ratkaisu, se vain lisää ongelmia. Kannattaa nojautua niihin läheisiin, jotka oikeasti välittävät.”
Kuva: Sini-Marja Niska
Kuuntele jakso
Mielen puolikkaat löytyy Soundcloudista, Spotifysta sekä Applen ja Googlen podcast-alustoilta.
Kaikki Mielen puolikkaat -jaksot
Löydät kaikki aikaisemmat Mielen puolikkaat -podcastin jaksot MIELI ry:n sivuilta.
Ota yhteyttä
Viivi Virtanen
Viestinnän asiantuntija
+358 40 662 9022
etunimi.sukunimi@mieli.fi
