Kristian Wahlbeck: ”Terapiatakuu on seuraava askel, mikä hyvinvointiyhteiskunnassa täytyy ottaa”

Frans: Tämä on Mielen puolikkaat -podcast ja minä olen Frans Horneman MIELI ry:stä. Tässä podcastissa kaksi ihmistä pysähtyy puhumaan mielenterveydestä. Tänään meillä on vieraana psykiatri, MIELI ry:n johtava asiantuntija Kristian Wahlbeck. Kristianin kanssa puhutaan terapiatakuusta, suomalaisten mielenterveyden tilasta ja siitä, pitääkö erityisesti nuorista olla nyt huoli. Lämpimästi tervetuloa Kristian.

Kristian Wahlbeck: Kiitoksia.

Frans: Mitä sinulle kuuluu?

Kristian: Kiitos. Oikein hyvää hyvin nukutun yön jälkeen, ja olen päässyt taas tuonne hiihtämisen makuun tänä talvena, niin se on myöskin nostanut mielialaa.

Frans: Se on kiva, kun Helsingissäkin on nyt kunnolla lunta. Sinä olet Kristian koulutukseltasi psykiatri sekä psykoterapeutti, ja sinä olet ollut pitkään töissä mielenterveysjärjestössä, mikä ei ehkä ole se perinteisin valinta psykiatrille tai psykoterapeutille. Niin kiinnostaisi kuulla, että minkä takia sinä olet halunnut tehdä järjestötyötä?

Kristian: Oikeastaan kliinisessä työssä, kun tapasin potilaita ja ihmisiä, niin vahvistui se kuva, että miten ihmisten arki vaikuttaa heidän mielenterveyteensä. Jos halutaan auttaa ihmisiä, niin silloin pitää pystyä vaikuttamaan myöskin heidän arkeensa. Hakeuduin sitten tuolta Lapinlahden sairaalasta, lähdin ensin Stakesiin tekemään sellaista laaja-alaisempaa, valtakunnallista mielenterveystyötä, ja sieltä sitten joudun vielä THL:n kautta sitten tänne MIELI ry:hyn. Olen kokenut sen todella mielekkääksi, että olen päässyt tekemään laaja-alaisempaa työtä.

Frans: Oletko tehnyt tämän MIELI ry:n järjestötyön ohessa myös potilastyötä?

Kristian: Kyllä minä aika pitkään tein vielä, pidin vastaanottoa. Oli aika vaikeaa sitten jossain vaiheessa yhdistää sitä päätyötä ja potilastyötä. Minulla oli aika paljon matkoja, jouduin perumaan vastaanottoaikoja. Se oli aika hankalaa, niin sitten olen vähitellen sitten vähentänyt sitä ja tänä päivänä taitaa olla yksi potilas jäljellä.

Frans: Puhutaan seuraavaksi terapiatakuusta. Tuntuu, että nyt puhutaan jatkuvasti mediassa siitä, että mielenterveyspalvelut eivät toimi. Yhtenä ratkaisuna MIELI ry on ehdottanut nimenomaan terapiatakuuta tähän ongelmaan. Terapiatakuusta tehtiin kansalaisaloite, joka myös eteni eduskuntaan asti. Nyt terapiatakuu on mukana hallitusohjelmassa, mutta se myös samanaikaisesti jakaa mielipiteitä. Kaikille ei välttämättä ole selvää, että mikä se terapiatakuu edes on, niin palataan ihan perusasioiden äärelle. Kerro Kristian, että mikä on terapiatakuu?

Kristian: Terapiatakuu tarkoittaa oikeutta saada keskusteluhoitoa mielenterveyden häiriöihin silloin, kun se on tarpeen. Se ei tarkoita sitä, että kun mieli painaa tai on jotakin elämänvalintoja tehtävänä, että silloin jokaisella ihmisellä olisi oikeus päästä psykoterapeutille pohtimaan tätä. Vaan se tarkoittaa sitä, että silloin kun sinulla todellakin on terveyshuolia, tai sinulla on terveydellinen tarve – sinulla on ehkä myöskin jokin mielenterveydenhäiriödiagnoosi – niin silloin on oikeus päästä arvioon, ja jos ammattilainen katsoo, että hyödyt psykoterapiasta, niin sinulla on myöskin oikeus sitten päästä kuukauden sisällä siihen tarpeelliseen keskusteluhoitoon, joka voi olla psykoterapiaa tai muuta psykososiaalista hoitoa.

Frans: Eli se ilmeisesti ei tarkoita sitä, että jokainen pääsisi nimenomaan psykoterapiaan. Se voi olla myös jonkinlaista muuta hoitoa.

Kristian: Kyllä se on tietysti yksilöllistä, mitä ihminen itse preferoi, mitkä ovat hänen omat toiveensa ja myöskin mikä on hänelle parasta, vaikuttavinta ja soveliasta hoitoa. Se voi olla lyhyttä psykoterapiaa. Se voi olla jotakin muuta. Joillekin se on ehkä väriterapiaa. Jollekin ehkä perheterapiaa. Jollekin ehkä joku enemmän toiminnallinen taideterapeuttinen muoto. Se on tosi yksilöllistä mitä ihminen tarvitsee, ja mitä hän itse myöskin referoi. Minkä hän kokee olevan hänelle se paras hoitomuoto.

Frans: Jos avataan vielä sitä, että mitä se tarkoittaa ihan konkreettisesti. niin mitä terapiatakuu tarkoittaa sellaiselle ihmiselle, joka menee terveyskeskukseen esimerkiksi masentuneisuuden tai ahdistuneisuuden vuoksi?

Kristian: Tarkoittaa sitä, että hänellä on oikeus tulla arvioiduksi viikon sisällä. Sen arvion voi tehdä yleislääkäri tai joku muu siellä terveyskeskuksessa. Siihen on kehitetty erilaisia tukivälineitä. On terapianavigaattoreita ja muita, jotka tukevat terveyskeskuksen henkilöstöä tässä arvioinnissa. Sen arvioinnin perusteella sitten jos todetaan, että kyseessä on mielenterveyden häiriö, johon tällainen psykoterapeuttinen hoito tai muu psykososiaalinen hoito olisi vaikuttavaa, niin silloin hänellä on sitten oikeus päästä terveyskeskuksen järjestämään hoitoon.

Frans: Tätä terapiatakuuta, niin kuin monia muitakin uudistuksia, tietysti myös kritisoidaan. Niin mitä sinä ajattelet, että mitä tämän terapiatakuukritiikin takana on?

Kristian: Tähän saakkahan se on ollut ihmisen omalla vastuulla järjestää itselleen hoitoa, löytää oikea psykoterapeutti ja osittain myöskin sitten maksaa siitä. Nythän terapiatakuu tarkoittaa sitä, että vastuu siirtyy terveysjärjestelmälle, terveyskeskukselle, jonka pitää tehdä arvio, järjestää hoito, suositella terapeutteja. Minä näen tämän aika isona askeleena tässä hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa. Tämä on oikeastaan minusta se seuraava askel, joka meidän pitää ottaa tätä yhteistä hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettaessa. Eli ollaan siirtämässä asia, joka on jätetty oireilevan ihmisen vastuulle tilanteessa, jossa hänen voimavaransa ovat ehkä aika vähissäkin, niin ollaan siirtämässä sitä nyt sitten yhteiskunnalle.

Ja tätä isoa kuvaa ehkä jotkut jopa psykoterapeutit vierastavat, jotka ovat tottuneet toimimaan markkinalähtöisesti ja tarjoamaan yksityisiä palveluitaan suoraan apua hakeville ihmisille – että tähän tulee nyt mukaan sitten terveysjärjestelmä ottamaan kokonaisvastuun ja huolehtimaan siitä, että terapia on myöskin yhdenvertaisesti saatavilla. Niin se ehkä herättää pelkoa myöskin monissa ammattilaisissa. Tällä hetkellähän tällainen hoito ei ole kovin yhdenvertaisesti saatavilla, vaan lähinnä jos katsotaan alueellisesti, niin sitä on tarjolla eniten siellä, missä sitä vähiten tarvitaan, eli Länsi- ja Etelä-Suomessa. Jos katsotaan tuloluokkia, niin hyvätuloiset käyttävät tällä hetkellä Kelan psykoterapiakuntoutusta enemmän kuin pienituloiset, vaikka tarve on käänteinen.

Frans: Eli terapiatakuulla on mahdollista myös taata se, että ihmiset yhdenvertaisesti pääsisivät psykoterapian tai muun hoidon piiriin.

Kristian: Nimenomaan. Tämä on hyvin tärkeä osa niitä tavoitteita, jotka terapiatakuuseen liittyvät.

Frans: Mietin vielä tuota kritiikkiä, että kun puhuit myös siitä terapianavigaattorista. Tietysti nyt on olemassa enemmän ja enemmän kaikkia digitaalisia ratkaisuja, mitä voidaan hyödyntää myös mielenterveystyössä ja hoidossa. Niin onko tässä vaarana, että digitalisaatio jyrää sillä tavalla, että ihmiset eivät pääsekään ammattilaisen kasvokkaiseen hoitoon, vaan joutuvat käyttämään tällaisia digitaalisia työkaluja? Tiedän, että ehkä tämä huolestuttaa joitakin asiantuntijoita.

Kristian: Näin ei ehdottomasti saisi käydä. Kaikki eivät pysty ehkä käyttämään digitaalisia työkaluja. Joillakin ihmisillä on ehkä jopa vaikeus päästä nettiin. Ja ei ehkä niitä tarvittavia välineitäkään. Joten aina pitää olla mahdollisuus myöskin päästä hoidon piiriin muitakin kanavia pitkin kuin näitä digitaalisia kanavia. Ei saa olla niin, että tässä on kyse mistään yhden koon sukkahousuista, että kaikille tarjotaan vain yhtä ja samaa digikanavaa. Kyllähän tässä pitää niin kuin yksilöllisesti arvioida, että mitä ihminen tarvitsee. On selvää, että kaikille tällaiset digitaaliset apuvälineet eivät ole riittäviä. Joidenkin pitää päästä ihan suoraan sitten ihmisten tai ammattilaisten puheille.

Frans: Tuo palveluiden yhdenvertaisuus on tietysti se yksi tärkeä syy, minkä takia terapiatakuu olisi yksi ratkaisu. Mutta onko muita syitä, minkä takia MIELI ry:n mielestä Suomeen tarvitaan terapiatakuu?

Kristian: On selvää, että hyvin usein käy niin, että ihminen ei saa tarvitsemaansa hoitoa riittävän varhain. Se johtaa usein siihen, että tilanne monimutkaistuu. Oireet pahenevat, tulee mukaan kuvaan työkyvyttömyyttä, pitkittyneitä sairauslomia. Tulee paljon myöskin kustannuksia siitä, kun ongelmia ei hoideta ajoissa. Eli kyllä me näemme, että tässä on sekä yksilön että yhteiskunnan etu kyseessä, että ihmiset saisivat varhain sitä vaikuttavaa apua, voisivat toteuttaa oman potentiaalinsa ja opiskella, tehdä töitä, elää sellaista elämää, jota ne haluavat elää.

[Kevyttä musiikkia.]

Frans: Nykyisessä hallitusohjelmassa terapiatakuu on mukana. Siellä puhutaan nimenomaan lasten ja nuorten terapiatakuusta. Eli tässä hallituksen suunnittelemassa terapiatakuussa se rajautuu lapsiin ja nuoriin. Niin mitä mieltä sinä olet tästä rajauksesta?

Kristian: Minusta rajaus ei ole tarkoituksenmukainen. Tiedetään, että nuoruusikä on siirtynyt ikävuosissa ylöspäin. Monella 25-vuotiaalla vielä, tai sanotaan alle kolmekymppisellä, on vielä monet elämän palaset hakusessa. Ei ole vielä syntynyt sellaista vakaata persoonallisuutta, ei ole syntynyt myöskään sellaista selvää elämän polkua ehkä vielä monelle. Terve Suomi -tutkimuksessa alle kolmekymppisten mielen hyvinvointi tai psyykkinen kuormittuneisuus oli korkein kaikista ikäryhmistä. Se näkyy esimerkiksi sairauslomissa, joissa nuorten aikuisten osuus korostuu. On ehdottoman tärkeää, että terapiatakuu on voimassa myöskin nuorille aikuisille.

Frans: Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso sanoi juuri mediassa, että hyvinvointialueet voivat halutessaan tarjota terapiatakuun myös yli 23-vuotiaille, mikä nyt näyttäisi olevansa jonkinlainen ikäraja, mihin hallitus on tätä uudistusta rajaamassa. Uskotko, että hyvinvointialueet tarjoavat terapiatakuuta myös yli 23-vuotiaille?

Kristian: Ministeri on oikeassa, että kyllähän hyvinvointialueet näin voisivat tehdä, mutta nyt näyttää ainakin minun silmiini siltä, että hyvinvointialueissa on käynnissä sairaaloiden eloonjäämiskamppailu, ja päättäjien huomio ehkä kiinnittyy nimenomaan nyt nurkkapatrioottisesti sen oman paikkakunnan sairaalan pelastamiseen. Eikä tähän meidän isoon kansanterveyshaasteeseemme, näihin kasvaviin psykososiaalisiin ongelmiin. Pelkään, että tämä on toiveajattelua, mutta toivon tietysti, että hyvinvointialueilla päättäjät tarttuisivat tähän ja lähtisivät ajamaan omalle alueelleen terapiatakuuta.

Frans: Kelan mukaan sairauspäivärahaa mielenterveyssyistä saaneiden määrä kasvoi vuonna 2023 ennätyslukemiin. Eli yli satatuhatta henkilöä sai sairauspäivärahaa mielenterveyssyistä. Tämä kasvu johtuu erityisesti ahdistuneisuushäiriöistä. Mielenterveyden häiriöistä on siis selkeästi tullut suurin syy suomalaisten pitkille sairauspoissaoloille, ja tämä kehitys on jatkunut jo useamman vuoden. Mitä tällainen maksaa yhteiskunnalle?

Kristian: Tämä maksaa satoja miljoonia pelkästään Kelalle, ja sen päälle tulevat vielä sitten työnantajien kustannukset, jotka ovat Kelan kustannuksia suurempia. Kaiken kaikkiaanhan OECD on arvioinut, että mielenterveyden häiriöiden kustannukset vuositasolla Suomessa olisi noin 11 miljardia. Valtava summa, ja tässä on myöskin sitten valtava säästöpotentiaali olemassa, että jos meidän päättäjät, meidän hallitus, tarttuisi tähän terapiatakuuseen, niin säästöpotentiaali olisi kymmeniä miljoonia.

Frans: No meillä on kuitenkin Suomessa haastava taloustilanne ja valtio velkaantuu, ja tietysti terapiatakuusta aiheutuu myös kustannuksia. Niin moni ehkä saattaa pohtia sitä, että onko Suomella varaa toteuttaa tämmöinen terapiatakuu?

Kristian: Ilman muuta on varaa. Itse asiassa se on säästötoimenpide. Eli vaikka tässä hyvinvointialueiden kustannukset hieman nousevat, vuositasolla ehkä noin 35 miljoonaa koko maassa olisi kustannukset, niin tulee kymmeniä miljoonia säästöjä sitten työnantajille, Kelalle ja tietysti myöskin ihmisille itselleen. Tulee kymmeniä miljoonia lisää verotuloja myöskin tätä kautta valtiolle. Jos katsotaan kokonaiskuvaa, niin terapiatakuu on todella kannattava investointi.

Frans: No sitten tietysti tekee mieli kysyä, että kun terapiatakuusta on nyt puhuttu niin paljon ja MIELI ry on sitä paljon myös ajanut, niin tuleeko terapiatakuu ratkaisemaan kaikki suomalaisten mielenterveyttä koskevat haasteet?

Kristian: Ei tule. Psykoterapia tai terapeuttiset toimenpiteet eivät sovellu kaikille. Se on ihan siitä oirekuvasta kiinni, että onko terapia se oikea hoito tai ei. Me tarvitsemme terapiatakuun lisäksi tietysti paljon muuta, sekä sinne perustasolle terveyskeskuksiin, että sitten erikoissairaanhoitoon. Pitää olla tarjolla myöskin vaihtoehtoja niille, joille terapeuttinen hoito ei sovi.

Frans: Puhutaan seuraavaksi hetki nuorista. Mielijärvi puhuu mielenterveyskriisistä erityisesti nuorten kohdalla, ja mediassa puhutaan paljon nuorten lisääntyneestä pahoinvoinnista. Samaan aikaan me tiedetään, että moni nuori saa apua, ja on iso joukko nuoria, jotka voivat hyvin. Niin pitääkö nuorten mielenterveydestä olla huolissaan, ja jos pitää, niin miksi?

Kristian: Minä olen itse nyt jo 60+, niin minun täytyy katsoa tätä vähän ulkopuolelta asiantuntijan ja tutkijan silmin. Ja kyllä minä olen huolissani, koska meillä on selvä kielteinen trendi, joka on jatkunut pandemian jälkeen. Kaikissa mittauksissa todetaan, että nuorten mielen hyvinvointi on heikentynyt, ja heidän oireilunsa on lisääntynyt.

Frans: Joidenkin mielestä se voi ehkä olla vähän hämmentävää, että minkä ihmeen takia nuoret nyt sitten voivat niin huonosti? Ja tästäkin on tosi monia näkemyksiä. Mutta mitä sinä ajattelet, minkä takia nuorilla on niin paljon pahoinvointia?

Kristian: Nuorten elämä, ja heidän elämänpiiriinsä on tietysti ratkaisevasti muuttunut viimeisten kymmenien vuosien aikana. Sillä on varmaan ihan ratkaiseva merkitys. On tullut vahvasti nuorten elämään sosiaalista mediaa. Nuorten arki on sen takia ihan erilainen kuin mitä se oli silloin, kun esimerkiksi minä olin nuori. On erilaisia paineita yhteiskunnan suunnalta. Ja ehkä ennen kaikkea nuorilta odotetaan paljon enemmän itseohjautuvuutta ja erilaisten elämänvalintojen tekemistä hyvin varhaisessa vaiheessa ihan eri tavalla, kuin aikaisemmilta sukupolvilta. Tämä on omiaan lisäämään sitä psyykkistä kuormittuneisuutta. Ja se näkyy myöskin siinä, että näissä erilaisissa tutkimuksissa ja selvityksissä, niin yhä useammalla nuorella puuttuu elämän merkitys, merkityksen kokemus, elämän suunta. Ilmoittavat että heillä ei ole niin kuin selvyyttä oman elämän tavoitteista. Eli mennään aika niihin perusasioihin, että ihmisillä pitää olla mieli ja merkitys elämässä. Jos se on hukassa, niin myöskin mielenterveyttä on vaikea ylläpitää.

Frans: Terapiatakuu on tietysti se yksi keino auttaa nuoria. Mutta sen lisäksi tarvitaan paljon muuta. Mitä keinoja sinulla tulee mieleen, mitä me erityisesti tarvitsisimme nuorille?

Kristian: No moni nuori on tietysti vielä koulussa tai korkeakoulussa, että kyllä me tarvitsemme sellaisen oppimisympäristön, joka tukee nuorten mielenterveyttä. Meidän pitää kyllä kriittisesti katsoa niitä uudistuksia, joita olemme tehneet koulumaailmassa, jotka nyt näin niin kuin jälkiviisaasti katsottuna niin eivät ehkä ole olleet niin onnistuneita, ja ovat johtaneet siihen psyykkiseen kuormittuneisuuden kasvuun. Ja sitten meillä on tietysti nuorten vapaa-aika. Se on myös tärkeää, että jokaisella nuorella on mahdollisuus sellaiseen merkitykselliseen vapaa-aikaan ja harrastuksiin ja vuorovaikutukseen toisten nuorten kanssa.

Frans: Monella läheisellä on huolta oireilevasta nuoresta ja nimenomaan siitä, että nuori ei saa apua. Ja tästä aiheesta on kirjoitettu lukuisia mielipidekirjoituksia viime aikoina. Onko sinulla jotain vinkkejä aikuisille, jotka elävät sellaisessa tilanteessa, että huolehtivat jostain oireilevasta nuoresta?

Kristian: Monen omaisen hätä on suuri, ja ehkä tässä haluaisin nostaa vertaistuen merkityksen ja omaisjärjestöjen, omaisyhdistysten toiminnan, että niiden puoleen voi kääntyä ja saada vertaistukea muilta vanhemmilta, jotka kokevat vastaavanlaisia haasteita omien nuortensa kanssa. Mutta toki tämä kertoo myöskin sellaisesta järjestelmäongelmasta, että me emme ole pystyneet luomaan sellaista palvelujärjestelmää, joka tavoittaisi näitä nuoria ja houkuttelisi heitä palveluiden piiriin ja tarjoaisi selkeitä palvelupolkuja. Kyllä tässä meillä on suuri urakka siinä, että nuorten palvelujärjestelmä saadaan kuntoon. Ja varsinkin ne ensimmäiset peruspalvelut pitää saada kuntoon, ja osa sitä on tietysti tämä nuorten terapiatakuu.

[Kevyttä musiikkia.]

Frans: Sinä olet ollut mukana ideoimassa Helsinkiin entiseen Lapinlahden sairaalaan aikuisten maksutonta kriisikotia. Eli kyseessä olisi eräänlainen aikuisten turvatalo. Kerro mistä tässä aloitteessa on kyse?

Kristian: Havahduttiin siihen, että Helsingissä on enenevässä määrin yhden henkilön talouksia – yli puolet kotitalouksista Helsingissä itse asiassa tänä päivänä on yhden hengen talouksia. Ihmisten sosiaalinen turvaverkko silloin, kun elämässä sattuu jotakin ikävää, niin ei ole enää yhtä vahva kuin aikaisemmin. Kuulimme myöskin ja MIELI ry:n kriisikeskus raportoi, että aika usein kävi niin, että yksin asuvakin ihminen sitten vaikkapa itsemurhayrityksen jälkeen, niin käännytetään päivystyspoliklinikalta takaisin kotiin ohjeella, että sitten arkipäivänä ottaa yhteyttä psykiatriaan. Näimme ihan selvän tarpeen tällaiselle kriisikodille, joka ei tarjoa siis psykiatrista hoitoa, mutta jossa on saatavilla vertaistukea, lämmin kuppi teetä tai kahvia, ja sellainen kodinomainen ympäristö, jonne ihminen voi hakeutua voimaantumaan ja hakemaan uutta näkökulmaa siihen omaan kriisiinsä. Ja jossa jopa on mahdollisuus sitten tarvittaessa majoittua ja yöpyä muutaman yön, jos koti tuntuu liian ahdistavalta. Uskomme ihmisten omiin voimavaroihin, että jos he saavat tällaisen mahdollisuuden koota itseään tällaisessa kriisissä, niin se on tarpeellinen, ja tällainen palvelumuoto puuttuu tällä hetkellä Helsingistä ja koko maassa oikeastaan. Jos tämä menestyy, niin tästä voi syntyä sitten malli myöskin muualle.

Frans: Onko tällainen malli käytössä jossain muualla?

Kristian: Me tiedämme, että ulkomailla on tällaisia matalan kynnyksen kriisikoteja, erityisesti itsemurhaa yrittäneille tai itsemurhavaarassa oleville. Esimerkiksi Norjassa Oslossa toimii tällainen kolmannen sektorin kriisikoti.

Frans: Ja nimenomaan nämä itsetuhoiset henkilöt ovat puhututtaneet mediassa. Myös me tiedämme MIELI ry:ssä Kriisipuhelimen kautta ja kriisivastaanottojen kautta, että osa henkilöistä kokee, että ei välttämättä saa sitä apua mitä olisi toivonut, kun on esimerkiksi hakeutunut sinne päivystykseen. Niin onko tämä turvatalo nimenomaan yksi ratkaisu tämän tyyppisille henkilöille, jotka ovat itsetuhoisia, mutta syystä tai toisesta eivät pääse osastohoitoon, ja ehkä myös heidän läheisensä kokevat, että he joutuvat huolehtimaan näistä henkilöistä. Niin voisiko tämä olla nimenomaan heille tarkoitettu tämä kriisikoti?

Kristian: Näin me näemme. Kriisikoti ei tietenkään ole paikka niille, jotka tarvitsevat psykiatrista hoitoa, joilla on akuutti psykiatrinen oireyhtymä käynnissä. Mutta ihmiset joilla on elämän kriisi – voi olla vaikkapa parisuhdekriisi tai työpaikan menetys tai joku muu äkillinen kielteinen tapahtuma elämässä. Jos ei ole sitä turvaverkkoa niin tämä korvaisi sitä turvaverkkoa, tarjoaisi mahdollisuuden pohdintaan ja rauhoittumiseen ja itsensä löytämiseen.

Frans: Sinä olet Kristian tehnyt pitkään vaikuttamistyötä MIELI ry:ssä suomalaisten mielenterveyden edistämiseksi. Mistä saavutuksista olet erityisen tyytyväinen?

Kristian: No nythän on niin, että mitään en ole tehnyt kyllä yksin. Mutta olen minä siitä kiitollinen, että olen saanut olla mukana tuomassa tätä terapiatakuuajatusta Suomeen, ja että se on kuitenkin idea, joka on levinnyt, ja jonka tarve nähdään. Mutta olen minä myöskin kiitollinen siitä, että olen saanut olla viemässä käytäntöön näitä asioita mielenterveyden edistämisestä Lapinlahti-yhteisössä. Että olen saanut nähdä, miten siitä on kasvanut elinvoimainen yhteisö, joka taiteen ja kulttuurin ja ympäristön keinoin edistää helsinkiläisten mielenterveyttä. Ja olisihan se hienoa, jos me saisimme sinne vielä sen kriisikodin, ja pääsisimme sosiaalisena projektina toteuttamaan sellaisen säilyttävän rakennusten korjauksen siellä.

Frans: Ja onko se Lapinlahti nimenomaan se paikka, missä toimit silloin lääkärinä?

Kristian: Joo. Siellä olen opiskellut ensin lääketiedettä, ja siellä sitten erikoistunut psykiatriaan ja siellä toiminut lääkärinä. Ja kyllä minä ylilääkärinäkin olin siellä jonkin aikaa. Lähdin sieltä niihin aikoihin, kun Lapinlahden sairaala suljettiin vuonna 2008, juuri ennen sitä lähdin  muualle töihin.

Frans: Mistä sinä olet erityisen huolissasi nyt, kun sinä katsot nykytilannetta ja pohdit lähitulevaisuutta tästä mielenterveystyön näkökulmasta?

Kristian: Minä olen toisaalta tietysti huolissani siitä, että ihmisten mielen hyvinvointi on heikentynyt. Mutta olen ehkä myöskin hieman huolissani siitä, että sitten kun haetaan ratkaisuja, niin ehkä painoteta liian paljon ammatillisen hoidon tarvetta. Tarkoitan psykiatripulaa esimerkiksi tai psykologipulaa. Eihän väestön mielenterveyttä ratkota kouluttamalla 1 000 lisää psykiatriaa tai 1 000 lisää psykologia. Tavallaan tämä keskustelu palvelujärjestelmän ongelmista ehkä vie huomion pois siitä, että meidän täytyy toimia riskitekijöiden ja taustatekijöiden kanssa mielen hyvinvoinnin parantamiseksi. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Meidän täytyy pyrkiä suuntaamaan huomiota enemmän niihin taustatekijöihin, ja siitä minä olen ehkä huolissani, että onko se fokus keskustelussa nyt ihan oikeassa paikassa.

Frans: Just näin, ja tämä mielenterveyttä koskeva tilannekuva ja julkinen keskustelu näyttää aika synkältä. Erityisesti nuorten ja myös työikäisten kohdalla, ja yleisestikin siis Suomessa. Meidän ammattilaisten tietysti täytyy puhua vastuullisesti näistä aiheista, jotta me emme omalla toiminnallamme lisää sitä ihmisten hätää. Toisaalta totta kai meidän täytyy puhua epäkohdista ja uskaltaa puhua niistä. Ehkä viimeisenä kysymyksenä minä haluan kysyä, että millaisen viestin sinä haluaisit lähettää kuulijoille? Onko tulevaisuudessa toivoa?

Kristian: Kyllä toivoa on. Kun katsoo haasteita, joita meillä on – hyvinvointihaasteet ja ympäristöhaasteet – niin ratkaisut ovat olemassa, ja että ne ovat oikeastaan aika samanlaisia näille ihmiskunnan suurille haasteille. Kun me huolehdimme ympäristön hyvinvoinnista, niin huolehdimme samalla ihmisten hyvinvoinnista. Kun etsimme ratkaisuja siihen, että saisimme vihreämpiä kaupunkeja, saisimme vastuullisempia liikkumismuotoja. Saisimme yhteiskuntia, joissa ihmiset ovat hyvin vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, joissa on mahdollista tavata ja käydä dialogia. Yhteisiä ratkaisuja on olemassa, jotka tukevat sekä ympäristön hyvinvointia että ihmisten hyvinvointia.

Frans: Eli toivoa on

Kristian: Kyllä

Frans: Lämmin kiitos haastattelusta MIELI ry:n johtava asiantuntija Kristian Wahlbeck.

Kristian: Kiitos.

Frans: Tämä on Mielen puolikkaat -podcast, ja minä olen Frans Horneman. Kiitos että kuuntelit. MIELI ry auttaa puhelimitse kasvokkain ja verkossa eri kielillä. Voit lahjoittaa MIELI ry:n mielenterveystyöhön osoitteessa mielilahjoitus.fi tai lahjoittaa 10 € tekstaamalla MIELI numeroon 16 499. Löydät meidät Instagramista sekä Facebookista nimellä mielenterveys. Moikka.