Kristoffer Ignatius: ”Kiusaajat saivat kyseenalaistamaan, olenko vääränlainen”
Kristoffer Ignatius oli haastateltavana Mielen puolikkaat -podcastissa. Podcastia voi kuunnella Spotifyssa, YouTubessa, Soundcloudissa ja muilla podcast-alustoilla (linkit avautuvat uusiin välilehtiin).
Ekaluokkalaisen Kristofferin Muumi-päiväkirjassa oli kolme sanaa: Miksi minua nimitellään? Kristoffer oli odottanut kovasti koulun alkua. Päiväkodissa hän oli saanut laulaa, esiintyä ja viihdyttää ihmisiä muun muassa taikurina. Yhtäkkiä hänen kävelytyyliään matkittiin ja kaulahuivin tupsuista oli tullut pilankohde.
”Siirtyminen kouluun oli outoa, olin monen mielestä kummajainen heti alkuun.”
Aluksi Ignatius hämmentyi ja pohti asioita itsekseen. Kävelenkö jotenkin eri tavalla kuin muut? Onko minulla tyttöjen kaulahuivi? Välillä kiusaaminen kohdistui Ignatiuksen isään, jolla oli päihdeongelma tai siihen, että hän asui äitinsä ja siskonsa eli vain naisten kanssa.
”Kiusaajien sanat saivat kyseenalaistamaan, olenko minä tai elämäni jotenkin vääränlainen, vaikka enhän minä voinut tiettyihin asioihin vaikuttaa.”
”Siirtyminen kouluun oli outoa, olin monen mielestä kummajainen heti alkuun.”
Kiusaajia vältelläkseen hän alkoi taktikoimaan. Aamulla Ignatius meni ajoissa pysäkille, jotta pääsi kuljettajan lähelle istumaan. Joskus hän pyöräili aamuisin koulun lähettyvillä ja ampaisi sisälle vasta viimeisellä minuutilla. Ajat ennen kellojen soimista olivat usein vaikeimpia. Samoin koulun loppuessa kiusaajat olivat valppaana.
Kotikaupungin kaikki sivukujat ja metsäpolut tulivat myös tutuiksi, koska Ignatius pyöräili usein turvallisuussyistä kiertoreittejä pitkin kotiin. Toisinaan hän etsi pyörälleen piilopaikkaa koulun viereisen kerrostalon pihasta, koska muuten se saattoi löytyä päivän päätteeksi roskiksesta tai puusta.
”En edes tajunnut, että aloin systemaattisesti muuttaa toimintaani. Siitä tuli ihan normaali tapa.”
Kiusaamisesta tuli väkivaltaista
Kiusaamista jatkui koko ala- ja yläkoulun ajan. Pikkuhiljaa se alkoi olla väkivaltaisempaa: Ignatius kuuli jatkuvasti henkisiä ja fyysisiä uhkauksia sekä kehotuksia tappaa itsensä. Joskus kodin postilaatikko räjäytettiin, tai kiusaajat tunkeutuivat väkisin hänen kotiinsa.
Jatkuva nälviminen ja väkivallan uhka alkoivat kuormittaa Ignatiuksen mielenterveyttä. Hänestä tuli arka, kaikkeen liittyi pelkoja ja jännitystä. Ignatius muistaa, että pää oli täynnä synkkiä, usvaisia ajatuksia. Joskus hän mietti, olisiko parempi olla kuollut. Pelottavinta oli aika, jolloin millään ei ollut mitään väliä.
”Ajattelin, että joko teen itse itselleni jotain tai sitten jotain muuta tapahtuu.”
Yhdeksännellä luokalla kiusaaminen kulminoitui vakavaan pahoinpitelyyn. Ignatius oli lähdössä koulun diskosta kävellen pois, kun hänen ympärilleen kertyi poikaporukka. Maahan kaadettu Ignatius yritti suojautua pään alueelle kohdistetuilta iskuilta. Jossain vaiheessa hän havahtui, että poliisit ja ambulanssi tulivat paikalle.
”Tuli oudon onnellinen olo. Ajattelin, että nyt tämä painajainen loppuu ja minut otetaan vihdoin tosissaan. Se vieläkin herkistää. Ei se väkivalta, vaan pitkällisen kiusaamisen loppu.”
Pojat ovat vain poikia?
Kiusaajien vanhemmat yrittivät väkivallan teon jälkeen vähätellä tapahtunutta ja vedota siihen, että pojat ovat poikia. Vanhemmat olivat sitä mieltä, että Ignatius pilaa heidän lastensa nuoruuden haastamalla heidät oikeuteen. Tämän kuullessaan Ignatius aikoi perääntyä. Hän kuitenkin sisuuntui ja vei asian eteenpäin. Lopulta kiusaajat saivat tuomion.
”Ajattelin, että se on myös heille muistutus rajoista, mitä voi tehdä ja mitä ei.”
Moni on kysynyt Ignatiukselta, miksi hän miettii lapsuudessa tapahtuneita asioita. Ignatiuksen mielestä olisi tärkeä ymmärtää, että kyse ei ole siitä, että ”pojat ovat vain poikia”.
”Ajattelin, että nyt tämä painajainen loppuu. Se vieläkin herkistää.”
”Kiusatun täytyy pahimmassa tapauksessa kestää henkistä tai fyysistä väkivaltaa lukukausi tai koko kouluaika. Se on hirvittävän haitallista, kun juuri siinä kasvun, itseen tutustumisen ja identiteetin rakentamisen vaiheessa joku koko ajan kertoo, millainen olet tai millainen sinun ei pitäisi olla. Yritä siinä sitten olla niin, ettet ajattelisi asiaa tai ettei se olisi osa sinua.”
Väkivallan teon jälkeen Ignatius sai olla viimein rauhassa. Peruskoulua oli siinä vaiheessa enää kaksi viikkoa jäljellä. Kaikki oli tavallaan hyvin, mutta Ignatius oli täynnä vihaa. Hän sai vasta viimeisillä viikoilla peruskoulussa olla oma itsensä.
”Mietin, että tällaiseltako tuntuu käydä koulua normaalisti, tämähän on ihan kivaa. Voi olla teini oma itsensä ilman, että kukaan kommentoi tai tekee mitään.”
Kiusaamisesta voi selvitä
Jotkut kiusaajista ovat pyytäneet anteeksi mutta pahoinpitelijöistä ei yksikään. Ignatiuksella on asian kanssa sellainen rauha, että hän ei odota heiltä enää mitään. Niinä hetkinä, kun hän arjessa edelleen huomaa pelkäävänsä esimerkiksi miesjoukkoja, mieltä kaihertaa.
”Lapsi tai nuori ei välttämättä osaa kertoa, että häntä kiusataan. Aikuisen täytyy lukea tilanteita rivien välistä.”
Kenen vastuulla kiusaaminen sitten on? Ignatiuksen mielestä ihan kaikkien. Hän muistaa edelleen, miten luokanvalvoja yritti puuttua ja tuki häntä lainaamalla tietokoneen, jotta hän sai tehdä koulutehtäviä kotoa käsin.
”Myös kaverit voivat mennä kiusatun tueksi. Lisäksi vanhempien täytyy ymmärtää, että oma lapsi voi olla kiusaaja. Se ärsytti jo lapsena, että jotkut vanhemmat eivät nähneet lapsessaan mitään vikaa.”
Ignatius miettisi myös somen vaikutuksia ja aikuisten vastuuta nuorten somen käytöstä. Hänen mielestään someaika voi pahentaa kiusaamista, kun oikeaa kohtaamista ei tapahdu.
Ignatiuksella on se kokemus, etteivät huoltajat ja opettajat näe kulmien taakse, jossa pahin tapahtuu. Vastuuta kiusaamisesta ei voi kuitenkaan sälyttää lapselle.
”Lapsi tai nuori ei välttämättä osaa pyytää apua tai kertoa, että häntä kiusataan. En minäkään osannut. Aikuisten täytyy yrittää lukea näitä tilanteita rivien välistä ja kuunnella pieniä merkkejä, istuttaa nuori alas ja jutella.”
Nykyään Ignatius kiertää kouluilla kertomassa omaa tarinaansa. Se on hänelle tärkeä tapa auttaa heitä, joita tällä hetkellä kiusataan. Häntä itseään terapia, liikunta ja lapsuudenystävät ovat auttaneet selviytymään.
”Kiusaamisesta voi selvitä. Kannattaa puhua jollekin, ihan kenelle tahansa. Vaihtoehtoja onneksi on, ja valoa voi näkyä tunnelin päässä – oikeasti.”
Kuvat: Viivi Virtanen
Kuuntele jakso
Mielen puolikkaat löytyy Soundcloudista, YouTubesta, Spotifysta sekä muilta podcast-alustoilta.
Kaikki Mielen puolikkaat -jaksot
Löydät kaikki aikaisemmat Mielen puolikkaat -podcastin jaksot MIELI ry:n sivuilta.
