Siirry sisältöön

Paniikkihäiriö

Paniikkikohtaukset eivät ole harvinaisia, mutta jos ne toistuvat ja haittaavat elämää, kyseessä voi olla paniikkihäiriö. Paniikkihäiriö hoidetaan psykoterapialla ja lääkkeillä, yleensä omassa terveyskeskuksessa.

Pakko-oireinen häiriö

Pakko-oireisessa häiriössä ilmenee pakkoajatuksia, pakkotoimintoja tai kumpiakin näistä. Häiriöstä on kyse silloin, kun pakonomaiset ajatukset ja käyttäytyminen ovat jatkuvia ja aiheuttavat merkittävää ahdistusta.

Yleistä mielenterveyden häiriöistä

Mielenterveyden häiriöllä tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilön mieliala, tunteet, ajatukset tai käytös haittaavat toimintakykyä, ihmissuhteita tai aiheuttavat kärsimystä. Tilapäinen mielenterveyden kuormittuminen ja henkinen pahoinvointi erilaisissa vaikeissa elämänvaiheissa on normaalia. Reaktiot elämän vastoinkäymisiin eivät ole sairautta.

Syömishäiriöt

Syömishäiriöt ovat mielenterveyden häiriöitä, joissa ihmisen suhde ruokaan, liikkumiseen tai kehonkuvaan vaikuttaa hänen terveyteensä haitallisesti.

Kun sosiaaliset tilanteet pelottavat

Sosiaalisten tilanteiden pelossa normaali jännittäminen on muuttunut elämää rajoittavaksi peloksi. Sosiaalisten tilanteiden pelossa normaali jännittäminen on muuttunut elämää rajoittavaksi peloksi. Taustalla voi olla nöyryytys, usein myös herkkyys. Pelkoon on saatavilla apua.

Persoonallisuushäiriöt

Persoonallisuushäiriö kehittyy lapsuuden ja nuoruuden aikana ja se on mahdollista tunnistaa henkilössä nuorena aikuisena. Häiriöstä kärsivä harvoin itse tunnistaa käyttäytymisensä haitallisuutta.

Fobiat voivat hallita elämää

Fobia eli määräkohteinen pelko tarkoittaa tiettyyn asiaan tai tilanteeseen liittyvää pelkotilaa, joka on kohtuuttoman voimakas suhteessa asian aiheuttamaan todelliseen uhkaan.

Heini Laukkanen: ”Vaikea tieni ei ole ollut turha”

Heini Laukkanen olisi voinut laihtua olemattomiin teini-iän anoreksiassa. Hän kuitenkin löysi toivon. Kun hän nyt kertoo kokemusasiantuntijana parantumisestaan toisille, kärsimys on muuttunut voimaksi.