LähiTapiolan Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun alueyhtiöt sekä LähiTapiola keskinäinen vakuutusyhtiö ovat tehneet MIELI ry:lle 60 000 euron lahjoituksen, jolla vahvistetaan Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun 16 kunnan asukkaiden mielenterveysosaamista .
MIELI ry:n liittohallitus valitsi 30.10. kokouksessaan MIELI ry:n tulevaksi kriisitoimintojen johtajaksi VTM Sanna Vesikansan. Vesikansa aloittaa MIELI ry:ssä marraskuun puolivälissä ja ottaa kriisitoimintojen johtovastuun, kun tehtävän nykyinen haltija Outi Ruishalme jää eläkkeelle helmikuussa 2022.
Mihin toimintamme perustuu? Tukijan/auttajan ja tuettavan/yhteydenottajan väliseen vuorovaikutukseen ja erilaisuuden hyväksymiseen. Arvostava kohtaaminen on toisen …
Palkintoraati piti vapaaehtoisten työtä Kriisipuhelimessa erityisen tärkeänä koronapandemian aikana. MIELI ry on yksi 28:sta vuoden 2021 kansalaisen palkinnon saajasta.
Ensi vuoden tammikuussa Hartwall Arenalla järjestetään suuri tanssiaistapahtuma, jonka avulla kerätään rahaa mielenterveystyön hyväksi. Tapahtuman järjestää Helena Ahti-Hallberg yrityksensä Elevent Group Oy:n kautta.
Mielenterveyspalkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on omassa elämässään ja toiminnassaan edistänyt ihmisten henkistä hyvinvointia ja tukenut mielenterveyttä varsinaisen mielenterveystyön ulkopuolella.