Siirry sisältöön
Lapsia koululuokassa selin kameraan etualalla poika

Kiusaamista ehkäistään luotettavien aikuisten läsnäololla

Samalla varmuudella kuin koulut avaavat ovensa kesäloman päätyttyä, kiusaaminen pulpahtaa pintaan joka syksy. Ja pitääkin nousta – aiheen tärkeyttä ei varmasti kukaan voi kiistää. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus kasvaa ja oppia turvaa tuntien.

Jokainen tarvitsee kaverin. Lue kaveritaitojulistus.

Kaverin kanssa elämä maistuu paremmalta

Ihmisen elämänmittaisen mielenterveyden kannalta tärkeitä tunne -, tietoisuus - ja vuorovaikutustaitoja opitaan jo lapsena yhdessä kaverin kanssa. Sen vuoksi jokaisella tulisi olla ainakin yksi kaveri eikä ketään saa jättää ulkopuolelle.

Toiveiden ja unelmien pohtiminen tekee hyvää mielelle

Välillä on hyvä herätellä unelmointilihaksia ja päästää toiveet valloilleen, ettei arkinen aherrus ja rutiininomainen puurtaminen sammuta sisäistä paloamme. MIELI ry:n asiantuntija Elina Marjamäki keräsi käyttöösi harjoituksia, joiden avulla voit treenata unelmointilihaksia.

Susanna Kosonen

Taide rauhoittaa vilkkaimmankin

Taiteesta voi löytää toivoa. Kuvataidetta voi käyttää lasten vahvuuksien löytämiseen, itsetuntemuksen vahvistamiseen tai vaikka unelmointiin.