Valtioneuvoston kanslian ja järjestöjen yhteinen Suomi välittää -kampanja starttaa 16. elokuuta. MIELI ry on mukana kampanjassa, joka nostaa esiin vapaaehtoistoimintaa olennaisena osana hyvinvointivaltion turvaverkkoa, ja tekee näkyväksi järjestöjen ja vapaaehtoisten toimintaa pitkittyneessä koronakriisissä.
Palkintoraati piti vapaaehtoisten työtä Kriisipuhelimessa erityisen tärkeänä koronapandemian aikana. MIELI ry on yksi 28:sta vuoden 2021 kansalaisen palkinnon saajasta.
Oskari Okko päivystää vapaa-ajallaan Sekasin-chatissä. Hän haluaa pysyä kartalla siitä, miten nuorilla menee ja mitä he ajattelevat asioista. Kaikkein antoisinta päivystäjän työ on silloin, kun nuori kiittää keskustelusta ja sanoo olon helpottaneen.
Pertti Nyberg toimii vapaaehtoisena päivystäjänä MIELI Kriisipuhelimessa. "Olen aina tykännyt jutella ihan tuntemattomien kanssa hyvin henkilökohtaisista asioista. Halusin tulla päivystämään nimenomaan puhelimeen, jossa anonyymiys varmasti säilyy", hän sanoo.
MIELI ry kouluttaa vapaaehtoistyön työnohjaajia sekä työnohjaajien kouluttajia koulutuksissa, jotka ovat ainoita laatuaan Suomessa. Niistä on valmistunut kaikkiaan 120 työnohjaajaa ja 14 työnohjaajien kouluttajaa.