Aivot ja mieli kohtasivat – kumpi voitti?
Jussi Valtonen selvitti kollegoineen 2021 julkaisussa tutkimuksessaan, miten tavalliset ihmiset ja mielenterveystyön ammattilaiset sovittavat yhteen toisaalta yleisen käsityksen kehon ja mielen erillisyydestä (dualismi) ja toisaalta vallitsevan tieteellisen ymmärryksen siitä, että mieleen liittyvät ilmiöt edellyttävät materiaalisia aivoja.
Arkiteoria aivoista ja mielestä
Olimmepa siitä tietoisia tai emme, olemme omaksuneet jonkinlaisen vaistomaisen teorian mielemme ja kehomme välisestä suhteesta. Tämä teoria vaikuttaa muun muassa terveyskäyttäytymiseemme, mielenterveydenhäiriöihin liittyviin asenteisiimme ja laajemmin yhteiskunnan tasolla hoitolinjauksiin.
Erityisesti länsimaisissa kulttuureissa on tyypillistä erottaa ihmisestä kehollinen olemassaolo ja mentaaliset ilmiöt. Tätä kahtiajakoa kutsutaan mieli-keho dualismiksi. Dualistiset uskomukset näkyvät niin maallikoiden kuin terveydenhuollon koulutuksen saaneiden ihmisten ajattelussa. Tämän ihmisten ajatteluun syvälle juurtuneen näkemyksen on haastanut materialismiksi nimetty käsitys siitä, että fyysiset aivot ovat perusta kaikelle ajattelulle, tunteille ja käyttäytymiselle.
Näyttää siltä, että ihmiset eivät ole kuitenkaan hylänneet dualistisia näkemyksiään omaksuessaan samanaikaisesti myös luonnontieteiden tarjoaman materialistisen selityksen mielen ilmiöille. Useimmat meistä siis uskovat, että aivot ja mieli ovat edelleen erillisiä ja erilaisia kokonaisuuksia, mutta hyväksyvät samalla sen, että aivoilla on vahvempi vaikutus mieleen kuin toisinpäin. Artikkelin kirjoittajat nimesivät tällaisen näkemyksen neurodualismiksi.
Lääkettä vai psykoterapiaa
Artikkelissa raportoidaan tulokset viidestä eri tutkimuksesta, joissa selvitettiin maallikoiden ja mielenterveystyön ammattilaisten käsityksiä mielen ja aivojen välisistä vuorovaikutussuhteista. Osallistujille esitettiin teoreettinen asetelma tai luonnollinen kuvaus tilanteesta, jossa henkilöllä ilmeni jokin psyykkinen ongelma, johon pyrittiin vaikuttamaan joko kehon tai mielen kautta. Osallistujia pyydettiin sen jälkeen arvioimaan, kuinka paljon aivojen muokkaaminen esimerkiksi lääkityksen avulla vaikutti mieleen tai toisinpäin, kuinka paljon mielen tasolla tapahtuva toiminta, esimerkiksi psykoterapia, vaikuttaisi henkilön aivojen toimintaan.
Johdonmukainen tulos maallikoilla oli, että aivojen kautta pystytään vaikuttamaan mieleen tehokkaammin kuin mielen kautta aivoihin. Tulos on odotuksenmukainen ja vahvisti oletuksen neurodualismista. Myös mielenterveysalan ammattilaiset jakoivat neurodualistisen käsityksen aivojen ja mielen vuorovaikutuksesta. Ammattilaisten näkemykset olivat tasapainoisempia kuin maallikoiden, mutta kuitenkin saman suuntaisia.
Mielen erillisyys
Toinen tutkimuksista tehty johtopäätelmä oli, että niin maallikot kuin ammattilaisetkin näkevät mielen kuitenkin erillisenä ja jossain määrin aivoista riippumattomana kokonaisuutena. Kaikki mielessä tapahtuva, esimerkiksi identiteettikokemus, ei edellytä ihmisten oletuksen mukaan aina sitä edeltävää hermostollista tapahtumista. Neurodualististen oletusten mukaan mielessä tapahtuu siten myös itsenäistä toimintaa, vaikka puhtaasti materialistinen näkemys olettaisi mielen tyhjäksi ilman neuraalista syytä. Neurodualismi jättää kuitenkin mielen heikoksi suhteessa aivojen toimintaan.
Neurodualismi mielenterveystyössä
Artikkelin kirjoittajat päättelevät neurodualismin selittävän sekä nykyisen viehtymyksemme neurotieteisiin että mielenterveyden häiriöiden hoitokäytäntöjä. Jos ja kun ihmiset, niin maallikot kuin ammattilaisetkin, olettavat hermoston kautta voitavan vaikuttaa mielen tapahtumiin tehokkaammin kuin toisinpäin, ei ole yllättävää, että lääkehoitoja suositaan mielenterveystyössä. Neurodualistinen uskomus voi myös luoda itseään toteuttavan odotuksen – jos psykoterapialla ei uskota voitavan vaikuttaa biofysiologiseksi häiriöksi määrittyvään ongelmaan, voi hoidon teho jäädä puutteelliseksi. Toiveikkuutta lisää se, että ihmisten omaksumiin vaistomaisiin teorioihin voidaan vaikuttaa esimerkiksi koulutuksen avulla. Luottamus omaan kyvykkyyteen säädellä mielialoja, voi auttaa toipumisessa esimerkiksi masennuksesta.
Valtonen ja kumppanit pysyttelevät tieteentekijöinä pääosin aivot vai mieli -kiistojen ulkopuolella, mutta asettuvat lopuksi vastustamaan neurodualismin valta-asemaa mielenterveystyössä. Kirjoittajien toive tuntuu olevan, että mielenterveystyössä työskenneltäisiin erityisesti mielen ilmiöiden kanssa. He myös antavat artikkelin lopussa vihjeen kolmannen ulottuvuuden olemassaolosta: sosiaalisilla ja yhteiskunnallisilla tekijöilläkin saattaa olla jotain tekemistä ihmisten mielenterveyden kanssa.
Koko tutkimus (Uusi välilehti):
Sivua muokattu 14.6.2024
