Kampanjat
MIELI ry toteuttaa vuosittain mielenterveyden edistämiseen ja ongelmien ehkäisyyn tähtääviä vaikuttamiskampanjoita.
Itsemurhien ehkäisypäivä 10.9.2026
Itsemurhien ehkäisypäivän tavoitteena on lisätä tietämystä itsemurhista, levittää tietoa ja vähentää itsemurhiin liittyvää leimautumista. Ennen kaikkea päivän tarkoituksena on tuoda esille sanomaa siitä, että itsemurha on estettävissä, itsetuhoisiin ajatuksiin on saatavissa apua ja itsemurhasta voidaan puhua turvallisesti.
Maailman mielenterveyspäivä 10.10.2026
Maailman mielenterveyspäivää vietetään jälleen 10.10.2026. Mielenterveyspäivä muistuttaa, että jokaisella on oikeus hyvään mielenterveyteen, ja oikeus saada apua silloin, kun elämässä on vaikeaa.
Kohdataan ympäristökriisi yhdessä
Ympäristökriisi ja tulevaisuuden epävarmuus kuormittavat nuorten mielenterveyttä. Heidän tulevaisuushuoliaan ei voi enää ohittaa.
Mielinauha
Mielinauha on MIELI ry:n valtakunnallinen kampanja, jolla lisätään myönteistä puhetta mielenterveydestä ja kerätään varoja mielenterveystyölle ja kriisiauttamiselle Suomessa.
Mental Health Art Week (MHAW)
Mental Health Art Week -tapahtumia järjestävät MIELI ry:n paikalliset jäsenyhdistykset yhteistyökumppaneineen paikkakunnilla eri puolilla Suomea.