Siirry sisältöön
Kuva: Vastavalo, Jani Kurkisuo

Mielenterveys on jokaisen oikeus

Maailman mielenterveyspäivänä 10.10. herätämme keskustelua siitä, että mielenterveys on jokaisen oikeus. Oikeus yhdenvertaisesti hyvään mielenterveyteen, mutta myös oikeus saada matalalla kynnyksellä tukea silloin, kun sitä tarvitsee. Kyse ei ole vain yksilöiden vaan koko yhteiskunnan asiasta, sillä pahoinvointi tulee kalliiksi.

Mielenterveyttä voi vahvistaa monella tavalla. Omista tunteista pitää voida puhua ja vaikeissa tilanteissa on saatava apua – matalalla kynnyksellä ja nopeasti. Usein olo helpottuu, kun joku kuuntelee.

Katso, miten voit olla mukana!

Työ on myös voimavara mielenterveydelle

Maailman mielenterveyspäivän 10.10. kansainvälinen teema on tänä vuonna työelämän mielenterveys. Monelle tulee nykyään työelämän mielenterveydestä ensimmäisenä mieleen haasteet ja mielenterveyssyistä johtuvien sairauspoissaolojen kasvu.

Työ on myös tärkeä mielenterveyden voimavara. MIELI ry:n asiantuntijapsykologi Mari Huhtiniemi neuvoo lyhyen harjoitteen, joka auttaa työntekijöitä ja työyhteisöjä kiinnittämään huomiota positiivisiin asioihin työn arjessa. Ota tänään hetki päivästäsi: Pysähdy työsi äärelle ja pohdi, missä olet onnistunut, mistä olet kiitollinen tai mistä olet saanut myönteistä palautetta kuluneen viikon aikana?

Miten voit osallistua Maailman mielenterveyspäivään?

1. Sinä voit vaikuttaa. Kysy mitä kuuluu? Keskustele, kuuntele ja ole läsnä. Ohjaa tarvittaessa avun piiriin.

Omassa arjessasi sinä voit olla mukana lisäämässä keskustelua mielen hyvinvoinnin vahvistamisesta. Monet arjen pienet valinnat vaikuttavat omaan ja toisten mielenterveyteen. Mieti, miten voit omassa elämässäsi lisätä hyvää mieltä ja olla avuksi muille, kun he tarvitsevat tukea.

Jaa kampanjaviestiä sosiaalisessa mediassa

Mieti, mitkä ovat arjessa asioita, jotka vahvistavat mielen hyvinvointia tai vähentävät sitä. Mitä keinoja mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi sinulla on? Entä mihin asioihin yhteiskunnassa toivoisit muutosta, jotta kaikkien meidän mielenterveys vahvistuisi?

Voit jakaa myös MIELI ry:n tuottamia tekstejä ja kuvia somessa Instagram, Facebook ja LinkedIn @mielenterveys #maailmanmielenterveyspäivä #vihreäävaloa

2. Järjestä vihreä valaistus 10.10. klo 18 tai koristaudu vihreään kampanjan aikana.

  • Maailman mielenterveyspäivän 10.10. iltana klo 18 alkaen valaistaan vihreällä valolla rakennuksia, ikkunoita tai vaikkapa itselle tärkeitä esineitä. Näytät kaikille tasa-arvoisesti vihreää valoa ja olet mukana edistämässä avoimempaa keskusteluympäristöä.
Näytä vihreää valoa
  • Koristaudu myös itse vihreään! T-paita, sukat, pipo? Mitä kaapista löytyy?
Pukeudu vihreään
  • Jaa vihreät kuvasi ja toimintasi somessa tunnisteilla #maailmanmielenterveyspäivä #vihreäävaloa

3. Tue MIELI ry:n tekemää mielenterveystyötä.

  • Lahjoita 10 €: Tekstaa MIELI numeroon 16499
  • Lahjoita MobilePaylla: Avaa MobilePay. Syötä lahjoitettava summa. Syötä numeroksi: 50705. Hyväksy lahjoitus pyyhkäisemällä.
  • Liity kuukausilahjoittajaksi: mieli.fi/kuukausilahjoitus
Lahjoita mieli.fi/lahjoita

Maailman mielenterveyspäivää vietetään vuosittain lokakuun 10. päivänä

Kansainvälisen mielenterveyspäivän avulla halutaan herättää keskustelua henkisen hyvinvoinnin edistämisestä, mielenterveyden ongelmien ehkäisemisestä ja hoidosta sekä mielenterveyspotilaiden ja omaisten asemasta maailmanlaajuisesti.

MIELI ry nostaa vuosittaisena teemapäivänä mielenterveyttä keskusteluun hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta. MIELI ry myös kutsuu mukaan yhteisöjä ja yksityisiä henkilöitä nostamaan esiin mielenterveyttä ja korostamaan sen merkitystä jokaisen oikeutena.

Paikalliset jäsenjärjestömme järjestävät Maailman mielenterveyspäivänä tapahtumia eri puolilla maata.

MIELI ry on jakanut vuosittaisen mielenterveyspalkinnon vuodesta 1994 lähtien Maailman mielenterveyspäivänä 10. lokakuuta.

Sosiaalisessa mediassa kampanjoimme aihetunnisteilla #maailmanmielenterveyspäivä #vihreäävaloa

Maailman mielenterveyspäivää on vietetty vuodesta 1992

Yli sadassa maassa vietettävästä maailman mielenterveyspäivästä on muodostunut niin yhteisöjen kuin yksityisten kansalaisten tapa muistaa henkistä hyvinvointia. Päivän tavoitteena on vähentää ennakkoluuloja ja leimaa, joka edelleen liittyy mielen sairauksiin. Päivää on vietetty vuodesta 1992.

Päivän taustavoimia ovat Mielenterveyden maailmanliitto ja Maailman terveysjärjestö WHO. Suomessa valtakunnallisen päivän viettoa on alusta alkaen koordinoinut ja tehnyt tunnetuksi MIELI Suomen Mielenterveys ry.

Lataa kampanjamateriaalit käyttöösi

Osallistu kanssamme Maailman mielenterveyspäivään ja jaa kampanjaviestiä omissa kanavissasi

Vahvista mielenterveyttäsi