Siirry sisältöön

Musiikki tukee mielenterveystaitojen oppimista

Jokaisella lapsella on oikeus mielenterveystaitoihin, ja se käy leikiten musiikin avulla. Musiikki tuottaa usein myönteistä mieltä ja oloa, mutta auttaa lasta tai nuorta myös kohtaamaan kaverin ja tunnistamaan tunteita, joille ei ole edes sanoja.

Taide ja kulttuuri ovat tärkeä osa lapsen ja nuoren kasvua, uuden oppimista ja yhteisöllisyyden kokemuksia. YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaisesti kaikille lapsille kuuluu oikeus saada kulttuurista ja taiteesta ilon ja onnistumisen kokemuksia.

Kulttuurin, kuten musiikin kautta oppiminen, tukee mielenterveyttä. Musiikin avulla lapsi ja nuori voi oppia muun muassa kaveri- ja tunnetaitoja. Sen lisäksi musiikki lisää yhdenvertaisuutta ainutlaatuisella tavalla.

1. Miten musiikki vaikuttaa mielen hyvinvointiin?

Tutkimusten mukaan musiikki voi vähentää stressiä ja lievittää ahdistuneisuutta. Musiikista on hyötyä jopa masennuksen tai kivun hoidossa. Laulaessa, soittaessa tai musiikkia kuunnellessa verenpaine laskee, sydämen syke hidastuu ja stressihormonien tasot laskevat. Musiikki auttaa rauhoittumaan ja keskittymään. Oman lempimusiikin kuunteleminen lisää mielihyvähormoni dopamiinin eritystä aivoissa. Yhdessä laulaminen kohentaa mielialaa ja tuottaa mielihyvää. Laulajien sydämen sykkeet ja aivoaallot synkronoituvat keskenään, joka tuottaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

2. Miten musiikki voi auttaa lapsia mielenterveystaitojen oppimisessa?

Mielenterveys vahvistuu turvallisessa ja lämpimässä ryhmässä. Yhdessä soittaminen ja laulaminen hitsaa ryhmää yhteen ja tuottaa myönteisiä tunteita. Musiikkileikeillä on oma erityinen tehtävänsä vuorovaikutustaitojen oppimisessa: niissä kuin huomaamatta katsotaan silmiin, kosketetaan ja kohdellaan toista kauniisti. Toisinaan myös laululeikkien sanoitus tukee kaveritaitojen oppimista. Toisaalta myös musiikin kuuntelu tai vaikka musiikin mukaan maalaaminen tai muovailu voi auttaa tunteiden tunnistamisessa ja ilmaisemisessa.

3. Miksi juuri musiikki voi olla avain tunteiden tunnistamiseen?

Musiikki tarjoaa välineitä sanattomaan omien tunteiden ilmaisemiseen ja käsittelyyn. Esimerkiksi rakastuneille ja rakkaudessa pettyneille on tarjolla valtavasti samaistumiskohteita musiikissa. Musiikki voi lohduttaa ja tuottaa yhteyden kokemuksia yksinäisille tai syrjityille. Musiikilla on taipumus herättää empatiaa ja siksi se voi ainutlaatuisella tavalla avata myös kuulijalle vieraita tunteita kuten lapsen kokemuksia väkivallasta tai vanhempien avioerosta.

Musiikki tarjoaa tavan kanavoida tiedostamattomiakin tunteita. Musiikin kautta on sosiaalisesti hyväksyttävää ilmaista tunteita, joita ei muuten rohkenisi tuoda esille – tai joille ei edes löytäisi sopivia sanoja.

4. Miten musiikki tukee vasta kieltä oppivan lapsen hyvinvointia?

Monikieliset varhaiskasvatuksen ja koulun lapsiryhmät hyötyvät yhdessä musisoinnista monin eri tavoin. Jokainen pääsee osallistumaan osana ryhmää. Aratkin ja kieltä vasta opettelevat lapset tempautuvat musiikkileikkeihin mukaan. Yhteisen kielen puuttuessa välittämistä ja huolenpitoa voidaan viestittää lukuisten ystävyydestä kertovien laululeikkien avulla. Laulaminen tuottaa tyydytystä myös siksi, että toistojen kautta laulut ja leikit tulevat tutuiksi ja osallistuminen ja onnistuminen on entistä helpompaa. Niinpä musiikkituokioista jää yleensä mieleen yhdessä jaetun ilon kokemus.

5. Mitä MIELI ry:llä on tarjota musiikkikasvatuksen tueksi?

Varhaiskasvatuksen ja alakoulun ammattilaisille suunnatuissa oppaissa Hyvää mieltä yhdessä, Lapsen mieli sekä Lapsen mieli, kieli ja kulttuuri on omat teoria- ja harjoitusosuutensa musiikille osana mielenterveystaitojen vahvistamista. Lapsen mieli -laululeikeissä käsitellään ystävyyttä, yhdessä toimimista ja tunteita. Uudet Eläinlasten Rauhametsän laulut ja -laululeikit kertovat seitsemästä samaistuttavasta eläinlapsesta ja heidän ominaisuuksistaan, tunteistaan ja arjen haasteistaan. Eläinlasten Rauhametsän lauluja voi kuunnella Soundcloudista tai opetusalustalla Tutustu eläinlapsiin -alueella.

Kuva: Riikka Nurmi


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: