Pienten lasten asioista voi jutella lastenneuvolassa ja tietysti myös hiekkalaatikon reunalla. Mistä löytyisi neuvola nuorille tai hiekkalaatikon reuna teinien vanhemmille?
Murrosiän yksi tärkeimmistä kehitysvaiheista on irtaantuminen omista vanhemmista ja oman identiteetin muodostaminen. Vanhemmalle tämä on usein tiukka paikka - ja silloin kuulee olevansa hyvin usein maailman noloin ihminen.
Koulureppumainoksia katsellessa voi muistuttaa itseään siitä, että lapsi kaipaa kouluvuoden alkaessa kalliin koulurepun sijaan ennen kaikkea vanhempaa, joka on tukena uudenlaisen arjen alkaessa.
EU:n komission uusi mielenterveysstrategia korostaa mielenterveyden edistämisen tarvetta kaikilla politiikan osa-alueilla. Mielenterveyteen on myös luvassa rahoitusta.
Vaikka hallituksella näyttää olevan mielenterveyspalveluiden kriisistä oikea tilannekuva, hallitusohjelma lupaa terapiatakuuta vain lapsille ja nuorille. Laajempi näkemys mielenterveydestä ihmis- ja perusoikeutena on hallitukselta kadoksissa.
Hallitusohjelma ei tunnista mielenterveyden ja psyykkisen kriisinkestävyyden merkitystä Suomen turvallisuudelle. Järjestöjen työtä ja osallistumista poikkeustilanteisiin varautumiseen halutaan tukea, mutta samalla niiden rahoituksesta aiotaan leikata 100 miljoonaa hallituskauden aikana.
Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa työelämää vahvistetaan hyvillä kehityshankkeilla ja mielenterveys näkyy ilahduttavan vahvasti työelämäuudistuksissa. Polkua varjostavat kuitenkin kivuliaat heikennykset.
Hallitusohjelma sisältää paljon hyviä toimenpiteitä mielenterveyspalvelujen vahvistamiseksi. Kansallisen mielenterveysstrategian toimeenpanolta puuttuvat kuitenkin resurssit. Hallituksella olisi edelleen tuhannen taalan paikka viimeistellä valtioneuvoston periaatepäätös työnsä välineeksi.
Hallitusohjelmassa on hyödynnetty ansiokkaasti Nuorten hyvinvointiohjelman ratkaisuja. Monen kirjauksen resursointi ja toimeenpano jäävät kuitenkin ilmaan. Huolestuttavinta ovat leikkausten mielenterveysvaikutukset.
Itsemurhiin kuolee Suomessa edelleen noin kolmannes enemmän ihmisiä kuin muissa Pohjoismaissa. Onnistunut itsemurhien ehkäisy edellyttää uuden hallitusohjelman kirjauksia huomattavasti suurempia satsauksia.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.