Siirry sisältöön

Nuorten itsetuhoisuus hälyttävän yleistä

Nuorten itsetuhoisuuteen liittyvien keskustelujen määrä kasvaa MIELI ry:n Kriisipuhelimessa ja Sekasin-chatissa. Vuonna 2022 Itsemurhien ehkäisykeskuksen asiakkaista kolmannes on ollut 18-29-vuotiaita nuoria. Itsemurhien ehkäisypäivänä 10.9. MIELI ry muistuttaa, että itsemurhia voi ehkäistä ja itsetuhoisista ajatuksista voi puhua.

Vanhahko nainen ja mies syksyisellä kävelyllä puutaloalueella

MIELI ry:n lausunto ikäohjelman periaatepäätökseen: ikääntyneiden asema mielenterveyspalveluissa muita heikompi

Lausunnossaan MIELI ry toteaa, että ikääntyneiden henkilöiden mielenterveys ja mielen hyvinvoinnin edistäminen on jäänyt katveeseen jo pitkään eri ohjelmissa ja niiden toimeenpanoissa. On ensisijaiseen tärkeää, että mielenterveyteen kiinnitetään erityistä huomiota, mietitään myös konkreettisia toimenpiteitä ja suunnataan resursseja.

MIELI ry:n Kriisipuhelimeen vastattu tuplasti enemmän kuin ennen pandemiaa

Suomalaisten kuormittuneisuus näkyy yhteydenottoruuhkana Kriisipuhelimessa. Tänä kesänä puhelimen resursseja pystyttiin lisäämään lahjoitusvaroin, ja vastattujen puhelujen määrä nousi suuremmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Kriisipuhelin avaa ukrainan- ja venäjänkieliset linjat syyskuussa.

Jokainen tarvitsee kaverin. Lue kaveritaitojulistus.

Kaverin kanssa elämä maistuu paremmalta

Ihmisen elämänmittaisen mielenterveyden kannalta tärkeitä tunne -, tietoisuus - ja vuorovaikutustaitoja opitaan jo lapsena yhdessä kaverin kanssa. Sen vuoksi jokaisella tulisi olla ainakin yksi kaveri eikä ketään saa jättää ulkopuolelle.

Nuoria juttelemassa aidan ja graffittien edessä kadulla

Kolmoiskriisistä kohti nuorten hyvinvointiohjelmaa

Nuorten mielenterveyskriisi uhkaa koko suomalaista yhteiskuntaa. Jotta jokaisella nuorella olisi oikeus ja mahdollisuus voida hyvin, tarvitaan määrätietoisia ja laaja-alaisia toimia. MIELI ry valmistelee nuorten hyvinvointiohjelmaa ohjelmaa yhteistyökumppaneiden kanssa syksyllä 2022.

Huolituoli tänä kesänä Ruisrockissa

Tulevan kesän Ruisrockissa festarikävijä voi saada välitöntä henkistä tukea Mieli ry:n Huolituolissa. Festareilla päivystää neljän kriisikeskuksen työntekijöitä ja vapaaehtoisia.