5. Ensimmäinen askel on usein vaikein
Sekasin Livessä huomasimme, ettei oikeanlaisen avun äärelle ohjaaminen aina riitä. Joskus nuori tarvitsee rinnalleen ihmisen, joka auttaa käytännössä, kannattelee ja varmistaa, ettei yhteys katkea.
Nuoren ohjaaminen oikeanlaisen avun äärelle ei saa tarkoittaa yksin jäämistä tai luukulta toiselle siirtämistä.
Mitä opimme Sekasin Livessä?
Sekasin Livessä kohtasimme paljon nuoria, joille keskustelu Sekasin Live -työntekijän kanssa oli ensimmäinen askel avun hakemisessa. Osa nuorista tarvitsi mahdollisuuden puhua huolistaan, toisille kohtaaminen avasi tien myös muiden palveluiden äärelle.
Sekasin Live -työntekijät auttoivat nuoria käytännön asioissa, etsivät yhdessä sopivia tukimuotoja ja kulkivat tarvittaessa rinnalla avun äärelle. Nuoria ohjattiin esimerkiksi mielenterveyspalveluihin, ja yhteistyötä tehtiin koulujen, Ohjaamojen, etsivän nuorisotyön, kriisikeskusten ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa.
Sekasin Live toimi nuorille monenlaisissa rooleissa: ensimmäisenä turvallisena paikkana puhua, väliaikaisena tukena muita palveluita odottaessa ja väylänä oikeanlaisen avun äärelle.
Mitä tapahtuu ensimmäisen askeleen jälkeen?
Avun pyytäminen voi vaatia nuorelta paljon rohkeutta. Kun nuori lopulta kertoo huolestaan, ei ole yhdentekevää, mitä sen jälkeen tapahtuu.
Joskus riittää, että nuorelle kerrotaan, mistä hän voi saada apua. Toisinaan hän tarvitsee enemmän tukea: apua yhteydenotossa, rohkaisua ensimmäiseen tapaamiseen tai turvallisen aikuisen, joka kulkee rinnalla siihen asti, kunnes yhteys seuraavaan auttajaan on syntynyt. Olennaista on tunnistaa, mitä juuri tämä nuori tarvitsee päästäkseen eteenpäin.
Sekasin Livessä huomasimme, että nuoren tukeminen ei aina pääty siihen, kun seuraava sopiva palvelu on löytynyt. Tärkeää on myös varmistaa, että nuori pystyy ottamaan seuraavan askeleen eikä jää yksin palveluiden väliseen siirtymään.
Yhteistyö syntyy arjen teoista, ei vain verkostoista
Nuorten ympärillä toimii paljon ammattilaisia ja organisaatioita, joilla kaikilla on oma tärkeä tehtävänsä. Silti nuoren näkökulmasta palveluiden kokonaisuus voi näyttäytyä vaikeasti hahmotettavana. Mistä apua pitäisi hakea? Kuka voi auttaa missäkin asiassa? Entä jos oma tilanne ei tunnu sopivan minkään palvelun tehtävään?
Sekasin Livessä yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa oli keskeinen osa nuorten tukemista. Yhteistyö auttoi tavoittamaan nuoria, löytämään heille sopivia tukimuotoja ja rakentamaan yhteyksiä eri palveluiden välille. Eri toimijoiden välisen yhteistyön pitäisikin näkyä nuorelle sujuvana tukena, ei palveluiden välisinä rajoina.
Samalla opimme, ettei toimiva yhteistyö synny pelkästään palavereista tai yhteisistä verkostoista. Se vaatii myös arkista yhdessä tekemistä, toisten työn tuntemista ja halua etsiä ratkaisuja yli organisaatiorajojen.
Joskus yhteistyö voi alkaa hyvin yksinkertaisesta kysymyksestä: Entä jos tekisimme tämän yhdessä?
Pois siiloista ja poteroista: miten yhteistyö saadaan toimimaan käytännössä?
Miten varmistamme, että nuori saa tarvitsemansa avun riippumatta siitä, kenelle hän ensimmäisenä kertoo huolestaan? Milloin riittää, että nuori ohjataan eteenpäin, ja milloin tarvitaan rinnalla kulkemista ja saattaen vaihtamista? Entä mikä estää ammattilaisia tekemästä enemmän yhteistyötä ja miten näitä esteitä voitaisiin purkaa?
Ota koppi nuoresta -striimissä keskustelemme siitä, miten eri toimijoiden yhteistyötä voidaan vahvistaa niin, ettei nuori jää yksin palveluiden välisiin katveisiin. Pohdimme myös, mitä aito yhteistyö edellyttää ammattilaisilta, organisaatioilta ja niiden rakenteilta – ja miten se voisi näkyä nuorelle sujuvampana ja turvallisempana avun saamisena.
Ei ole ”meidän” nuoria ja ”teidän” nuoria, vaan kaikkien yhteisiä nuoria
Nuoren elämä ei jakaudu palveluiden, organisaatioiden tai ammattilaisten vastuualueiden mukaan. Samassa elämäntilanteessa voivat kietoutua yhteen esimerkiksi ihmissuhteet, opinnot, toimeentulo, asuminen ja mielenterveys. Siksi myös tuen on joskus ulotuttava yksittäisten palveluiden rajojen yli.
Kaikkien ei tarvitse osata auttaa kaikessa. Ammatillisuutta on myös tunnistaa, milloin nuori tarvitsee toisenlaista tukea. Mutta sen sijaan, että vain ohjaamme nuoren eteenpäin, voimme kysyä, mitä voisimme tehdä yhdessä, jotta apu todella löytyisi.
Aina ei myöskään tarvita uusia palveluita. Meillä on jo paljon toimivaa tukea ja osaamista, mutta sen pitäisi olla helpommin nuorten löydettävissä ja käytettävissä. Voisimme keskittyä myös siihen, miten nykyiset toimijat voivat yhdistää voimansa ja tehdä avun saamisesta nuorelle yksinkertaisempaa.