Siirry sisältöön

Vamos Mieli -hanke on Diakonissalaitoksen Vamos Vantaan ja MIELI ry:n yhteishanke, joka syntyi tarpeesta kehittää matalan kynnyksen kulttuurisesitiivistä toimintaa eri kulttuuritaustaisille nuorille. Hankkeen avulla haluttiin rohkaista nuoria puhumaan mielenterveydestä ja vahvistaa nuorten arjen mielenterveystaitoja.

Hanke toimi STEA:n tuella vuosina 2023-2025. Tänä aikana 16-29-vuotiaille nuorille järjestettiin yksilö- ja ryhmämuotoista toimintaa, jonka tavoitteena on ollut tukea nuorten hyvinvointia. Ryhmävalmennuksen teemoja ovat olleet mm. mielenterveyden vahvistaminen, itsetuntemus, tunteet, ihmissuhteet ja kotoutuminen uuteen maahan. Toiminnassa on hyödynnetty MIELI ry:n menetelmiä ja materiaaleja sekä yksilöllistä, nuorilähtöistä Vamos-valmennusta.

Nuorten lisäksi hankkeessa kohdattiin nuorten vanhempia ja järjestettiin heille nuorten ja koko perheen mielenterveyden tukemiseen keskittyviä koulutus- ja keskustelutilaisuuksia.

Ilmoittaudu mukaan maksuttomiin webinaareihin

  • Vamos Mieli -hanke: Monikulttuuriset nuoret ja mielenterveys -webinaarit

Pidämme kaksi samansisältöistä kaikille avointa ja maksutonta webinaaria:

tiistaina 11.11.2025 kello 13–15
tiistaina 4.11.2025 kello 9–11

Osallistumislinkit julkaistaan syksyllä 2025.

Hankkeen materiaalit ammattilaisten käyttöön

  • Nuoret ja mielenterveys – Verkkokurssi kulttuurisensitiiviseen kohtaamistyöhön: julkaistaan syksyllä 2025
  • Monikulttuuriset nuoret – Opas kohtaavaan työhön: julkaistaan syksyllä 2025


Tämän sivuston lyhytosoite on: www.mieli.fi/monikulttuuriset-nuoret