Siirry sisältöön

Vain pieni osa ikäihmisistä liikkuu terveyden kannalta riittävästi. Iän karttuessa ja toimintakyvyn heikentyessä liikkuminen vähenee. On tärkeää muistaa, että lihasvoiman lisäksi liikkeelle lähtemiseen tarvitaan mielen voimaa.

Liikkuvan mielen tukija -toimintamalli antaa vapaaehtoisille työkaluja kannustaa ikäihmisiä aktiivisempaan arkeen ja poistaa liikkumisen psyykkisiä ja sosiaalisia esteitä.

Toimintamallin avulla järjestöjen vapaaehtoiset voivat kannustaa ikäihmisiä liikkumaan niin että heidän elämäntilanteensa ja tekemisen mielekkyys tulevat huomioiduksi. Liikkuva elämäntapa ja mielen hyvinvointi tukevat ikääntyneen kokonaisvaltaista toimintakykyä.

Mielen voimaa lisää nähdyksi ja kuulluksi tuleminen. Joustava mieli keksii uusia tapoja liikkua ja tehdä itselle merkityksellisiä asioita, vaikka liikkumiskyky olisikin huonontunut.

Kohti aktiivisuutta omannäköisen elämän kautta

Malli auttaa tunnistamaan ja vahvistamaan ikääntyneen omia arvostuksia ja arvoja. Näin tuetaan motivaatiota rakentaa omannäköistä elämää. Keskiössä ovat ikääntyneen omat tarpeet, toiveet ja käsitys hyvästä elämästä.

Toimintakykyä ja aktiivisuutta haetaan yhdessä ihmisen itsensä kanssa. Malli rakentuu arvostavalle kohtaamiselle, ihmisen omien lähtökohtien huomioimiselle ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamiselle.

Mallissa  liikkuminen ja liikkeelle lähteminen tarkoittaa kaikkea aktiivisuutta ja osallistumista. Liikuntaa voi kertyä myös muun tekemisen sivutuotteena.

Työkaluja vapaaehtoisille esteiden purkamiseen

Liikkumisen esteet voivat olla psyykkisiä tai sosiaalisia. Taustalla voi vaikuttaa haastavan elämäntilanteen ohella esimerkiksi yksinäisyys tai turvattomuus, tai tunne, ettei kuulu joukkoon. Tällaisissa tilanteissa tarvitaan henkilökohtaista tukea ja kannustusta liikkeelle lähtemiseen.

Liikkuvan mielen tukija -toimintamalli sisältää koulutuksen, työkaluja ja materiaalia esteiden purkamiseen. Tavoitteena on, että ikääntynyt löytää liikkeelle aktivoivaa, mielekästä ja itselle tärkeää tekemistä: Liikkuvan mielen tukija auttaa alkuun. Samalla tuetaan ikääntyneen hyvää elämänlaatua ja mielenterveyttä.

Liikkuvan mielen tukija -toimintamalli on kehitetty MIELI Suomen Mielenterveys ry:n valtakunnallisessa Liikkuva mieli ikääntyessä -hankkeessa (2019–2022) opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella. Hanke on tehnyt yhteistyötä MIELI ry:n jäsenjärjestöjen ja verkostokumppaneiden kanssa. Liikkuvan mielen tukija -toimintamalli, koulutus, jalkauttamisopas ja materiaalit antavat järjestöjen vapaaehtoisille työkaluja liikkumisen

Työ­ka­lu­ja ikään­ty­nei­den liik­ku­mi­sen tu­ke­mi­seen

Liikkuvan mielen tukijan työkirja

Työkirja ikääntyneitä kohtaaville vapaaehtoisille auttaa pohtimaan ikääntymistä, mielen hyvinvointia, liikkumista ja liikkumisen esteitä.