...heikentyminen Mielenterveyden häiriöt ovat nousseet merkittävimmäksi työkyvyttömyyden aiheuttajaksi. Kielteisen trendin katkaisemiseksi tarvitaan vaikuttavaa ja varhaista mielenterveyden ongelmien hoitoa. Perusterveydenhuollon kiireettömän hoidon hoitotakuuta höllennetään niin, että hoitoon pitää päästä kolmessa kuukaudessa....
...välttää leimautumista ja perustella työntekijän sairauslomaa esimerkiksi selkäkivulla, vaikka syy oli selkeästi psykiatrinen”, Wahlbeck kertoo. Luokkahuoneita ja hyvää johtamista Miten mielenterveyden haasteita tulisi ratkaista? Kristian Wahlbeck korostaa mielenterveyden edistämistä ja...
...ennakkoarviointi järjestelmällisesti käyttöön kaikessa päätöksenteossa. ❏ Mielenterveyden vahvistaminen otetaan läpileikkaavaksi teemaksi valtion nuorisotyön ja -politiikan ohjelmaan. Nuorten hyvinvointiohjelmasta todellisuutta Nuorten hyvinvoinnin ja mielenterveyden vahvistamisen on oltava Suomen kärkitavoite seuraavalla hallituskaudella....
...vointiin sovitetut työurat voivat jatkua entistä pidempään. Näin lievitetään osaaja- ja työvoimapulaa. Ikääntyneet jäävät herkästi katveeseen puhuttaessa mielenterveyden edistämisestä. Moni ikääntynyt on kuitenkin oman elämänsä mielenterveyden ylläpitämisen konkari. Suomessa seitsemänkymppiset...
...on osa Mielenterveyden työkalupakkia. Pakki sisältää maksuttomia työkaluja mielenterveyden edistämiseen. Mielenterveyden edistäminen on ajankohtaista pienillä työpaikoilla. Työterveyslaitos, KELA, NHG ja MIELI ry kehittävät mallia käyttäjien kokemusten pohjalta. Tämän työn tueksi...
...SDP:n mukaan nuorten mielenterveyden hoitoon on kiinnitettävä erityistä huomiota. Mielenterveyden ongelmien ehkäisy ja hoito ovat avainasemassa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin kehittämisessä. RKP haluaa mielenterveyden edistämisestä valtakunnallisen painopistealueen ja kehittää...
Mielenterveyden käsi Alta saat ladattua mielenterveyden käden. Löydät linkin takaa myös vinkkejä sen käyttämiseksi vanhempainillassa ja arjen yhteisissä loruhetkissä. Mielenterveyden käsi -juliste neuvolaan ja varhaiskasvatukseen Materiaalit: Julisteet Mielenterveys tukee perheiden...
...ensiapu -koulutuksia kehitettiin Aikuisten mielenterveyden edistämisessä Mielenterveyden ensiapu -kokonaisuus on tunnettu ja vakiintunut menetelmäperhe. Mielenterveyden ensiapu -kokonaisuuteen kuuluvat Mielenterveyden ensiapu® 1 ja 2 (MTEA 1 ja 2) sekä Nuoren Mielen...
...% % sairauspäivärahapäivistä ovat mielenterveysperusteisia. Työllisyysaste on mielenterveyden häiriöitä kokevilla 75 prosenttia alempi kuin väestössä keskimäärin. Mielenterveyden häiriöiden kustannukset ovat siis monta kertaa suuremmat kuin sijoitukset mielenterveyden vahvistamiseen. Työkyvyttömyyseläkkeet 2022...
...tarvitsevia ihmisiä. Koulutuksesta kuullessaan häntä kuitenkin kaihersivat kysymykset: Tiedänkö tarpeeksi mielenterveydestä? Osaanko kohdata mielenterveyden häiriöistä kärsivän oikein? ”Mielenterveyden ensiapu -koulutuksen myötä olen ymmärtänyt, että idea ei ole tehdä meistä asiantuntijoita...
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.