Jaakko Mustakallio: ”Miehen lapsettomuuteen liittyy valtava stigma”

[Kevyttä musiikkia]

Frans Horneman: Tämä on Mielen puolikkaat -podcast ja minä olen Frans Horneman MIELI ry:stä. Tässä podcastissa kaksi ihmistä pysähtyy puhumaan mielenterveydestä. Tänään meillä on vieraana Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio, joka toimii myös Suomen Lähijunat Oy:n varatoimitusjohtajana. Jaakko on puhunut julkisuudessa avoimesti miehen lapsettomuudesta. Tänään puhutaan hänen tarinastaan ja siitä, miltä tuntuu saada tietää, ettei voi saada biologisia lapsia. Lämpimästi tervetuloa, Jaakko.

Jaakko Mustakallio: Kiitos.

Frans: Ihan tähän alkuun, minä tietysti esittelin tuossa sinut, mutta miten sinä itse esittelisit itsesi?

Jaakko: Siinä ehkä tulivat nämä työ- ja politiikkatittelit jo aika hyvin, mutta muuten minä olen tämmöinen aika reipas, aktiivinen, positiivinen kaveri. Erityisesti tuo tamperelaisuus kuulemma kuuluu murteessa ja muutenkin elämänasenteessa aika vahvasti.

Frans: Tulitko Tampereelta tätä podcastia varten Helsinkiin?

Jaakko: Kyllä. Pääsääntöisesti pyrin välttelemään tätä Tampereen hiilisatamassa käyntiä ja pysyttelen siellä Järvi-Suomen puolella.

Frans: Kiitos, kun tulit. Mitä sinulle kuuluu juuri nyt?

Jaakko: Kiitos, oikein hyvää. Tässä tosiaan uusissa töissä olen aloittanut ja kestävää liikennettä Suomessa pyrin edistämään nyt pääsääntöisesti. Se on tosi innostavaa, mutta saman aikaan, kun on uusi työ tässä, kolme viikkoa vasta takana, niin aika paljon tulee uutta oppia, ja se on myös aika uuvuttavaakin.

Frans: Sitä minä juuri halusinkin kysyä, että miltä on tuntunut aloittaa uudessa tehtävässä ja millä mielin olet aloittanut uudessa tehtävässä?

Jaakko: Tosi innostuneesti. Tuntuu, että sellainen asia, yhteiskunnallinen muutos, mistä on puhunut pitkään politiikassa, juuri tämä kestävä liikkuminen, liikenteen päästöt, niin nyt pääsee ihan konkreettisesti edistämään ratkaisuja koko Suomen laajuudella. Tuntuu tosi hyvältä, että pääsee sinne niin sanotusti kädet saveen myös laittamaan.

Frans: Mahtavaa, ja onneksi olkoon vielä uudesta työstä.

Jaakko: Kiitos.

Frans: Tänään meillä on podcastissa aiheena miesten lapsettomuus. Meillä on tietoa, että miesten hedelmättömyys yleistyy. Tilastokeskuksen mukaan tällä hetkellä puolet 35-vuotiaista miehistä on lapsettomia. Sinä olet yksi niistä harvoista miehistä, jotka ovat olleet valmiita puhumaan tästä asiasta ja jakamaan oman tarinansa. Miksi sinä valitsit avoimuuden tien?

Jaakko: Lapsettomuutta on monenlaista. Minä sain lääketieteellisen diagnoosin siitä, että en voi koskaan saada lapsia. Puhutaan niin sanotusti valitusta lapsettomuudesta ja tahattomasta lapsettomuudesta. Minä halusin nostaa esiin erityisesti tätä miesten tahatonta lapsettomuutta, koska minusta tuntui, että siitä ei käydä minkäänlaista keskustelua yhteiskunnassa, huomioiden että kuinka vakavasti kasvava ilmiö se on. Miesten sperman laatu laskee globaalilla tasolla niin paljon, että tutkimukset sanovat, että jopa 2040-luvulla voidaan olla tilanteessa, jossa ilman lapsettomuushoitoja ei saa lapset alkua. Puhutaan tosi merkittävästä ja radikaalista muutoksesta. Sitä keskustelua ei juurikaan ole.

Frans: Mistä se johtuu?

Jaakko: Tutkijat eivät tiedä tarkalleen. Siinä vaihtelevat syyt erilaisista kemikaaleista elintapoihin, ihan siitä, että minkälaisia muoveja esimerkiksi tuttipulloissa on ollut aikanaan, ruuasta, mikromuoveista, teflonista, kaikesta käydään keskustelua, mutta sitä ei tutkita riittävästi ja sitä ei tiedetä tarkalleen. Jos katsotaan vaikka Suomessakin tehtävää lapsettomuustutkimusta, niin yhdeksän osaa kymmenestä kohdistuu naisten hedelmättömyyden tutkimiseen. Miesten hedelmättömyys on aika uusi ilmiö ja aika uusi keskustelun aihe.

Frans: Voisitko sinä kertoa sinun tarinasi, miten sait tietää lapsettomuudesta?

Jaakko: Siitä on nyt kolme vuotta, kun minä ja nykyinen aviopuolisoni pohdimme urareittien ja uramuuvien kannalta, että olisiko meidän mahdollista lykätä perheellistymishaaveitamme vähän pidemmälle. Puolisoni on töissä Brysselissä ja matkustaa sinne viikoittain. Mietimme, että ehkä tämä hetki ei ole nyt se paras hetki pikkulapsiarjelle, että mietitään, voitaisiinko sitä vähän lykätä pidemmälle. Haluttiin kuitenkin varmistaa, että mikä se meidän tai erityisesti puolisoni hedelmällisyystilanne on, koska sehän on se, mistä keskustellaan, naisten hedelmällisyydestä lähinnä yhteiskunnassa. Näin mekin silloin ajattelimme, että no joo, jos hän voisi käydä testeissä, ja sillähän saamme sen tiedon sitten. Se oli suurin piirtein näihin aikoihin kolme vuotta sitten. Oli Black Friday, ja siellä oli tämmöinen Black Friday -tarjous, että kaksi yhden hinnalla. Siinä sitten ajattelimme, että mikäpä siinä, että minäkin voin käydä näissä testeissä. Eli aika vahingossa päädyin itsekin niihin testeihin. Kävin testeissä. Puolison osalta oli oikein hyvä tilanne, mutta minulle sitten lääkäri soitti ja kysyi, että oletkos minkälaisessa paikassa. Hän kertoi, että minulla ei löytynyt yhtä ainuttakaan siittiötä minun näytteestäni. Normaalilaatuisessa spermassahan puhutaan sadoista miljoonista. Minulta ei löytynyt yhtä ainuttakaan. Se oli elämäni synkin päivä.

Frans: Vaikea edes kuvitella sitä, että miltä on tuntunut saada se puhelu lääkäriltä. Vähän kuvasitkin tuossa, että se oli elämän synkin päivä. Miltä se tuntui, jos pohtii tunnetasolla?

Jaakko: Ensimmäinen tunne on epätoivo ja tulee myös se kieltämisefekti, että tässä on pakko olla jokin virhe. Toki se elää myös siinä ajassa, koska sitten lähdetään kontrollitesteihin ja lähdetään selvittämään sitä asiaa ja miettimään, että onko jotain keinoa ratkaista se, lääketieteellistä keinoa, kun ei tiedetty tarkalleen, mitä on tapahtunut ja miksi näin on. Siinä huomasin sen, että niihin toivon siemeniin jää kiinni tosi vahvasti. Ajattelin, että okei, ehkä kontrollitestissä tuleekin jotain. No, ei tullut. Sain Tampereen yliopistollisen sairaalan hedelmällisyysklinikalle lähetteet, ja siellä lähdettiin tutkimaan kaikkea mahdollista. Verikokeita, hormonitestejä, tutkittiin ultraäänellä ulkoisesti kivekset, katsotaan, että onko mitään ulkoisia haasteita, ongelmia. Kaikki näytti hyvältä. Kaikki näytti täysin normaalilta. Lääkärit olivat, että näissä ei pysty mitenkään päättelemään, että mistä tämä hedelmättömyys johtuu. Se koko ajan piti myös sellaista pientä toivoa yllä, että voiko sieltä löytyä jotain. Esimerkiksi on olemassa tämmöisiä leikkauksia, joilla mennään kiveksiin sisään ja imuroidaan siellä olevia siittiöitä. Tiedetään tällaisia tapauksia, että siittiöitä muodostuu niin vähän, että ne eivät poistu sieltä. Tällaisia operaatioita on olemassa. Koko ajan oli pieni sellainen, että ehkä, ehkä, ehkä. Kun sain sen ensimmäisen puhelun silloin loka-marraskuussa kolme vuotta sitten, niin pääsin tämmöiseen leikkaukseen kesäkuussa. Tässä kolmen tunnin operaatiossa tutkittiin, että löytyykö sieltä siittiöitä, mutta sitten kun leikkauksen jälkeen lääkäri tuli kertomaan, kun olin toipumassa siitä, että ei löytynyt yhtään, siinä kohdassa se tilanne on varma. Se varmuus vei viimeisetkin toivonrippeet omasta biologisesta lapsesta. Se oli tosi rankkaa, mutta samanaikaisesti, koska aikaa oli ehtinyt kulumaan, niin vaikka toivoon yritti ripustautua, käsitteli sitä, että mitä jos ei. Mitä jos niitä ei ole? Mitä jos ei ole mahdollisuutta omaan biologiseen lapseen? Samalla ymmärrys myös perheellistymisen moninaisuudesta kasvoi jatkuvasti. Se oli siinä hetkessä, kun lääkäri tuli sanomaan toipumishuoneessa, että valitettavasti siittiöitä ei löytynyt, niin taisivat olla ensimmäiset sanani puolisolleni, että sitten me menemme lahjasoluhoitoihin. Ymmärrys siitä, että isäksi voi tulla myös monella muulla tavalla, toi myös lohtua siihen tosi vaikeaan tilanteeseen. Tämä on ehkä tässä lapsettomuudessa se, on tosi ristiriitaisia tunteita. Samaan aikaan suret omaa menetettyä biologista lastasi. Monet puhuvat, että se hetki vertautuu jollain tavalla lapsen menettämiseen, koska vaikka se lapsi ei koskaan ole ollutkaan vielä, niin se on ollut silti mahdollisesti tosi vahvasti sydämessäsi, mielessäsi, tulevaisuudessasi, unelmissasi. Surutyö menetyksestä on tosi tärkeä osa sitä koko prosessia, vaikka samanaikaisesti tiedät ja tiedostat entistä paremmin, että ei se ole se biologia kuitenkaan, joka määrittää sen, että oletko sinä isä vai ei tai oletko sinä vanhempi vai ei. Tämä asia on yksi syy, miksi päätin myös puhua meidän tarinastamme julkisesti, koska tiedän, että on monia pariskuntia, erityisesti monia miehiä, jotka ajattelevat, että jos lapsi ei voi olla biologinen lapsesi, he mieluummin valitsevat, että lasta ei ole ollenkaan. He hautaavat mahdolliset lapsihaaveet kahdelta ihmiseltä siitä syystä, koska se ajatus ja stigma on niin vahva, että lapsen tulee olla vain biologinen, oma lapsi.

[Kevyttä musiikkia]

Frans: Onko sinulle ollut aina selvää, että haluat lapsia ja nimenomaan biologisia lapsia?

Jaakko: Minulle on ollut hyvin nuoresta asti vahva, selkeä tahto siitä, että haluan tulla isäksi ja että haluan lapsia. Totta kai se lähtökohta, ajatus on se, että ne ovat omia lapsia ja omia biologisia lapsia, koska niin se kuitenkin isolla osalla menee. Mutta nyt se tilanne, että ne eivät tule olemaan minun omia, biologisia lapsiani, en koe sitä millään tavalla ongelmalliseksi.

Frans: Kerroit, että tämä oli todella iso kriisi. Tosi ymmärrettävästi näin oli, ja siihen liittyy ihan valtavaa surua, kun se viimeinenkin toivo vietiin biologisesta, omasta lapsesta. Haluaisin vielä palata siihen, että miten olet käsitellyt tätä surua ja kriisiä?

Jaakko: Meillä on ollut meidän perheemme ja ystäväpiirimme vahvasti tukenamme. Heti oikeastaan jo silloin, kun saimme sen ensimmäisen puhelu, tapasimme ystäviämme, kerroimme perheillemme välittömästi ja keskustelimme siitä, koska meidänkin ystäväpiireissämme on paljon ihmisiä, joilla on pieniä lapsia. Halusimme varmistaa myös osaltamme sitä, etteivät ihmiset koe, että lasten ympärillä oleminen olisi meille jotenkin todella vaikeaa tai tuskallista, vaan että se on nyt meidän tilanteemme tämä, mutta se on hyvä ymmärtää ja ei pidä pelätä siitä puhumista tai omista lapsista puhumista.

Kun se uutinen tuli, niin juuri se ristiriita, että samalla suret sitä menetettyä, tai kun se varmuus tuli, suret sitä menetettyä omaa biologista lasta ja sitten valmistaudut siihen lahjasolupolkuun. Siinä kohdassa saimme Taysilta myös yhden istunnon psykologin kanssa pariskuntana. Se ehkä tuntui aika vähäiseltä määrältä, kun mietitään, että se on ihmisen isoimpia kriisejä elämässä. Julkinen puoli tarjosi ainoastaan sen yhden terapiakäynnin, mutta me sitten paikkasimme sitä juuri keskustelemalla paljon perheen ja ystävien kanssa ja myös käymällä yksityisessä terapiassa.

Frans: Tästä halusinkin kysyä, että ilmeisesti, oliko näin, että ne ensimmäiset tutkimukset olivat yksityisellä ja sitten tämä prosessi jatkui julkisessa terveydenhuollossa? Kuinka tyytyväinen olit siihen tukeen ja hoitoon, mitä sait terveydenhuollosta tämän prosessin aikana?

Jaakko: Terveydenhuollon ammattilaiset, joiden kanssa toimimme, olivat äärettömän fiksuja, tunneherkkiä näiden kysymysten kanssa. Tuki oli todella vahvaa. Mutta juuri se, että tämä henkinen tuki, terapia-apu tuntui todella vähäiseltä, joka keskittyisi pelkästään henkiseen tukeen, mielenterveyden vahvistamiseen ja tukeen. Sen puolen palvelut, kuten tiedämme, ovat todella riittämättömät monessa tilanteessa. Tämä on yksi niistä tilanteista, joissa se tuki ja apu on todella riittämätöntä.

Frans: Minkälaista tukea olisit toivonut tämän yhden yksittäisen tapaamisen sijaan tai lisäksi?

Jaakko: Luulen, että esimerkiksi lyhytterapiajakson tarjoaminen julkiselta puolelta automaattisesti tällaisiin elämän suuriin kriiseihin olisi tosi paikallaan, on se sitten lapsettomuus, on se sitten vakava sairaus tai muu tilanne, esimerkiksi läheisen kuolema. Toivoisin, että terveydenhuollossamme olisi varat ja resurssit ja toimintatavat, joilla kyettäisiin tällaisia hoitomuotoja tarjoamaan ennaltaehkäisevästi ja matalalla kynnyksellä.

Frans: Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n mukaan tahattomasti lapsettomat miehet ovat kokeneet tuen riittämättömäksi. Ymmärränko oikein, että allekirjoitat tämän?

Jaakko: Kyllä, allekirjoitan tämän.

Frans: Onko lapsettomuus tuonut sinulle jotain uudenlaista perspektiiviä elämään? Niin kuin sanoit, että tämä on valtava, iso kriisi. Onko se muuttanut ajattelutapaasi jollain tapaa?

Jaakko: Sellainen ajatus, mikä minulla nousee välillä mieleen, on tämä vanha sanonta ”koko kylä kasvattaa”. Sen kaltainen ajatusmaailma ja se, että toivoisin, että meillä yhteiskunnassa oltaisiin lapsimyönteisempiä, lapsiystävällisempiä kaikille lapsille. Ja se, että nähdään, että ihmiset sanovat, että se oma lapsi on kaikkein tärkeintä maailmassa. Kuitenkin tilanteessa, jossa näkee, että ei voi omaa, biologista lasta saada, tiedän, että rakkaus tulevaa omaa lasta kohtaan tulee olemaan aivan yhtä suurta riippumatta siitä, onko se biologinen vai ei. Tämän ajatuksen jatkaminen laajemmalle, että on kuitenkin valintakysymyksiä, miten me huolehdimme tämän maailman lapsista. Erityisesti ehkä nyt Gazan pommitukset ovat tätä ajatusta tuoneet iholle paljon voimakkaammin. Lapset ovat arvokkaita ja ihania asioita maailmassa. Miksi tuntuu, että joskus biologia on siinä niin voimakas vedenjakaja empatian osalta?

[Kevyttä musiikkia]

Frans: Nyt kun puhutaan tästä yhteiskunnallisesta ulottuvuudesta, niin mitä lapsettomuudelle pitäisi tehdä?

Jaakko: Ihmiset, jotka tietävät, että he haluavat perheellistyä, haluavat lapsia, niin todella monilla saattaa olla taloudellisia esteitä. Oman tulevaisuuden epävarmuuden takia olevia esteitä sille, että uskaltaa omia lapsia yrittää. Se on yksi suurimmista ei-lääketieteellisistä syistä lapsettomuuteen. Lääketieteen puolella tiedämme, että joka viides suomalainen kokee haasteita lapsihaaveiden toteuttamisessa. Siellä puolella voidaan tehdä paljonkin erilaisia parannuksia. On seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, jotka eivät ole päässeet esimerkiksi lapsettomuushoitoihin aiemmin julkiselle puolelle samalla tavalla.

Nyt tilanne on hieman parempi jo. Meillä on esimerkiksi itselliset naiset, jotka ovat vasta viime vuosina päässeet julkisten lapsettomuushoitojen piiriin, mutta esimerkiksi miesparit ovat edelleen todella vaikeassa tilanteessa sen suhteen, lainsäädännön suhteen, esimerkiksi mitä ei-kaupallinen sijaissynnyttäminen monessa muussa maassa mahdollistaa.

Adoptiokysymyksissäkin esimerkiksi meillä on yhteiskunnassa todella paljon erinäköisiä lainsäädännöllisiä esteitä. Nyt kun mielenterveysjärjestön podcastissa ollaan, niin esimerkiksi se, jos koskaan ihmisellä on ollut mielenterveysdiagnoosia, saattaa nousta adoptioprosessissa esteeksi. Sehän on aivan älytön rajoitus, joka pitäisi välittömästi poistaa. Yksi merkittävimmistä yksittäisistä politiikkatoimista, mitä olen itse jo tässä vuosien aikana nostanut, olisi hedelmällisyysneuvoloiden perustaminen. Nykyiseen neuvolaverkkoon pitäisi tehdä mahdolliseksi ihmisille testata oma hedelmällisyystilanteensa maksutta.

Se, kun ihminen tietäisi testin jälkeen, että mikä se hänen henkilökohtainen oma tilanteensa on, auttaisi ymmärtämään, että milloin lapsihaaveita kannattaisi lähteä yrittämään, koska tiedetään, että ikääntyminen on myös hedelmällisyyttä laskeva asia. Jos tietää, että oma hedelmällisyystilanne on heikko, pystyisi tekemään paremmin päätöksiä esimerkiksi sen suhteen, että milloin voisi aloittaa mahdollisesti sen perheellistymisen, ja tarvittaessa edetä lapsettomuushoitoihin nopeammin.

Meillä on se tilanne, että todella monet suomalaiset heräävät nykyään näihin haasteisiin kuitenkin aika myöhään. Lähdetään yrittämään ensimmäistä lasta myöhemmällä iällä ja ajatellaan, että jos ei olekaan ongelmia, tämä riittäisi ihan hyvin. Mutta kun niitä ongelmia tulee todella monelle ja saattaa olla herkästi monien vuosien projekteja, niin meillä tapahtuu se tilanne, että ihmiset saattavat sitten jäädä tahattomasti lapsettomiksi koko loppuelämäkseen. Hedelmällisyysklinikka toisi sen tiedon ihmisille. Ja kuten meidänkin tarinamme alkoi, minä menin ainoastaan sen takia testeihin, että saimme kaksi yhden hinnalla -tarjouksen. Kyllä kuitenkin joitain satoja euroja maksavat testit nousevat aika monelle esteeksi, ainakin hidasteeksi hakea sitä tietoa.

Frans: Juuri näin. Keskustelun alussa mainitsit stigmasta tai siitä, että miehillä saattaa olla tämmöistä asennetta, että sen lapsen täytyy olla biologinen. Haluaisin tästä kysyä ajatuksiasi, että ylipäätään millaista stigmaa nimenomaan miehillä liittyy lapsettomuuteen ja mitä sen taustalla ehkä voisi olla, että nimenomaan miehillä tulee se ajatus, että lapsen täytyy olla biologinen, ja nämä muut vaihtoehdot, joita onneksi on olemassa, eivät kuitenkaan vaikuta niin houkuttelevilta?

Jaakko: Joo. Tämä on minusta tosi kiinnostava kysymys. Se ei pakosti liity pelkästään miehiin, mutta ehkä se erityisesti miehillä korostuu, että on läpänheittoa siitossonneista ja heitetään toisaalta myös läppää siitä, kuinka posteljooni Pate on käynyt vähän vierailulla. On monenlaista biologiseen isyyteen ja hedelmällisyyteen liittyvää läppää. Toki sitä myös on naisilla, mutta ehkä se erityisesti miesten puolella kulttuurisesti on vahvempaa. On tosi kiinnostavaa, että miksi erityisesti miehillä on sellaista todistelun tarvetta siltä puolelta. Se on kiinnostavaa. Kyllähän nähdään toki, että kun katsotaan Avaraa luontoa, siellä usein uroksilla, kyllä toisaalta myös naarailla, on samantyyppistä taistelua naaraista. Tämä saatetaan kokea tietyllä tavalla verrattuna tällaiseen toimintaan.

Toivoisin, että juuri se ymmärrys siitä, että se ei ole se biologia yksin, joka määrittää isyyden, ja hedelmällisyys ei ole se asia, joka määrittää sinun miehuutesi. Ne ovat ihan toisenlaiset asiat kuitenkin elämässä, jotka määrittävät sinua ja sinun tapaasi olla mies. Ei ole olemassa vain yhtä maskuliinista siitossonnimiestä, joka on meidän kaikkien mallina ja kaikki muu on poikkeavaa, vaan sen moninaisuuden ymmärtäminen.

Frans: Puhut ihailtavan avoimesti tässä näin, mutta onko sinulle ollut vaikeaa puhua tästä aiheesta?

Jaakko: On ollut myös vaikeaa. Pakko se on myöntää. Mietin silloin aluksi sitä, tai kun mietin sitä, että haluanko tästä puhua, mietin myös sitä, että toki, että kun itse olen tottunut yhteiskunnallisten asioiden sanoittaja ja puhuja, niin jos minä koen, että minä en kykenisi sitä keskustelua käymään, niin kuka sitten? Ehkä siinä on ollut monenlaisia, monensuuntaisia tunteitakin, että tuleeko siinä jonkinlaista velvollisuudentuntoa, miksi sitä on halunnut sitten puhua, ja toisaalta juuri sitä, että tästä asiasta vain puhumalla kyetään muuttamaan yhteiskuntaa. Siinäkin toki on monenlaisia tunteita noussut pintaan.

Frans: Jos tätä jaksoa kuuntelee joku mies, joka kamppailee tahattoman lapsettomuuden kanssa, niin mitä haluaisit sanoa hänelle?

Jaakko: Sen, että onneksi nykypäivänä isäksi pääseminen ja pääsemiseksi on monia teitä. Minä uskon, että myös juuri sinun kohdallasi löytyvät ne keinot ja tavat. Varmasti.

Frans: Lämmin kiitos haastattelusta, Jaakko Mustakallio, ja kiitos kun puhut tästä aiheesta.

Jaakko: Kiitos.

Frans: Tämä on Mielen puolikkaat -podcast ja minä olen Frans Horneman. Kiitos, että kuuntelit. Jos tarvitset keskustelutukea, MIELI ry auttaa puhelimitse, kasvokkain ja verkossa eri kielillä. Voit myös lahjoittaa MIELI ry:n mielenterveystyöhön osoitteessa mieli.fi tai lahjoittaa 10 euroa tekstaamalla Mieli numeroon 16499. Löydät meidät Instagramista sekä Facebookista nimellä Mielenterveys. Moikka.

[Kevyttä musiikkia]