Jerry Voutilainen: ”Kun kerroin peliriippuvuudestani, sain heti apua”

[Kevyttä musiikkia]

Frans Horneman: Tämä on Mielen puolikkaat -podcast ja minä olen Frans Horneman MIELI ry:stä. Tässä podcastissa kaksi ihmistä pysähtyy puhumaan mielenterveydestä. Tänään meillä on vieraana jalkapallon Veikkausliigassa pelaava FC Hongan Jerry Voutilainen. Jerryn kanssa puhutaan hänen tarinastaan ja erityisesti siitä, millaista on peliriippuvuus ja miten siitä voi selviytyä. Lämpimästi tervetuloa Jerry.

Jerry Voutilainen: Kiitos.

Frans: Jerry, mitä sinulle kuuluu?

Jerry: Hyvää kuuluu tällä hetkellä. Huhtikuussa tuli pitkä loukkaantuminen ja siitä ollaan toipumassa.

Frans: Minkälainen se toipumisprosessi on ollut?

Jerry: Se on ollut pitkä. Minulla murtui sääriluu, niin ainakin puoli vuotta menee siinä. Itseasiassa huomenna minulla on Meilahdessa uusi kuvausaika ja katsotaan, että sen pitäisi olla nyt luutunut sitten kokonaan.

Frans: Okei, kuulostaa aika kivuliaalta vammalta. Pääseekö sinä pelaamaan ihan normaalisti? Onko se tässä odotuksena?

Jerry: No joo, kyllä se on, mutta se menee ensi vuoden puolelle kuitenkin. Ei lähdetä enää tänä vuonna ottamaan mitään riskejä sen asian suhteen.

Frans: Okei. Millainen muuten sinun syksysi on ollut?

Jerry: Syksy on ollut aika stressitön. Olen tykännyt tosi paljon. Totta kai minua on harmittanut, että en ole päässyt pelaamaan ja tehdä sitä, mitä rakastaa, mutta sitten taas toisaalta olen ollut kotona paljon enemmän. Olen viettänyt perheen kanssa aikaa, se on ollut ihan kiva.

Frans: Miten ammattiurheilijan mieli kestää näin pitkään sairauslomaa?

Jerry: Kyllä siinä tulee ylä- ja alamäkiä varmasti. Fysioterapeutin kanssa ollaan pitkään tehty töitä kuntosalilla, poissa joukkueen treeneissä, niin kyllä hän on joutunut myös niitä huonoja päiviä kokemaan multa. Mutta yhdessä sitä ja ei siinä auta oikein jäädä vellomaan siihen suruun, että pakko mennä eteenpäin.

Frans: Oletko sinä pitänyt yhteyttä joukkuekavereihin tai käynyt katsomaan treenejä tai jollain tapaa ollut mukana siinä?

Jerry: Joo, kyllä. Menen joka päivä joukkueen mukana aamupalalle ja sitten harjoituksiin. Siitä joukkuekaverit menevät normaaleihin harjoituksiin, niin minä lähden fysioterapeutin kanssa kuntosalille. Sinällään me olemme erillään, mutta kuitenkin, että joka aamu nähdään, jutellaan ja ollaan yhdessä kuitenkin.

Frans: Okei. Kuulostaa kivalta, että sinä olet kuitenkin ollut mukana siellä, vaikka et ole pystynyt kuitenkaan osallistumaan harjoituksiin itsessään.

Jerry: Joo, kyllä.

Frans: Sinä olet, Jerry, kertonut, että olet ollut vuosien uhkapelikierteessä. Pelaaminen on Suomessa itse asiassa tosi yleistä, koska THL:n yhden tutkimuksen mukaan lähes 80 prosenttia suomalaisista on pelannut rahapeliä viimeisen vuoden aikana. Puhutaan aika tämmöisestä isostakin ilmiöstä. Mistä sinun pelaamisesi alkoi?

Jerry: Joo, minun pelaamiseni alkoi alaikäisenä. Olin jostain saanut muutamia euroja, varmaan vanhemmilta tai sitten säästöpossusta. Se oli alussa ihan harmitonta, että minä laitoin pari euroa johonkin Tuplapottiin tai Tähteen ja pyöräyttelin pari kertaa siinä. En kuvitellut sen kummempia, että mitä tässä niin kuin edes tapahtuu. Sattumalta siitä voittikin yhdellä eurolla 15 euroa. Sitten olinkin, että hei ei tämä ole niin kovin vaikeaa ja näin pystyy periaatteessa tekemään rahaa.

Frans: Eli sinäkin olit aika nuori silloin?

Jerry: Tosi nuori, että varmaan 14-vuotias suunnilleen.

Frans: Tässäkään sinä et ole yksin. Me katsoimme, että THL:n mukaan 41 prosenttia 15–17-vuotiaista on pelannut rahapelejä, joiden siis ikäraja on 18 vuotta. Tosi iso osa alaikäisistä ovat pelanneet rahapelejä. Miten se sinun pelaamisesi jatkui? Tuossa kuvasit, että miten sinä aloitit pelaamaan, mutta miten se jatkui?

Jerry: No joo, se jatkui ensimmäisenä sitten sillä lailla, että en ihan tarkalleen muista, mistä minä tutustuin nettikasinoihin. Sitten sitä kautta se periaatteessa lähti menemään jyrkästi alaspäin tai se otti minusta vallan. Minusta tuntuu, että se mitä pelasi noissa kaupan pelikoneissa, oli ehkä jollain tavalla vielä hallinnassa.

Frans: Miten pian sinä huomasit, että se on jollain tapaa riistäytynyt käsistä?

Jerry: Kyllähän sitä monesti itselleen aina oli sillä tavalla, että tämä ei ole periaatteessa hallinnassa. Joku tässä on, että vietän liikaa aikaa tässä ja en pysty tekemään jotain normaaleja kotiaskareita, tekemään ruokaa tai siivoamaa. Minä vietän liian paljon aikaa näiden pelien ympärillä. Mutta sitten taas se oli jollain tavalla pakonomasta ja minun oli pakko vaan viettää sitä aikaa siinä.

Frans: Huomasitko sinä joitain muita merkkejä kuin tuon, että kotiaskareita esimerkiksi jää tekemättä ja se vie tosi paljon aikaa, mutta huomasitko sinä itsessä jotain muita merkkejä, että huomasit, että nyt kaikki ei olekaan ihan ok?

Jerry: Se oli ehkä ainut semmoinen, mistä minä sain jonkinnäköistä mielihyvää. Harjoitukset olivat semmoiset, missä minä aina unohdin kaiken pelaamisen ja keskityin vain jalkapalloon. Sitten kun tulin kotiin, niin jotenkin normaalista arjesta en saanut enää mitään. Kun pelasin ja voitin, niin silloin sain niitä semmoisia onnistumisen ja hyvänolontunteita.

Frans: Tämä seuraava kysymys on tosi henkilökohtainen, mutta saako kysyä, että minkälaisista summista puhutaan? Kuinka isoja summia menetit rahaa?

Jerry: Kaikki summat, mitä olen pelannut, niin en edes pysty laskemaan. Se on niin suuri, mutta sitten se, mitä minulla lopulta oli velkaa, niin se oli viisinumeroinen summa.

Frans: Millä tavalla pelaaminen vaikutti sinun oloosi?

Jerry: Se oli tosi jollain tavalla harmaata aikaa minulle, että mikään ei oikeastaan enää tuntunut miltään. Kaikki se, mitä minä sain, niin aluksi se meni sillä tavoin, että tuosta pelaamisesta, kun minä voitin, niin siitä tuli hyvänolontunnetta. Mutta sitten tietyn ajan jälkeen se meni siihen, että mikään ei enää tuntunut miltään. Ei voitot, ei häviöt, ei rahan laittaminen, ei pikavippien ottaminen. Kaikki vaan oli jotenkin tasaista. Ja sitten kaikki, mitä tapahtuivat arjessa, niin nekään ei tuntunut oikeastaan miltään. Kaikki vaan tuli ja meni.

Frans: Miten se vaikutti sinun ihmissuhteisiisi?

Jerry: Totta kai se vaikutti paljon. Asuin Vaasassa silloin, kun tämä kaikki lähti menemään jyrkästi alaspäin, niin joukkuekaverit tekivät paljon yhdessä asioita silloin ja pyysivät minua mukaan tekemään asioita ja aina kieltäydyin niistä, koska minun oli vain pakko päästä pelaamaan. Totta kai se on vaikuttanut ihmissuhteisiin ja minun entiseen parisuhteeseeni myös aika paljonkin. Mutta sitten taas toisaalta, että minulla on ollut aina kaveripiiri Kuopiosta. Niiden kanssa jollain tavalla on aina pystytty pitämään yhtä kuitenkin.

Frans: Eli oliko tämä pelaaminen pitkään salaisuus?

Jerry: Oli, se oli tosi pitkään. En edes muista, mutta vuosia.

[Kevyttä musiikkia]

Frans: Milloin sinä ensimmäisen kerran kerroit pelaamisesta jollekin?

Jerry: Se taisi olla 2018. Olin niin pitkään salaillut sitä ja sitten olin miettinyt aina sitä, että nyt on semmoinen homma, että tarvitsen apua, mutta sitten olin aina ollut, että ei. Pystyn itse hoitamaan nämä asiat ja ei minulla ole peliriippuvuutta. Minä olen nyt jostain syystä pelannut ja nyt lopetan tämän kuin seinään ja ei se koskaan onnistunut. Sitten meidän WhatsApp-ryhmässä, niin yksi minun toinen kaveri kertoi, että hän on peliriippuvainen. Ja sitten jotenkin minulla iski se myös siinä samalla, että jos toi toinenkin pystyy kertomaan tässä, niin kyllä minäkin pystyn kertomaan. Ja sitten kerroin minun kavereilleni WhatsAppissa, että joo, että minulla on samanlainen tilanne.

Frans: Mitä sen jälkeen tapahtui?

Jerry: Siinä sitten kaverit totta kai olivat, että tosi rohkeaa, kun uskallat kertoa asiasta. Sitten ne sanoivat, että kannattaa entiselle tyttöystävälle, hän oli töissä silloin, niin ilmoittaa tästä asiasta. Ja sitten soitin hänelle, että pystyykö hän tulemaan kotiin, että minulla olisi tärkeää asiaa. Ja hän tuli sitten kotiin ja sain lopulta kerrottua hänelle myös siitä asiasta.

Frans: Sanoit, että pidit vuosia sen itsellä tuon pelaamisen ja se oli salaisuus. Niin näin jälkikäteen ajateltuna, niin mikä sinua esti kertomasta siitä läheisille?

Jerry: Kyllä se jotenkin se varmaan häpeä siitä, että ulospäin kulissit ovat näyttänyt aina varmasti tosi hyvältä ja että kaikki on ihan hyvin, mutta oikeasti elämä oli ihan sekaisin. Niin sitten jotenkin se häpeä siitä, että on pelannut kaikki rahat ja periaatteessa ei ole pystynyt tekemään mitään muuta. Kaikki, mitä siitä pelaamisesta on tullut valehdeltua ystäville ja entiselle tyttöystävälle, sekä kaikki tämmöiset. Se on tosi ikävältä tuntunut kyllä.

Frans: Osaatko sanoa, että mikä oli pahin pelko, mitä silloin ajatteli, että jos tämä paljastuu, niin voisi tapahtua?

Jerry: Varmaan sillä hetkellä tuntui, että ero oli suurin siinä hetkessä, mikä pelotti tosi paljon ja toivoi, että sitä ei tapahdu. Sen jälkeen ehkä seuraavana oli, että ystävät eivät hylkäisi siinä asiassa.

Frans: Mistä sinä sait apua peliriippuvuuteen?

Jerry: Joo, meillä on siinä WhatAappin kaveriporukassa lääkäri ja hän sitten neuvoi, että mistä saisin Vaasasta apua haettua. En muista mikä sen paikan nimi oli, mutta se oli joku tämmöinen mielenterveysklinikka tai vastaava. Minä sain sen osoitetiedot ja menin sitten sinne hakemaan apua ja samana päivänä tai sen jälkeen Veikkauksen sieltä Peluuri -sivuilta osallistuin semmoiseen Peli poikki -ohjelmaan sitten siellä.

Frans: Minkälainen se ohjelma oli?

Jerry: Ohjelma oli minun mielestäni ihan hyvä, että siellä tehtiin erilaisia tehtäviä ja kerran viikossa sieltä soitettiin ja me keskusteltiin siitä peliriippuvuudesta, mutta sitten taas jotenkin itselle sopi paremmin se, että pystyin kasvotusten puhumaan jonkun kanssa siitä asiasta ja näkemään sen toisen ihmisen, niin se oli itselle ehkä se tärkeämpi asia, mutta se Peluri oli hyvä tuki myös siinä.

Frans: Tuossa sinun tarinassasi korostuu nimenomaan juuri ystävien tuki ja WhatsApp-ryhmä, niin luuletko, että tämä lääkäri, joka oli siinä sinun kaveripiirissäsi, ei olisi ohjannut sinua avun piiriin, niin olisitko itse hakeutunut?

Jerry: Olisin varmasti, että sen jälkeen kun sanoin siellä WhatsApp-ryhmässä tästä asiasta, niin kyllä minulla tuli itselle heti semmoinen, että tarvitsen nyt oikeasti apua, että ei riitä enää se, että itse ajattelee, että en tarvitse apua. Peluurin chatistä ne hyvin ohjasivat myös ja kertoi, mitä vaihtoehtoja on ja mistä saa apua. Totta kai sen jälkeen rupesin itsekin Googlettamaan näitä ja mistä pystyisin saamaan apua. Se oli ehkä semmoinen helpoin reitti, että minulle kerrottiin, että tässä on tämmöinen, mene vain tuonne.

Frans: Minkälainen tunne se oli, kun laitoit sen viestin sinne ja päästit ilmoille sen salaisuuden, mitä olit pitänyt sisällään?

Jerry: Kyllähän se hyvältä tuntui, että vuosia ja vuosia olet salaillut asioita ja lopulta pystyt sanomaan sen ääneen ja muille, niin kyllä se jotenkin vapautti tosi paljon.

Frans: Eli läheiset ovat auttaneet ja tukeneet tosi paljon sinua tässä toipumisessa. Kiinnostaisi kuulla, että mitkä ystävien sanat tai teot ovat erityisesti jääneet sinulle mieleen sellaisina, mitkä ovat auttaneet silloin, kun on tehnyt mieli pelata?

Jerry: Siinä on ollut se, että jos jatkaisin sitä pelaamista ja kaikki tämä valehtelu, mitä on ollut, sekä rahan lainaaminen ystäviltä, että se voi tuhota niitä ystävyyssuhteita ja parisuhteen. Se on ollut semmoinen asia, mikä on ollut periaatteessa tärkeämpää kuin se pelaaminen. Vaikka se pelaaminen on ollut tosi pakonomaista, mutta jotenkin sillä tavalla, että se on mennyt yli, että en halua pilata tätä parisuudetta tai ystävyyssuhteita, mitä minulla oli ja on. Se on ollut semmoinen, jos on tehnyt mieli pelata, niin ne ovat myös periaatteessa pitänyt pois siltä polulta. Sitten voi olla mahdollisuus, että meidän ystävyyssuhteemme tuhoutuu siitä. Se on semmoinen, mitä ei ole todellakaan halunnut. Se on auttanut myös.

Frans: Tuo on tosi ymmärrettävä ja semmoinen inhimillinen pelko, että kun paljastuu joku iso salaisuus, niin pelkää sitä, että ihmissuhteet tuhoutuvat tai tulee niitä negatiivisia vaikutuksia. Kävikö sinulle niin, että ihmissuhteita meni mönkään tämän vuoksi?

Jerry: Kyllä minä sanon, että kaikki kaverit on tukenut tosi hyvin ja en minä ehkä sano, että minulla olisi ihmissuhteita mennyt sen takia. Aika hyvin kaikki on kuitenkin ymmärtänyt sen asian. Mikä silloin ehkä pienen kolauksen oli, että vanhempien kanssa, heille oli tosi vaikea ymmärtää peliriippuvuutta. Kaikki muut riippuvuudet varmasti olisi ollut helpompi ymmärtää, mutta peliriippuvuus oli tosi vaikea heidän ymmärtää, että semmoista edes on. Ei hekään koskaan jättänyt, eikä mitään. Kyllä hekin tukivat sitten, mutta se otti osumaa ehkä silloin.

Frans: Millaisia keinoja käytit siihen, kun tuli sitten voimakas pelihimo?

Jerry: Puhuminen minun mielestäni on varmaan kaikista paras ja olla rehellinen. Totta kai minullekin tuli niitä ja tulee varmaan vieläkin tuommoisia, että tekisi mieli pelata, mutta puhuminen on mielestäni semmoinen kaikista paras vaihtoehto. Minä pystyn minun puolisolleni puhumaan kaikesta ja kertomaan, ja kavereille myös, että jos tulee semmoisia. Ja silloin kun tuli semmoisia tuntemuksia, että tekee mieli pelata, niin kyllä se oli semmoinen, että pystyi puhumaan, niin se oli ehkä se kaikista. Ja sitten oli jotain ihan perus, että rupesin laittaa ruokaa, vaikka silloin kun teki mieli pelata ja semmoisista pienistä arjen askareista.

[Kevyttä musiikkia]

Frans: Kiinnostaisi kuulla tavallaan tästä jalkapallonäkökulmasta siitä, että mikä sinun käsityksesi on siitä, että onko urheilijoiden keskuudessa paljon peliriippuvuutta?

Jerry: No se, että miten paljon, niin sitä en tiedä, mutta kyllä tiedän, että joukkueessa on peliriippuvuutta ja minäkin olen saanut muutamia kertoja yhteydenottoja, mitä voisi tehdä, kun tuntuu, että hänellä on peliriippuvuus. On pelannut kaikki rahansa ja ei oikein tiedä, että mistä pystyisi apua saamaan. Olen sitten kyllä ohjannut ja neuvonut, että mistä sitä apua voi löytää.

Frans: Mistä luulet, että se johtuu, että tätä peliriippuvuutta tai peliongelmaa esiintyy siellä urheilumaailmassa? En tiedä, esiintyykö sitä enemmän kuin muualla, mutta ainakin sinun havaintojesi mukaan jossain määrin, niin mistä se voisi ehkä johtua?

Jerry: Totta kai voin puhua vain omasta puolestani. En osaa sen kummemmin sanoa, että urheilupiireissä. Minulle oli yksi semmoinen vapaa-aika. Meillä oli aamulla yhdeksältä harjoitukset ja sen jälkeen menin kotiin ja minulla ei ollut loppupäivänä enää mitään. Asuin silloin vielä yksin Vaasassa. Sitten olin yhdeltä kotona, ei mitään tekemistä enää. Niin silloin olin, että pelaamallahan sitä saa kulutettua, sitä aikaa. Tosissaan se meni niin, että kun aloitti pelaamaan, niin sattui huomata, että oli pelannut kymmenen tuntia putkeen yhtä äkkiä. Se aika jotenkin vaan vierähti siellä tosi nopeasti.

Frans: Miltä se on sinusta tuntunut, että sinuun on otettu yhteyttä tässä asiassa ja pyydetty neuvoja?

Jerry: Hyvältä. Totta kai haluan auttaa ja kertoa, mistä saa sitä apua. Jos joku tuntee, että tarvitsee apua ja ei oikein tiedä, mistä sitä saa ja tuntuu, että haluaa kysyä, niin totta kai minä autan. Hyvältähän se tuntuu, että olen pystynyt puhumaan peliriippuvuudesta. Niin, hyvältä.

Frans: Sinä olet itse valinnut puhua avoimesti tästä asiasta, mutta onko tämä pelaaminen jonkinlainen tabu sinun kokemuksesi mukaan siellä urheilumaailmassa?

Jerry: Kyllä se varmasti on. Minusta tuntuu, että ihan jos puhutaan peliriippuvuudesta, niin siitä on tosi vaikea sinällään puhua. Tuolla ainakin urheilupiireissä. Moni pelailee kasinoita, pitkävetoja ja kaikkea, mutta sitten peliriippuvuudesta puhuminen, niin se on vähän kyllä jollain tavalla ehkä tabu.

Frans: Mitä sinä luulet, että sen taustalla on? Minkä takia tästä, tai voihan se olla joku muukin aihe, mistä on tavallaan hankala puhua urheilumaailmassa, vaikka ollaankin tiivisti siellä oman joukkueen kanssa ja vietetään paljon aikaa. Esimerkiksi pelaaminen, mistä on ehkä hankalampi puhua, niin liittyykö se siihen kulttuuriin vai mihin se voisi liittyä?

Jerry: Joo varmaan ja sitten jollain tavalla ehkä se, en tiedä hävettääkö se ihmisiä kertoa siitä muille, että on esimerkiksi peliriippuvainen? On pelannut kaikki rahansa, mitä muut ajattelevat sitten siitä. Minusta tuntuu, että moni juuri miettii sitä, että mitä muut ajattelevat siitä, että toi on peliriippuvainen. Minun mielestäni siitä olisi hyvä, että pystyttäisiin puhumaan paljon avoimemmin.

Frans: Mitä sinä ajattelet siitä, kun joskus puhutaan, että miesten on hankala puhua ja hakea apua, niin onko sinulla siihen jotain ajatusta?

Jerry: Varmasti on näin. Minunkin oli tosi vaikea hakea aluksi sitä apua, mutta jotenkin ensimmäisen kerran, kun sitä apua oikeasti sai ja pystyi puhumaan siitä asiasta, niin jotenkin se kynnys madaltui tosi paljon siihen avun hakemiseen ja siihen puhumiseen. Minä muistan, että ensimmäistä kertaa, kun minä menin puhumaan peliriippuvuudesta, niin oikein oksetti, että minä jouduin jollekin tuntemattomalle ihmiselle kertomaan tästä asiasta. Sen jälkeen, kun minä olin ensimmäisen kerran käynyt siellä ja olin saanut kakistettua sen asia ulos, niin pitää melkein sanoa, että minä melkein odotin sitä, että minä pääsen puhumaan jonkun kanssa siitä asiasta. Ja ehkä se on jollain tavalla nykyään myös auttanut minua siihen, että pystyn olemaan tosi avoin sen asian kanssa ja puhumaan siitä.

Frans: Eli haluatko omalla esimerkillä rohkaista muita miehiä myös puhumaan semmoisista asioista, mitä pitää sisällään ja tavallaan ei halua jakaa muiden kanssa, vaikka ne tuottavat paha oloa?

Jerry: Joo, todellakin. Kyllä se puhuminen oli parasta, mitä varmaan minulle on pitkilleen tapahtunut. Jos on jotain salaisuuksia tai jotain tuommoisia, niin kyllä minä suosittelen puhumaan. Apua aina saa ja sitä kannattaa pyytää.

Frans: Olitko sinä tyytyväinen siihen apuun, mitä sinä sait tai sinulle tarjottiin?

Jerry: Olin kyllä tosi tyytyväinen. Juuri se, että minua jännitti hirveästi puhua ulkopuoliselle tai tuntemattomalle ihmiselle siitä, mutta jotenkin se vain helpotti ja minusta tuntui tosi hyvälle puhua jonkun kanssa niistä asioista, muiden kuin kavereiden kanssa. Jollekin, jolla on kokemusta ja joka tietää näistä asioista, niin tuntui tosi hyvälle avautua.

Frans: Jerry, millaista sinun elämäsi on tällä hetkellä?

Jerry: No voin sanoa, että en enempää voisi pyytää, että minulla on tosi ihana puoliso ja mentiin äskettäin juuri naimisiin.

Frans: Onneksi olkoon.

Jerry: Kiitos. Koira on ja kaikki asiat ovat kyllä tosi hyvin tällä hetkellä.

Frans: Tekeekö sinun joskus mieli pelata edelleen?

Jerry: No kyllä minä sanon, että koko ajan vähemmän ja vähemmän, mutta totta kai nekin tunteet ovat ihan normaaleja, että niitä tulee. Ja tulee varmasti loppuelämän niitä tunteita, että jos vähän pelaisin tai näin. Mutta sitten taas vaakakupissa painaa niin paljon se, että asiat ovat tällä hetkellä niin hyvin, että minä en koskaan lähtisi enää riskeeraamaan sitä, että minä menettäisin sen pelaamisen takia.

Frans: Mitä näin jälkeenpäin sinä haluaisit sanoa sille Jerrylle, jonka pelaaminen ei ollut hallinnassa, mutta se piti sitä salaisuutta sisällään?

Jerry: Hyvä, että lopulta haki sitä apua. Uskalsi pyytää sitä apua. Silloin aikoinaan tosi paljon itse ajattelin sitä, että kyllä minä pärjään, minä pystyn, minä olen mies, en minä tarvitse apua ja puren vaan hammasta ja menen läpi, että kyllä se siitä. Sitten jotenkin, kun uskalsi olla haavoittuvainen ja pyysi sitä apua, niin se oli ehkä parasta, mitä on tullut tehtyä.

Frans: Jos tätä jaksoa kuuntelee joku, joka on huolissaan omasta pelaamisesta, niin minkä viestin haluaisit sanoa hänelle?

Jerry: Kannattaa ottaa yhteyttä, kysyä ja apua löytyy aina. Kannattaa vain rohkeasti, vaikka se tuntuu tosi pahalta, ehkä pyytää apua. Suosittelen ja se kyllä auttaa, kun saa puhua asioista.

Frans: Lämmin kiitos haastattelusta, Jerry Voutilainen.

Jerry: Kiitos.

Frans: Tämä on Mielen puolikkaat -podcast ja minä olen Frans Horneman. Kiitos, että kuuntelit. Jos olet huolissasi omasta tai läheisen pelaamisesta, ota yhteyttä Peluurin auttavaan puhelimeen tai chattiin. Myös MIELI ry auttaa puhelimitse kasvokkain ja verkossa eri kielillä. Voit lahjoittaa MIELI Ry:n mielenterveystyöhön osoitteessa mieli.fi tai lahjoittaa 10 euroa tekstaamalla Mieli numeroon 16499. Löydät meidät Instagramista, sekä Facebookista nimellä Mielenterveys. Moikka!

[Kevyttä musiikkia]