Siirry sisältöön

Matti Lepistö: ”Jos eroa ei käsittele, mieli kehittää myrkyllisiä ajatuksia”

Ensitreffit alttarilla -sarjaan osallistunut Matti Lepistö haluaa kannustaa miehiä puhumaan erosta avoimesti. Mielen puolikkaat -podcastissa hän kertoo, kuinka puhumattomuus johti itsesyytöksiin ja arvottomuuden tunteeseen.

Matti Lepistö oli haastateltavana Mielen puolikkaat -podcastissa. Podcastia voi kuunnella SpotifyssaApple PodcastsissaGoogle Podcastissa ja Soundcloudissa (linkit avautuvat uusiin välilehtiin).


Oli tavallinen lauantai-ilta, ja Matti Lepistö ajatteli ottaa deittisovelluksen uudestaan käyttöön. Olihan viimeisimmästä erosta vierähtänyt jo pitkän aikaa.

”Minua pelottaa treffeillä käyminen. Olen tosi kova jännittämään, kun lähden tapaamaan uutta ihmistä”, hän sanoo.

Deittisovelluksessa tuli pian match, joka paljastui yllättäen Ensitreffit alttarilla -ohjelman tuottajaksi. Tuottaja etsi potentiaalisia sinkkuja osallistumaan tulevalle kaudelle. Yksi asia johti toiseen, ja Lepistö päätyi suosittuun ohjelmaan ja naimisiin hänelle ennestään tuntemattoman naisen kanssa. Kaikki tämä tapahtui televisiokameroiden edessä.

Se siitä jännityksestä?

No ei sentään. Olihan siinä matkalla monenlaisia käänteitä ja perhosia vatsassa.

Koko prosessista tuli kuitenkin yksi Lepistön elämän tärkeimmistä kokemuksista, vaikka avioliitto päättyi eroon.

Nyt hän haluaa puhua kokemiensa erojen aiheuttamista tunteista ja kannustaa siten muitakin miehiä puhumaan.

Ajattelutavat iskostuivat lapsuudessa

Lepistö kasvoi Pälkäneellä perheessä, johon kuului isä, äiti ja pikkuveli. Hän on aina ollut herkkä, mutta tunnistanut ja tunnustanut sen itselleen vasta hiljattain. Kotona hän sai aina näyttää tunteitaan ja olla juuri sellainen kuin on. Kodin ulkopuolella ilmapiiri oli usein toinen.

”Koulussa ja harrastuksissa sanottiin ’isot pojat eivät itke’ tai ’älä ole neiti, toi on tyttömäistä’. Se liittyy tähän vääristyneeseen kulttuuriin miehisyydestä”, Lepistö sanoo.

Vaikka kotona sai olla avoin, ympäristöllä oli suuri vaikutus. Kun Lepistö iskosti tietyn ajattelutavan lapsena, hän alkoi noudattaa sitä myös aikuisena. Sillä tavalla hänestäkin tuli hyvä piilottamaan tunteitaan.

Se oli tuhoisa tie.

Pakoon eron aiheuttamia tunteita

Lepistö erosi aikaisemmin, reilu kolmekymppisenä kymmenen vuoden suhteesta. Silloin hän haali töitä seitsemälle päivälle viikossa ja täytti elämänsä tekemisellä. Jälkikäteen hän ymmärtää, että se oli keino paeta omia tunteita ja ajatuksia ja uskotella itselleen, että kaikki on hyvin. Mikäs tässä, kun voi elää vapaata sinkkumiehen elämää, oli hänen sisäinen mantransa. Silti sisällä kalvoi.

Harmaasta olotilasta oli tullut hänelle uusi normaali. Mieltä vaivasi pelko yksin jäämisestä ja laaja skaala muitakin tunteita, muun muassa loputtomat itsesyytökset erosta – vaikka suurta syytä ei ollut, ja ero oli tapahtunut hyvässä hengessä.

”Jos asioita ei pääse käsittelemään, niin mieli alkaa kehitellä kaikenlaista. Lopulta ajattelin, olenko ylipäätään rakkauden arvoinen, ja se on tosi myrkyllistä.”

”Olen sillä tavalla perinteinen mies, että minun on vaikea puhua ystäville, koska en halua olla taakaksi. Huomasin kuitenkin, ettei puhumiseni heitä kuormittanut.”

Pari vuotta Lepistö painoi työntäyteistä elämää mutta sitten tuli seinä vastaan. Yhtenä yönä hänelle tuli fiilis, ettei ollut enää energiaa juosta pakoon.

”Tuli tunne, etten ole onnellinen. Ajattelin, että on aika pysähtyä ja etsiä keinoja saada pahaa oloa pois.”

Ensimmäisenä Lepistö vähensi radikaalisti työntekoa. Hän hakeutui myös ammattiauttajan puheille, joka sanoi tärkeät sanat: Matti, olet kriisissä. Sinun ei tarvitse koko aikaa vakuuttaa itsellesi ja muille, että kaikki on ihan hyvin.

Sen jälkeen tulppa aukesi myös ystävien suuntaan.

”Olen sillä tavalla perinteinen mies, että minun on vaikea puhua ystäville. Ajattelin, etten halua jauhaa omista asioista tai ainakaan olla taakaksi. Huomasin kuitenkin, ettei minun puhumiseni heitä kuormittanut. Se oli vain minun oma pelkoni. Olen itse myös ollut heidän tukenaan vastaavissa tilanteissa.”

Eroon liittyi surua ja häpeää

Kun Ensitreffit alttarilla -valinta osui Lepistön kohdalle, hän lähti ohjelmaan mukaan toiveikkaana. Hän halusi ennen muuta löytää elämänkumppanin. Lepistön mukaan ohjelmaan kuului kuukausien jakso, jonka aikana osallistujille tehtiin psykologisia testejä ja haastatteluita. Sen aikana katse käännettiin ennen kaikkea itseen.

Se kävi melkein työstä mutta kannatti.

”Tutustuin itseeni. Siihen, kuka olen, mistä haaveilen, mitä pelkään. Siinä omat arvot ja haaveet kirkastuivat vahvasti. Ymmärsin, että jotta pystyy tutustumaan toiseen, täytyy tuntea itsensä.”

Avioliitto tarkoittaa Lepistölle ennemmin rakkauden osoitusta kuin juridista sopimusta. Hän korostaa, että vaikka olosuhteet olivat vähintään erikoiset, hän sanoi ohjelmassakin sydämestään tahdon.

Silti avioliitto päättyi eroon.

”Se oli minulle valtava pettymys. Olin niin monta kuukautta haaveillut siitä, että tapaan toisen ja asiat onnistuvat. Se oli kova paikka.”

Ero on aina tienristeys. Matti Lepistön erosurua on auttanut puhuminen ystäville ja ammattilaiselle. Myös tasaisen elämänrytmin ylläpitäminen, hyvä ruoka ja liikunta ovat olleet tärkeitä arjessa.

Ensin tuli suru vaimon ja tämän läheiseksi tulleen perheen menettämisestä. Lepistö koki myös häpeää siitä, että epäonnistui avioliitossa. Hän kirjoitti erokirjeen vaimolleen, jota ei tosin koskaan antanut. Jostain kuitenkin nousi esiin kiitollisuus.

”Meillä on edelleen ne hyvät muistot olemassa ja olen tosi onnellinen siitä, mitä sain ex-vaimoni kanssa kokea. En ole hetkeäkään miettinyt, että jos siinä olisikin ollut toinen, niin olisiko avioliitto sitten onnistunut. Tämä oli hieno matka kaikesta huolimatta.”

Lääkkeeksi armollisuutta ja rutiineja

Lepistö ajattelee, että vaatii isoa kulttuurin muutosta, että puhuminen olisi miehille helpompaa. Nykyään hänestä tuntuu käsittämättömältä ajatus siitä, että puhuva mies olisi jotenkin heikko.

”Kun itse opin puhumaan tunteistani ja kohtaamaan niitä, niin minusta tuli vahva. Tuntuu, että pystyn vastaanottamaan mitä tahansa.”

Puhumisen lisäksi eron käsittelyssä Lepistöä on auttanut arjen rytmin ylläpitäminen, liikunta ja se, että on vähän katsonut, mitä syö. Myös lempeys itseä kohtaan on tärkeää.

”On sellaisia päiviä, ettei oikein mikään kiinnosta, se on ihan sallittua.”

”Kun opin puhumaan tunteistani, niin minusta tuli vahva. Tuntuu, että pystyn vastaanottamaan mitä tahansa.

Nyt ohjelma on ohi ja elämä on palannut tutuille raiteilleen. Deittailukulttuurin raadollisuutta Lepistö välillä miettii: ulkonäkökeskeisyyttä ja sitä, kuinka moni on lopulta tosissaan. Hän toivoisi, että ihmiset osaisivat arvostaa kohtaamisiaan, nauttia toisiinsa tutustumisesta, olla etsimättä täydellistä ihmistä.

Sitten jos tulee ero, niin siihen Lepistö toivoo jokaiselle armollisuutta. Sen ymmärtämistä, että pulloon tarttuminen tai laastarisuhteet eivät ole välttämättä paras apu eteenpäin.

”Jotkut parisuhteet eivät vain onnistu, sellaista se on. Itsesyytökset eivät kanna pitkälle. Kannattaa yrittää etsiä joku, jonka kanssa puhua.”

Lepistöä on kantanut erityisesti yksi lohdullinen ajatus. Että hän on eroista huolimatta rakkauden arvoinen.

Kuvat: Viivi Virtanen

Kuuntele jakso

Mielen puolikkaat löytyy Soundcloudista, YouTubesta, Spotifysta sekä muilta podcast-alustoilta.

Kaikki Mielen puolikkaat -jaksot

Löydät kaikki aikaisemmat Mielen puolikkaat -podcastin jaksot MIELI ry:n sivuilta.

Sivua muokattu 4.4.2024

Ota yhteyttä

Viivi Virtanen

Viestinnän asiantuntija
+358 40 662 9022
etunimi.sukunimi@mieli.fi


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: