Siirry sisältöön

Mikä on Linity-malli?

Itsemurhien ehkäisykeskus tarjoaa apua itsemurhaa yrittäneelle henkilölle käyttämällä Linity-mallia. Mallin avulla pyritään käsittelemään tapahtunutta itsemurhayritystä sekä ennaltaehkäisemään uusia itsemurhayrityksiä.

Itsemurhista voi puhua pelosta huolimatta

Suomessa tehdään paljon itsemurhia, mutta niistä puhutaan edelleen vähän. Tänään 21.11. vietetään valtakunnallista itsemurhan tehneiden muistopäivää.

Ahtaimmissakin umpikujissa löytyy apua

Elämän kriisitilanteisiin ja yksinäisyyteen reagoi jokainen omalla tavallaan. Vaikka yksinäisyys ei suoraan aiheuta itsemurhia, se voi liittyä olennaisesti itsemurhakriisiin ja heikentää ihmisen hyvinvointia. Huolesta kannattaa kysyä suoraan, sillä se voi pelastaa hengen.

Ihmisten varjoja kadulla

Joka kymmenes nuori aikuinen on harkinnut vakavasti itsemurhaa kuluneen koronavuoden aikana

Pitkittynyt koronavirusepidemia on koetellut erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveyttä. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n teettämän tuoreen kyselyn* mukaan useampi kuin joka toinen (52 %) 18–34-vuotias suomalainen kertoo pandemian vaikuttaneen kielteisesti omaan mielenterveyteen. Luku nousi peräti kahdeksalla prosenttiyksiköllä viime vuoden vastaavasta selvityksestä, jolloin osuus oli 44 prosenttia. Viimeisen 12 kuukauden aikana ikäryhmästä jopa yhdeksällä prosentilla on ollut vakavia itsetuhoisia ajatuksia. Heistä joka toinen ilmoittaa koronavirusepidemian vaikuttaneen negatiivisesti mielenterveyteen.

Eroon itsetuhoisista ajatuksista

Synkissä, jopa itsetuhoisissa ajatuksissa koetaan yleensä joku tunnetila sietämättömäksi. Esimerkiksi häpeä tuntuu niin isolta, ettei millään tahdo jaksaa.

MIELI Kriisipuhelin -juliste

MIELI Kriisipuhelin tarjoaa keskusteluapua kriisissä oleville kuudella kielellä: suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, ukrainaksi ja venäjäksi. Lataa ja tulosta juliste ilmoitustaululle ja asiakastiloihin!