Siirry sisältöön

Suru seuraa usein menetystä

Suru on henkilökohtainen kokemus ja jokaisella on oikeus surra omalla tavallaan. Surussa tunteet ja ajatukset tulevat usein aalloissa, toisena päivänä on vaikeampaa kuin toisena.

Miten selviytyä talousvaikeuksista?

Talousongelmiin on saatavilla monenlaista apua ja tukea. Tärkeää on olla lamaantumatta, ottaa yhteyttä ulkopuolisiin avun lähteisiin, ja alkaa selvittämään tilannetta.

Talousvaikeudet ovat monille arkea

Puutteellinen toimeentulo ja muut taloudelliset vaikeudet vaikuttavat perustavanlaatuisella tavalla vointiin ja mielenterveyteen. Kulutuskulttuuri kannustaa kuluttamaan, myös velaksi. Hintojen nousun ja energiakriisin myötä taloushuolista kärsii yhä useampi.

Suru on osa elämää

Surun ajatellaan olevan luonnollinen ja elämän jatkumista edistävä tunne, kun olemme kokeneet suuren menetyksen. Suruun voi liittyä raastavia ikävän ja kaipauksen tunteita sekä lämpimiä ja lohduttaviakin muistoja.

Animaatio: Tukea elämän kriisitilanteissa

Elämässä voi olla monenlaisia kriisejä aiheuttavia elämänmuutoksia kuten avioero tai läheisen kuolema. Kun mieliala laskee ja tuntuu, että psyykkinen hyvinvointi heikkenee, kannattaa pyytää apua.

Maikki ja Kari Kandell

Tukinet – kaksi vuosikymmentä tuki- ja auttamistyötä verkossa

”Yhteydenottajat sanovat usein, että tämä on ensimmäinen kerta, kun tästä asiasta puhun", kertoo kriisityöntekijä Terhi Lätti. Verkkokriisikeskus Tukinetissä auttamistyötä on tehty jo 20 vuotta. Vuonna 2020 sivustolla käytiin 1,5 miljoonaa kertaa.

SOS-kriisikeskuksen päällikkö Reija Tuomisalo

Jumista eteenpäin kun elämä hämmentää

Löydä oma tarinasi eli LOT-ryhmän tavoitteena on luottamuksellisessa vertaisryhmässä jakaa ajatuksia, kokemuksia ja näkökulmia itselle ajankohtaisista asioista, saada tukea ja löytää keinoja oman mielen hyvinvoinnin edistämiseen.

Mielenterveyden suoja- ja riskitekijät

Mielenterveyden suojatekijät rakentavat hyvää mielenterveyttä, riskitekijät rapauttavat sitä. Monet suoja- ja riskitekijöistä rakentuvat yhteiskunnan, kulttuurin, elinympäristön ja perheen vuorovaikutuksen välityksellä. Joihinkin suoja- ja riskitekijöihin taas voi yksilö itse vaikuttaa oman arjen valinnoilla.