Siirry sisältöön

Lasten ja nuorten harrastukset tärkeitä mielen hyvinvoinnille

Pahentunut pandemiatilanne on avannut keskustelun myös lasten ja nuorten harrastamisen rajoittamisesta. MIELI Suomen Mielenterveys ry pitää lasten harrastusmahdollisuuksien auki pitämistä erittäin tärkeänä mielen hyvinvoinnin kannalta.
Kaksi lasta uima-altaassa

Pahentunut pandemiatilanne on avannut keskustelun myös lasten ja nuorten harrastamisen rajoittamisesta. MIELI Suomen Mielenterveys ry pitää lasten harrastusmahdollisuuksien auki pitämistä erittäin tärkeänä mielen hyvinvoinnin kannalta. Harrastaminen on mielekäs tapa viettää vapaa-aikaa ja sen rajoittaminen heikentää lasten ja nuorten mielen hyvinvointia.

Erityisesti nuorten mielenterveys on heikentynyt pandemian aikana, ja nuorten mielenterveyttä tulee kannatella ja tukea kaikilla mahdollisilla keinoilla. Korona-ajan toistuvat sulkuvaiheet harrastustoiminnassa ovat kuormittavia ja voivat johtaa siihen, että osa lapsista ja nuorista ei palaa harrastuksen pariin tauon jälkeen. Nämä lapset jäävät pitkäkestoisesti vaille yllä mainittuja harrastusten myönteisiä vaikutuksia.

– Harrastukset tukevat lapsen ja nuoren itsetunnon sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehitystä ja tarjoavat vastapainoa ja palautumista koulutyöstä, kiteyttää MIELI ry:n asiantuntijalääkäri Meri Larivaara.

Näyttääkin siltä, että harrastustoiminnan sulkemisesta koituvat mielenterveydelliset ja terveydelliset haitat ylipäänsä ovat suurempia kuin rajoituksilla saatava suojausteho lasten ja nuorten ikäryhmissä.

– Erityisesti hauraissa perheissä kasvaville lapsille ja nuorille harrastustoiminta voi olla ratkaiseva kannatteleva tekijä, jonka jääminen tauolle heijastuu kokonaisvaltaisesti lapsen tai nuoren psyykkiseen hyvinvointiin, Larivaara huomauttaa.

Syrjäytymistä ja eriarvoisuutta lisääviä vaikutuksia

Lasten ja nuorten harrastusten sulkeminen vaikuttaisi voimakkaimmin vähemmän aktiivisten harrastajien keskuudessa. Syrjäytymisen ehkäisyn ja kansanterveyden näkökulmasta tämä olisi erityisen haitallista ja lisäisi eriarvoisuutta.

– Jopa 20 000 nuorta on jo nyt jäänyt pois seuratoiminnasta, jos katsotaan aktiivisten urheilulisenssien määrää. Tämä on hälyttävän iso määrä. Tiedämme myös, että harrastaminen on monille nuorille tärkeä paikka kohdata perheen ulkopuolisia aikuisia. Lasten ja nuorten harrastusten sulkeminen tuntuukin erittäin huolestuttavalta suunnitelmalta, toteaa MIELI ry:n Nuori mieli urheilussa -hankkeen päällikkö Johannes Parkkonen.

Lasten ja nuorten harrastustoiminnan tilalle voi muotoutua muita vapaa-ajan vieton muotoja, jotka eivät ole yhtä lailla hyväksi lapsen ja nuoren kehitykselle ja kasvulle mielenterveyden näkökulmasta. Tällaista on esimerkiksi liiallinen ruutuaika tai liikunnallisen aktiivisuuden väheneminen.

Ota yhteyttä

Meri Larivaara

Strategiajohtaja (toimivapaalla 4.8.2024 saakka)
etunimi.sukunimi@mieli.fi

Johannes Parkkonen

Järjestöpäällikkö, Yhdistys- ja jäsenpalvelut
+358 40 040 2130
etunimi.sukunimi@mieli.fi


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: