Siirry sisältöön

1. Pidä huolta itsestäsi ja iloitse elämästä

Mielenterveys on terveyttä, jota voi vahvistaa. Hyvä arki muodostuu itsestä huolehtimisesta ja asioista, jotka tuottavat iloa.

Terveellisiin elämäntapoihin kuuluu myös pieniä nautintoja, kuten:

  • Pieni virkistävä kävely tai 15 minuutin torkut.
  • Yhdessä valmistettu tai nautittu ateria. Kata pöytä kauniisti ja tee arjen ruokailusta pieni juhlahetki vaikka kerran viikossa.
  • Itsellesi mieluisa liikkumishetki esimerkiksi tanssien, pelaten tai puutarhatöitä tehden.

2. Innostu uudesta

Yllätä itsesi ja kokeile jotain uutta. Kun rikot totuttuja rutiinejasi, voit saada uusia elämyksiä ja näkökulmia. Myös toisten auttaminen ja vapaaehtoistyö kasvattavat elämän merkityksellisyyttä ja vahvistavat itseluottamusta.

Kokeile uutta jo tänään:

  • Kulje jonain päivänä eri reittiä tai käy paikassa, jossa et ole aiemmin käynyt.
  • Mieti, minkä taidon haluaisit oppia. Aseta itsellesi pieniä etenemistavoitteita opettelemisen suhteen.
  • Katsele tuttua ympäristöä turistin silmin. Mitä esittelisit omasta kotiseudustasi vierailijalle?

3. Pidä yhteyttä ystäviin ja läheisiin

Elämä on ystävien ja tuttavien kanssa jaettuna rikkaampaa. Kun keskustelet iloistasi ja suruistasi toisten kanssa, saat uusia näkökulmia:

Mieti, ketkä ovat sinulle tärkeimpiä ihmisiä

Onko sinulla ystävä, jota et ole tavannut pitkään aikaan. Ota häneen yhteyttä ja kerro ajatelleesi ihmisiä, joista haluaisit kuulla ja että juuri hän tuli sinun mieleesi.

Ole läsnä ja kuuntele

Kun kohtaat ihmisiä arjessasi, ole läsnä, kuuntele, katso silmiin ja vastaa keskusteluun. Kohtaat aidosti ihmisiä, kun et samaan aikaan naputtele kännykkääsi tai pohdi arjen velvollisuuksiasi.

4. Tunnista tunteet

Ajatukset ja tunteet ovat parhaimmillaan myönteinen voimavara. Menneiden murehtiminen tai huoli tulevasta kuluttaa usein turhaan voimavarojamme. Älä torju tunteitasi, vaan opettele elämään niiden kanssa tätä hetkeä.

Elä tätä hetkeä

  • Mieti illalla, mitä tunteita tunsit tänään? Iloa, pelkoa, rakkautta, surua, vihaa,
    hämmästystä, onnea?
  • Kiinnitä huomiota tähän hetkeen. Tiedosta ajatuksesi, tunteesi ja maailma ympärilläsi.
  • Salli kaikki tunteesi. Jokainen tunne on todellinen, mutta ohimenevä.

5. Tue ja ole avuksi muille

Vapaaehtoistyö ja toisten auttaminen lisäävät tutkitusti mielen hyvinvointia.
MIELI ry:ssä voit tehdä arvokasta työtä mielenterveyden vahvistamiseksi.

+ Älä jää yksin

Jos sinulla on vaikeaa, älä epäröi hakea apua matalalla kynnyksellä.

Kriisipuhelin päivystää suomeksi 24/7 numerossa 09 2525 0111.

Kriisikeskukset ympäri Suomen antavat keskusteluapua kasvokkain, etäyhteyksin ja ryhmissä maksutta ja ilman lähetettä.

Netissä keskusteluapua antavat Tukinet ja Sekasin-chat.

Itsemurhien ehkäisykeskukset Helsingissä ja Kuopiossa antavat tukea itsemurhaa yrittäneille ja heidän läheisilleen.

Viisi tapaa vahvistaa mielenterveyttä -koonti perustuu Euroopassa tehtyihin tutkimuksiin niistä asioista, joiden on todettu vaikuttavasti vahvistavan mielen hyvinvointia.