Lausunnossaan eduskunnan sivistysvaliokunnalle MIELI ry esittää valtakunnallista Hyvän mielen koulu -toimenpideohjelmaa mielenterveysosaamisen vahvistamiseksi kunnissa varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.
MIELI ry tukee eduskunnan sivistysvaliokunnalle annetussa lausunnossaan valtioneuvoston koulutuspoliittisen selonteon tavoitetta rakentaa Suomi, joka nojaa vahvaan koulutukseen, tutkimukseen ja sivistykseen. MIELI ry painottaa, että koulutuksen merkitys mielen hyvinvoinnille on kiistaton.
MIELI ry katsoo että mielenterveyden häiriöiden hoidossa henkilön tahdosta riippumattomia toimia tulee käyttää vain viimesijaisena vaihtoehtona ja haluaa vahvistaa oikeussuojaa ja ihmisoikeuksien kunnioittamista psykiatrisessa hoidossa.
MIELI ry:n asiantuntijalausunnon mukaan sote-uudistuksen painopiste tulee olla perusterveydenhuollon valmiudessa ehkäistä ja tehokkaasti hoitaa suurinta kansanterveyshaastetta, mielenterveyden ongelmia.
SOSTE vaatii hallitusta ja eduskuntaa toimimaan määrätietoisesti ja nopeasti, jotta vielä tämän vaalikauden aikana Suomeen saadaan voimaan terapiatakuu. Terapiatakuu on irrotettava laajemmasta hoitotakuusta, ja toteutettava etupainotteisesti.
Päivittäiset arjen ympäristöt vaikuttavat merkittävästi lasten ja nuorten mielenterveyteen. MIELI ry pitää tärkeänä vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia tukevia palveluita, kuten opiskeluhuoltoa.
MIELI Suomen Mielenterveys ry:n mukaan sote-uudistuksen toteutuksessa on otettava huomioon suurin kansanterveyshaaste, mielenterveys sekä järjestöjen rooli sosiaali- ja terveydenhuollossa. Järjestöjen tuottamat apu- ja toimintamuodot vahvistavat tutkitusti osallisuutta sekä työ- ja toimintakykyä.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.