Siirry sisältöön

Hyvän mielen vanhemmuus -juliste

Vanhemmuus edellyttää monenlaisia taitoja ja tietoa. Hyvät vanhemmuustaidot tukevat vanhemman jaksamista sekä mahdollistavat lapsen tasapainoisen kehityksen.
Julkaisuvuosi:
2020
Koko:
50 x 70 cm

Vanhemmuuteen kasvu on prosessi, joka alkaa jo raskausaikana. Hyvän mielen vanhemmuus -julisteen avulla ammattilainen voi ottaa luontevasti puheeksi erilaisia vanhemmuuteen liittyviä teemoja. Yhteisen keskustelun avulla ammattilainen voi tukea vanhemmuutta ja auttaa vanhempaa vahvuuksien tunnistamisessa. Juliste toimii myös huolien puheeksi ottamisen välineenä. Juliste soveltuu käytettäväksi neuvolassa, varhaiskasvatuksessa sekä perhetyössä ja on ladattavissa maksutta tai tilattavissa verkkokaupasta.

Lataa

Tilaa

Ota juliste yhteisen keskustelun pohjaksi. Pyydä vanhempaa kertomaan, mikä julisteen kysymyksistä tuntuu sillä hetkellä erityisen ajankohtaiselta / mitkä asiat sujuvat / mihin vanhempi kaipaa tukea. Keskustelkaa esille nousseiden asioiden pohjalta. Hyödynnä keskustelussa tarvittaessa myös alla mainittuja kysymyksiä. Pyri kuuntelemaan vanhempaa avoimin mielin ja auta vanhempaa keskittymään oman ja lapsensa hyvinvoinnin kannalta keskeisiin asioihin.

Odotusaikana

Millainen mielikuva sinulla on vanhemmuudesta?

Millainen vanhempi haluaisit olla?

Mitkä ovat vahvuutesi vanhempana?

Miten lapsen temperamentti vaikuttaa mahdollisesti vanhemmuuteesi?

Mitä hyvää haluaisit siirtää omista lapsuudenkokemuksistasi vanhemmuuteesi?

Mitkä asiat vanhemmuudessa mietityttävät sinua?

Missä asioissa tarvitset mahdollisesti vanhempana tukea?

Vauva-aikana

Millaisia tarpeita vauvallasi on?

Mitä ajatuksia ja tunteita vauvasi tarpeet sinussa herättävät?

Mille maailma näyttää vauvasi silmin?

Miten vauvan rytmi vaikuttaa vanhemmuuteesi?

Entä temperamentti?

Mitkä asiat vanhemmuudessa tuottavat sinulle iloa?

Millaisissa tilanteissa luotat itseesi vanhempana?

Mitkä asiat vanhemmuudessa mietityttävät sinua?

Millaista tukea tarvitset vanhempana?

Lapsen kasvaessa

Miten vanhemmuutesi on muuttunut lapsesi kasvaessa?

Miten arkenne vaikuttaa vanhemmuuteesi?

Miten vanhemmuutesi vaikuttaa arkeenne?

Millaista myönteistä esimerkkiä näytät lapsellesi?

Millaisena vanhempana lapsesi kuvailisi sinua?

Millaisia myönteisiä muistoja luot lapsellesi vanhemmuudesta?

Millaisissa tilanteissa luotat itseesi vanhempana?

Missä asioissa olet itseesi tyytyväinen vanhempana?

Mitkä asiat vanhemmuudessa mietityttävät sinua?

Millaista tukea tarvitset ollaksesi riittävän hyvä vanhempi?

Odotustilassa

Sijoita juliste näkyvälle paikalle odotustilassa tai vanhempien kulkureitillä. Aseta julisteen vierelle tarralappuja. Leikkaa värikkäästä paperista ja kartongista kookas nuoli. Kiinnitä nuoli julisteen sivulle ja aseta se osoittamaan jotakin sinisistä otsikoista tai niiden alla olevista kysymyksistä. Kirjoita nuoleen tai erilliselle paperille tehtävänanto tai huomioitavaksi tarkoitettu asia. Ohjeista vanhempia kirjoittamaan ajatuksensa tarralapuille ja kiinnittämään laput julisteen viereen. Esim. ”Tehdään lasten vahvuudet näkyviksi! Kirjoita lapulle yksi lapsesi vahvuuksista ja kiinnitä lappu seinään”. Tarralappujen tilalla voit käyttää fläppitaulupaperia, tussitaulua tai liitutaulua, johon vastaukset voi kirjoittaa suoraan. Vaihda nuolen paikkaa kerran viikossa, joka toinen viikko tai kerran kuukaudessa. Voit myös kannustaa vanhempia kirjoittamaan toisilleen samalla kehuja tai tsemppiviestejä. Ota juliste ja vanhemman ajatukset vanhemmuudesta puheeksi myös vastaanotolla.

Julisteen voi myös kiinnittää ilmoitustaululle ja varata sen viereen runsaasti värikkäitä taulunastoja. Lisää julisteen oheen ohje: ”Mikä on sinun vahvuutesi vanhempana? Laita taulunasta julisteen sivulle sen otsikon kohdalle, jonka koet vahvuudeksesi.”

Perhevalmennuksessa tai ryhmäneuvolassa

Ota juliste yhteisen keskustelun pohjaksi.

Vaihtoehto 1: Aseta juliste sisääntulon yhteyteen ja pyydä jokaista vanhempaa merkitsemään julisteeseen pienellä tarralapulla sinisistä otsikoista se, jonka kokee tässä hetkessä itselleen tärkeimmäksi / omaksi vahvuudekseen / omaksi kehittämistarpeekseen vanhempana. Käykää yhdessä keskustelua vanhemmuudesta julisteeseen tehtyjen merkintöjen pohjalta.

Vaihtoehto 2: Jaa vanhemmat pareiksi tai pienryhmiin. Anna jokaiselle parille / ryhmälle juliste tai tuloste julisteesta. Pyydä vanhempia keskustelemaan vanhemmuuteen liittyvistä teemoista (esim. tässä hetkessä itselleen tärkeimmät / omat vahvuudet / omat kehittämistarpeet). Purkakaa parien ja pienryhmien käymät keskustelut yhteisesti.

Vaihtoehto 3: Jaa vanhemmat pareiksi tai pienryhmiin. Anna jokaiselle parille / ryhmälle juliste tai tuloste julisteesta. Anna jokaiselle parille / pienryhmälle julisteesta oma teema (siniset otsikot), josta he keskustelevat ensin keskenään. Purkakaa käydyt keskustelut pari / pienryhmä kerrallaan.

Viikon teemat kotiväen kulkureitillä

Kiinnitetään juliste kotiväen kulkureitille näkyvään paikkaan. Leikataan punaisesta paperista suuri nuoli ja kirjoitetaan siihen viikkokohtainen kysymys tai kehotus. Nuoli teipataan osoittamaan yhtä kysymystä. Vaihdetaan nuolen paikkaa uuden kysymyksen kohdalle viikon välein. Esimerkiksi:

Äitien- ja isäinpäivän aikaan voidaan osoittaa kohtaa ”Vahvuuksien näkemistä”. Nuoleen kirjoitetaan kysymys: ”Mitkä ovat vahvuuteni äitinä / isänä?”.

Lastenoikeuksien viikolla osoitetaan kohtaa ”Miten ilmaisen lapselleni lämpöä ja hyväksyntää?”. Nuoleen kirjoitetaan: ”Hyvää Lastenoikeuksien viikkoa!”

Tunnetaitoja käsitellessä osoitetaan kohtaa ”Miten autan lastani käsittelemään erilaisia tunteita?”. Nuoleen kirjoitetaan: ”Tunteet puheeksi!”

Ajatuksia vanhempainillassa

Otetaan juliste keskustelun pohjaksi vanhempainiltaan. Huoltajat voivat tilaan tullessaan äänestää tarralla kysymyksen, joka tuntuu itselle nyt erityisen ajankohtaiselta. Kotiväki voidaan järjestää pöytäryhmiin ja jakaa kullekin pöytäryhmälle oma julisteensa. Pyydetään kutakin keskustelijaa valitsemaan yhden kysymyksen, joka tänään erityisesti kolahti tai herätti ajatuksia. Keskustellaan siitä, mitä kasvatukselta toivotaan varhaiskasvatuksessa tai koulussa.

Vasu-keskustelun virittäjä

Otetaan juliste esiin vasu-keskustelussa ja pyydetään vanhempaa kertomaan, mikä kuvan teemoista puhuttelee nyt, mikä toimii ja mihin toivoisi tukea ja apua.

Sivua muokattu 18.1.2023

Ota yhteyttä

Arja Taipale

Asiantuntija, Mielenterveyden ensiapu
+358 40 574 7643
etunimi.sukunimi@mieli.fi


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: