Kuinka huolehtia mielenterveydestä eläkkeelle siirtyessä?
Eläkkeelle siirtyminen on iso elämänmuutos, jolle kannattaa antaa aikaa. Uutta tilannetta, sen mahdollisuuksia ja omia vahvuuksiaan voi käsitellä itsekseen ja toisten kanssa.
Eläkkeelle päästään tai joudutaan, sitä odotetaan tai pelätään. Siirtymä voi herättää monia, ristiriitaisiakin tunteita. Se voi olla innostavaa, uhkaavaa tai helpottavaa, tai kaikkea yhtä aikaa.
Ennakoitua eläkkeelle siirtymistä aletaan usein suunnitella hyvissä ajoin. Aina lähtö ei ole kuitenkaan suunniteltu, vaan sairaus tai irtisanominen tuo tilanteen eteen yllättäen. Vastentahtoisesti eläkkeelle joutuminen voi aiheuttaa kriisin ja koetella mielenterveyttä ja voimavaroja.
Tärkeää on kaikissa tilanteissa antaa mielelle aikaa sopeutua, huomioida omat tunteet ja käsitellä uutta tilannetta. Itsekseen voi uutta tilannetta pohtia esimerkiksi kirjoittamalla ajatuksista ja tunteista.
Muista eläkkeelle siirtyessä:
- Anna muutokselle aikaa.
- Suhtaudu uuteen avoimin mielin.
- Muista itsemyötätunto.
- Hyväksy esiin nousevat tunteet.
- Käsittele asioita itsekseen ja toisten kanssa.
- Hae tarvittaessa keskustelutukea auttavista palveluista.
Läheisten ja ystävien kanssa kannattaa puhua elämänmuutoksesta. Jos heidän kanssaan keskustelu ei luonnistu, jos eläköityminen tapahtuu ilman omaa halua, tai jos elämän tarkoitus tuntuu katoavan, monet auttavat palvelut tarjoavat keskusteluapua.
Jos pitkäaikainen unettomuus tai mielialan lasku vaivaavat, jos itsestä on vaikeaa huolehtia tai jos esiintyy päihteiden väärinkäyttöä, kannattaa hakeutua terveyspalveluihin.
Roolit ja ihmissuhteet muutoksessa
Monessa ihmissuhteessa, ja myös parisuhteessa eläkeaika tarkoittaa uutta tilannetta. Aikaa ja rentoutta on enemmän, ja elämänkumppanin kanssa voi viettää enemmän aikaa. Tämä voi muuttaa sitä, miltä kumppani tuntuu, ja parisuhteen rooleissa tarvitaan uudelleen arviointia.
Toimivat ihmissuhteet vahvistavat omaa ja toisten mielen hyvinvointia. Niitä kannattaa vaalia muun muassa seuraavasti:
- Jaa aikaasi toisten kanssa.
- Puhu läheisten ja ystävien kanssa.
- Vahvista ihmissuhteitasi ja rakenna uusia.
- Hakeudu mukaan harrastus- tai vapaaehtoistoimintaan.
Jos työllä on ollut hyvin keskeinen merkitys elämässä eikä muita ihmissuhteita ole juurikaan ollut, voi eläköityessä kokea putoavansa tyhjän päälle ja tuntea itsensä hyödyttömäksi ja tarpeettomaksi.
Tukea voi silloin löytää paitsi keskusteluista ammattilaisen kanssa, myös eläkkeelle valmentavilta kursseilta, ja vertaistuesta.
Syvennä itsetuntemusta ja kartoita vahvuuksia
Luopuminen työroolista ja -yhteisöstä voi olla haikeaa ja edellyttää surutyötä, vaikka edessä olisikin odotettu ja suunniteltu aika. Onhan työrooli rakentunut osaksi oma minäkuvaa, itsekäsitystä ja minäpystyvyyttä, ja työ vienyt leijonanosan arjen ajasta ja energiasta.
Elämänmuutos ja uusi vaihe tuovat kuitenkin mahdollisuuden syventää itsetuntemusta, joka kirkastaa suuntaa ja helpottaa valintoja.
Itsetuntemusta vahvistavat esimerkiksi seuraavat asiat:
- Tunnista omia arvoja, vahvuuksia ja taitoja.
- Pohdi uusia rooleja ja itsesi toteuttamisen tapoja.
- Ala toteuttaa odotuksiasi ja toiveitasi askel kerrallaan: miltä se tuntuu?
Suuntaa kohti uusia mahdollisuuksia
Huomio kannattaa suunnata uuden tilanteen tuomiin mahdollisuuksiin. Omia vahvuuksille, taidoille ja osaamiselle kannattaa hakea mielekkäitä toteuttamisen tapoja.
Mahdollisuuksien huomaamiseksi:
- Tunnista uuden vaiheen hyviä puolia.
- Kartoita ja tee asioita, joille työvuosina ei ollut aikaa.
- Suuntaa kohti itselle mielekkäitä ja merkityksellisiä asioita.
- Vahvista vanhoja taitoja ja opi uutta.
Mielekkyyttä voi löytää vaikkapa osa-aikaisesta työnteosta, vapaaehtoistyöstä ja toisten auttamisesta, harrasteista tai uuden oppimisesta.
Jos toimeentulo askarruttaa, tarjolla on tukea ja ohjausta
Eläkeiän toimeentulo voi mietityttää ja kuormittaa mieltä. Mistä voi saada apua ja hoitoa sitä tarvittaessa? Kuinka kattaa lisääntyvän lääkityksen sekä kunnollisen ruoan kustannukset?
Pahimmillaan heikko toimeentulo voi johtaa heikentyvän terveyden kierteeseen, joka kuormittaa myös mielenterveyttä. Yhteiskunnallinen keskustelu ja vaikuttaminen eläkeikäisten turvattuun toimeentuloon sekä julkisten palveluiden saatavuuteen on siksi olennaista.
Jos taloudellinen kuormitus on pitkittynyttä, tukea tarjoaa moni palvelu.
Rakenna uutta, omannäköistä elämänvaihetta aktiivisesti
Arjen rakenteen ja rutiinien muuttuessa voi alkaa rakentaa omannäköistä elämää.
- Pohdi ajankäyttöä ja järjestä se sopivaksi uuteen rytmiin.
- Panosta omaan hyvinvointiin.
- Rakenna hyvinvointiteoista ja -valinnoista päivittäisiä tapoja.
Sisällytä jokaiseen päivään itselle mielekäs ja merkityksellinen asia.
Ota käyttöön viisi tapaa vahvistaa mielen hyvinvointia:
- Liity toisiin.
- Liiku.
- Huomaa hetki.
- Jatka oppimista.
- Anna toisille.
Moni kokee elävänsä parasta vaihetta elämässään
Muutostilanne tarjoaa mahdollisuuksia löytää, kasvaa ja oppia uutta.
Tekemistä ja rytmiä arkeen voi löytää niin harrastusten, yhdistys- ja vapaaehtoistoiminnan kuin perheen, kesäpaikan tai naapuruston parissa. Osa saattaa jatkaa ansiotyötään osa-aikaisesti.
Harrastukset, vapaa-aika, perhe ja ystävät saavat enemmän tilaa. Osa rohkaistuu toteuttamaan haaveitaan tai kokeilemaan jotakin uutta.
Eläkkeelle jääminen yleensä lisää tyytyväisyyttä ja onnellisuutta alun totuttelun jälkeen – monet sanovat elävänsä elämän parasta aikaa.