Siirry sisältöön

Eläkkeelle siirtyminen herättää monia, ristiriitaisiakin tunteita. Eläkkeelle päästään tai joudutaan, sitä odotetaan tai pelätään. Jollekin kyse on innostavasta, toiselle uhkaavasta ja kolmannelle helpottavasta elämänmuutoksesta.

Eläkkeelle siirtymistä aletaan usein suunnitella hyvissä ajoin.  Aina lähtö ei ole kuitenkaan suunniteltu, vaan sairaus tai irtisanominen tuo tilanteen eteen yllättäen. Äkillisesti tai vastentahtoisesti eläkkeelle joutuminen voi aiheuttaa kriisin, jossa mielenterveyden voimavarat ovat koetteilla.

Arjessa tapahtuu monta muutosta

Luopuminen työroolista ja -yhteisöstä on usein haikeaa ja edellyttää surutyötä, vaikka edessä olisikin monella tapaa odotettu ja suunniteltu aika. Osan eläkkeelle jääminen pudottaa tyhjän päälle. Jos työllä on ollut hyvin keskeinen merkitys elämässä eikä muita ihmissuhteita ole juuri ollut, ihminen voi tuntea itsensä hyödyttömäksi ja tarpeettomaksi.

Eläkeaika on uusi tilanne parisuhteelle, kun kumppaneilla on mahdollisuus viettää enemmän aikaa yhdessä. Tuttu kumppani voi alkaa tuntua läheisemmältä tai etäisemmältä. Monille eläkkeelle siirtyminen onkin parisuhteen ja sen roolien uudelleen arvioinnin aikaa. Eläkkeelle jääminen voi lisätä seksuaalista halua ja nautintoa, kun aikaa ja rennompaa elämää on enemmän.

Heikko toimeentulo voi kuormittaa

Eläkeiän toimeentulo mietityttää monia, mikä voi kuormittaa mieltä. Mistä voi saada apua ja hoitoa sitä tarvittaessa? Kuinka kattaa lisääntyvän lääkityksen sekä kunnollisen ruoan kustannukset?  Pahimmillaan heikko toimeentulo voi aiheuttaa heikentyvän terveyden kierteen, joka kuormittaa mielenterveyttä. On tärkeää pitää yllä keskustelua eläkeikäisten toimeentulosta sekä julkisten palveluiden saatavuudesta.

Jos eläkkeelle siirtyminen herättää tunteen elämän tarkoituksen katoamisesta, alttius mielenterveyden ongelmille kasvaa. Se voi tuoda unettomuutta, mielialan laskua ja päihteiden väärinkäyttöä sekä vähentää itsestä huolehtimista.

Elämän parasta aikaa?

Alun totuttelun jälkeen eläkkeelle jääminen yleensä lisää tyytyväisyyttä ja onnellisuutta – monet sanovat elävänsä elämän parasta aikaa. Harrastukset, vapaa-aika, perhe ja ystävät saavat enemmän tilaa elämässä. Osa rohkaistuu toteuttamaan haaveitaan tai kokeilemaan jotakin ihan uutta.

Uutta tekemistä ja rytmiä arkeen on mahdollista löytää sekä harrastusten, yhdistys- ja vapaaehtoistoiminnan että perheen, kesäpaikan tai naapuruston parissa. Osa saattaa jatkaa ansiotyötään osa-aikaisesti.

Eläkkeelle jäämistä on hyvä miettiä mielen hyvinvoinnin edistämisen kannalta. Muutostilanne tarjoaa löytämisen, kasvun ja oppimisen mahdollisuuksia. Tukea voi löytää keskustelusta ammattilaisen kanssa, eläkkeelle valmentavilta kursseilta, vertaistuesta tai harrastus- ja vapaaehtoistoiminnasta.