Lapinlahden Lähde Oy – tiloja mielen hyvinvoinnin toimijoille
Lapinlahden sairaala on Suomen ensimmäinen mielisairaalakäyttöön valmistunut sairaala ja on Euroopan vanhimpia psykiatrista hoitoa varten rakennettuja hoitolaitoksia. C.L. Engelin suunnittelema sairaala on rakennuslain nojalla suojattu ja on arvokas osa Suomen rakennus- ja kulttuuriperintöä. Sairaalaa on alusta lähtien ympäröinyt laaja puutarha.
MIELI ry:n omistama yhteiskunnallinen yritys Lapinlahden Lähde Oy tarjoaa tiloja mielenterveyden edistämisen toimijoille ja pyrkii toiminnallaan Helsingin Lapinlahden historiallisen sairaala-alueen rakennusten kulttuurihistoriallisten arvojen säilyttämiseen ja korostumiseen. Tiloista huolehditaan ja niitä kunnostetaan yhteistyössä Museoviraston kanssa.
Lapinlahden entisen sairaalan tiloja on vuokrattu Helsingin kaupungilta 1.1.2016 alkaen. Alueen kaava edellyttää alueen toiminnan liittyvän julkiseen sosiaalitoimeen tai terveydenhuoltoon, ja tiloja vuokrataan ensisijaisesti yleisölle avoimeen, osallistavaan ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksia hyödyttävään toimintaan.
Pro Lapinlahti mielenterveysseuran Lapinlahde Lähde toimii sairaalan tiloissa. Helsingin kaupunki ei ole tehnyt lopullista päätöstä Lapinlahden sairaala-alueen jatkokäytöstä. MIELI ry:n tavoitteena on säilyttää alue mielen hyvinvoinnin palveluksessa.
Lapinlahden Lähde Oy:n Y-tunnus on 2732608-6.
Tapahtumavuokraus
Lapinlahden Lähteen vuokrattaviin tapahtumatiloihin tulvii luonnonvaloa vanhasta puistosta. Tilat sopivat esimerkiksi yksityistilaisuuden, koulutuspäivän, yleisöluennon tai teatteriesityksen järjestämiseen.
Päärakennuksen ensimmäisen kerroksen auditorioon ja neuvotteluhuoneeseen voidaan järjestää esteetön pääsy.
Lapinlahden Lähteen vuokrattavista tiloista Lähteen Verkkosivuilla
Lapinlahden Lähde Oy on rekisteröitynyt ARVOon ja Suomalaisen Työn Liittoon
Lapinlahden Lähde Oy toimii yhteiskunnallisen yrittäjyyden periaattein eli rahallisen voiton maksimoinnin sijaan taloudellisesti kestävästi yhteiskunnallisia päämääriä tavoitellen.
Mitä rekisteröityminen merkitsee?
Yhteiskunnallinen Yritys -merkki tuo Lapinlahden toimintaa suuren yleisön tietoisuuteen. Päätavoitteemme on luoda pääkaupunkiseudulle turvallinen tila taiteelle, kulttuurille ja – mikä tärkeintä – mielen hyvinvoinnin edistämiselle.
Miksi rekisteröityminen on tärkeää?
Kun päätät tukea Lapinlahden Lähteen toimintaa vierailemalla kahvilassamme ja osallistumalla tapahtumiimme, kursseillemme ja maksullisiin työpajoihimme, tuet samalla Lapinlahden säilymistä luovuuden, mielen rauhan ja kulttuurin keitaana Helsingin keskustassa. Kaikki tuotot ohjataan taiteiden, kulttuurin ja mielen hyvinvoinnin kehittämiseen.