Siirry sisältöön

Millainen on sinun tarinasi? nuorille

Millainen on sinun tarinasi? on juliste ja työväline nuorille maahanmuuton vaiheiden käsittelemiseen.
Julkaisuvuosi:
2018

Juliste kuvaa maahanmuuton vaiheita nuoren näkökulmasta. Alussa voi olla vaikeuksia päästä mukaan kaveriporukkaan ja oppia uuden kulttuurin tapoja. Perhe tukee ja välittää lähtömaan kulttuuria. Jossain vaiheessa nuori asettuu osaksi uusia sosiaalisia ympyröitä ja ympäröivää kulttuuria, omia juuria unohtamatta. Yhä värikkäämmäksi muuttuva kaulaliina kuvaa nuoren identiteetin rakentumista perheen kulttuurista, ympäröivästä kulttuurista ja jostakin ihan omasta.

Alta voit tutustua maahanmuuton sopeutumisprosessiin, ladata julisteen ja ottaa käyttöön harjoitusideoita! Juliste löytyy myös ruotsiksi ja englanniksi.

Mieliala ja psyykkinen hyvinvointi vaihtelevat kuherruskuukauden innostuksesta ja helpotuksesta kulttuurisokin aiheuttamaan pettymykseen. Sokkiin reagoiminen vaihtelee: toiset ovat aggressiivisia, toiset alakuloisia, jotkut voivat vaipua jopa apatiaan. Korjaamisvaiheessa käydään läpi menetyksen aiheuttamaa surua. Siitä toipumisen jälkeen elämä voi jatkua normaaleine iloineen ja suruineen. (Haavikko & Bremer 2018)

Maahanmuuttoprosessi voi kriisiytyä niin nuorella kuin aikuisellakin. Kriisiprosessin ymmärtäminen auttaa ymmärtämään nuoren ja kotiväen tunteita, ajattelua ja käytöstä. Kulttuurisokkivaiheessa nuori voi ihannoida lähtömaata ja kritisoida Suomea voimakkainkin sanakääntein. Psykosomaattiset vaivat, kuten päänsärky ja vatsakivut, voivat olla reaktiota omaan tai vanhempien läpikäymään kulttuurisokkiin. Mielialan tai aktiivisuustason vaihtelu, kuten ärtyneisyys tai passiivisuus, ovat normaalia mielen toimintaa reaktiovaiheessa. Näiden vaiheiden läpikäymisen jälkeen päästään prosessissa eteenpäin kohti mielen tasapainoa. (PALOMA 2018)

Haavikko, A. & Bremer, L. 2018. Ulkoisesti erilaisia. Sisäisesti samanlaisia. Opas mielenterveystyöhön yli kulttuurirajojen. MIELI Suomen Mielenterveys ry.

PALOMA-käsikirja, Pakolaisten mielenterveyden tukeminen Suomessa. THL: Ohjaus 5/2018.

Lisätään tarinan vaiheisiin ajatuskuplia ja puhekuplia. Miltä päähenkilöstä, uusista tuttavista ja kotiväestä tuntuu tarinan eri vaiheissa? Verrataan pienryhmien tulkintoja toisiinsa. Tarina voidaan myös näytellä tai kuvata.

Tutkitaan pienryhmissä julistetta ja keskustellaan, mistä kuva osallistujien mielestä kertoo.

Juliste kuvaa uuteen kaupunkiin, maahan tai kulttuuriin sopeutumista. Monet törmäävät vastoinkäymisiin ennen kuin asiat normalisoituvat. Millainen on sinun (maahan)muuton tarinasi?

Mitkä julisteen vaiheet tunnistat omasta elämästäsi? Entäpä sukulaistesi tai tuttaviesi elämästä?
Mitä julisteen eri värit mielestäsi kuvastavat?
Mikä sinusta tuntui omituiselta heti uuteen paikkaan muutettuasi?Mikä sinusta tuntui silloin hauskalta?
Mitkä asiat tuottivat pettymyksiä?Mikä auttoi sinua, kun sinua harmitti tai kun sinulla oli levoton olo tai paha mieli? Mitä silloin teit?
Mikä auttoi sinua saamaan kavereita?
Miten perheesi tuki sinua löytämään oman tarinasi?Millaisia asioita arvostat nyt perheesi tavoissa ja kulttuurissa? Mitä haluat säilyttää?
Millaisia asioita arvostat nykyisen elinympäristösi kulttuurissa? Mitä haluat omaksua?

Oma tarina voidaan laatia myös uudeksi kuvasarjaksi, joka piirretään sarjakuvaksi tai kootaan oikeista valokuvista.
Oma tarina voidaan koota myös valitsemalla Mielenterveys voimaksi –kuvakorteista eri vaiheita parhaiten kuvaavat kuvat.
Oman tarinan voi kirjoittaa ilman kuvia.

Lisää aiheesta

Maahanmuuttoprosessi voi kriisiytyä

Ihminen voi juuttua eri kohtiin maahanmuuttoprosessia. Jos paha olo jatkuu pitkään, eikä tunnu, että pääsisi eteenpäin, kannattaa hakea apua.

Roolihissi -juliste

Roolihissi on työväline nuorille oman identiteetin ja itseen kohdistuvien odotusten pohdintaan. Millaisia rooleja valitsen erilaisissa tilanteissa?

Millainen selviytyjä olen? -juliste

Millainen selviytyjä olen? -juliste auttaa pohtimaan omia selviytymiskeinoja elämään kuuluvissa huolissa ja murheissa tai kriiseissä.

Sivua muokattu 13.6.2023

Ota yhteyttä

Riikka Nurmi

Asiantuntija, Varhaiskasvatus ja koulut
+358 40 678 7392
etunimi.sukunimi@mieli.fi


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: