Siirry sisältöön

Turvalliset aikuiset -juliste neuvolaan ja varhaiskasvatukseen

Jokainen lapsi tarvitsee ympärilleen turvallisia aikuisia. Turvallisen aikuisen seurassa on hyvä kasvaa ja oppia uutta.
Julkaisuvuosi:
2014
Koko:
50 x 70 cm
Määrä:
12

Turvalliset aikuiset -juliste auttaa hahmottamaan keitä omaan turvaverkkoon kuuluu. Keitä kuuluu sukuun, ystäviin ja tuttaviin? Mitkä muut tahot kuuluvat myös omaan turvaverkkoon? Julisteessa turvaverkko on kuvattu puun muodossa, jonka lehdille merkitykselliset ihmissuhteet ovat levittäytyneet. Tukevasti maahan juurtunut puu, sen vahvat oksat ja tuuheat lehdet suojaavat ja kannattelevat lasta läpi elämän. Läheisistä ihmissuhteista muodostuva turvaverkko on koko perheen mielenterveyttä tukeva tekijä.

Turvalliset aikuiset -juliste soveltuu käytettäväksi neuvolassa, varhaiskasvatuksessa ja perhetyössä yhdessä lasten ja vanhempien kassa. Juliste on ladattavissa tai tilattavissa verkkokaupasta.

Lataa

Osta verkkokaupasta

Juliste sisältyy myös neuvolan ja varhaiskasvatuksen julistesettiin, jossa on 2 kpl 7 erilaista julistetta.

Turvalliset aikuiset -juliste muistuttaa erilaisten ihmissuhteiden olemassaolon tärkeydestä lapsen ja perheen elämässä. Jokainen lapsi tarvitsee elämäänsä turvallisia aikuisia ja heiltä saatavaa hoivaa ja arvostusta. Toisista ihmisistä muodostuva toimiva turvaverkko tukee myös vanhemman jaksamista sekä arjen sujuvuutta. Lapsen ja vanhemman elämään kuuluvia henkilöitä voi kartoittaa Turvalliset aikuiset -julisteen avulla.

Keskusteluihin vanhemman kanssa

Keitä lapsen turvaverkkoon kuuluu, entä vanhemman ja koko perheen? Millainen merkitys turvaverkkoon kuuluvilla henkilöillä on? Keneltä saatte tukea ja apua? Miten turvaverkkoon kuuluvat vaikuttavat vanhemmuuteen? Keiden turvaverkkoon vanhempi itse kuuluu? Miten turvaverkko voi muuttua erilaisissa elämäntilanteissa? Miten turvaverkkoa olisi mahdollista vahvistaa?

Turvaverkkoa tarkasteltaessa on hyvä huomioida myös lähialueen palvelut, kuten neuvola, hoitopaikka, leikkipuistot ja harrastukset.

Keskusteluihin perhevalmennuksessa ja ryhmäneuvolassa

Lapsen syntymän ja pikkulapsiarjen myötä ihmissuhteissa saattaa tapahtua suuria muutoksia. Miten turvaverkko voi muuttua elämän eri tilanteissa? Millaisia ajatuksia se herättää? Miten oman turvaverkon toimivuuteen voi vaikuttaa?

Turvalliset aikuiset -työväline muistuttaa erilaisten ihmissuhteiden merkityksestä lapsen ja perheen elämässä. Jokainen lapsi tarvitsee hoivaa, arvostusta ja turvallisuutta. Aikuiset voivat vaikuttamaan myönteisesti lapsen mielenterveyteen. Jokainen aikuinen pystyy olemaan turvallinen aikuinen. Jo yksi turvallinen ihmissuhde voi olla lapselle merkittävä mielenterveyden suojatekijä. Millainen turvallinen aikuinen sinä olet lapselle?

Laiva on lastattu

Tavoite: Auttaa lasta pohtimaan ja sanoit­tamaan keitä hänen turvaverkkoonsa kuuluu ja lisätä yhteisöllisyyden tunnetta lapsiryhmässä.

Laiva on lastattu turvallisilla aikuisilla. Lapset istuvat piirissä ja palloa vieritetään toiselta toiselle ja sanotaan aina joku turvallinen henkilö tai asia jonka tai minkä haluaa ottaa mukaan matkalle laivaan.

Turvallisten aikuisten posteri

Tavoite: Tärkeät valokuvat tuovat lapselle turvaa omassa ryhmässään. Lapsi tulee tutuksi omassa ryhmässään.

Pyydetään lapsia tuomaan valokuvia heille tärkeistä ja turvallisista ihmisistä ja asioista. Kootaan valokuvista jokaiselle lapselle oma posteri.

Omenapuu

Tavoite: Auttaa lasta tunnistamaan ja nimeämään hänelle tärkeitä aikuisia. Herättää keskustelua turvaverkosta lasten vanhempien kanssa.

Askarrellaan seinälle valmis puu, jokaiselle lapselle oma oksa ja puuhun punaisia omenoita. Lapsi saa piirtää omenoihin hänelle tärkeiden aikuisten kuvia ja aikuinen nimeää omenat lapsen kertoman mukaan. Valmiit omenat kiinnitetään puuhun.

Lisää aiheesta

Sivua muokattu 18.1.2023


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: