Nuoren kriisin ymmärtäminen

Äkillisellä kriisillä tarkoitetaan odottamatonta ja voimakasta tapahtumaa, joka horjuttaa nuoren turvallisuuden ja elämänhallinnan tunnetta sekä uhkaa uskomusjärjestelmää.

Uskomusjärjestelmällä tarkoitetaan luontaista tapaa ajatella, että maailma ja siinä elävät ihmiset ovat hyviä ja elämä on tarkoituksenmukaista. Järkyttävä tapahtuma voi haavoittaa uskomusjärjestelmää, koska se on ristiriidassa uskomuksen kanssa ja tapahtuu ennustamatta ja sattumanvaraisesti. Tällöin nuoren illuusio haavoittumattomuudesta rikkoutuu ja hän saattaa menettää hallinnantunteensa. Aiemmat kokemukset, voimavarat, selviytymistaidot ja opitut reaktiot eivät riitä tapahtuneen ymmärtämiseen, hallitsemiseen tai siitä selviytymiseen.

Äkillisestä kriisistä voidaan käyttää termiä ”traumaattinen kriisi”. Termi voi kuitenkin olla harhaanjohtava, sillä äkillinen kriisi ei aina aiheuta traumaa.

Äkillisiä kriisejä voi tapahtua myös nuorten yhteisöissä. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi onnettomuus, tai itsemurha tai sen yritys. Laajempia yhteisöllisiä kriisejä voivat olla esimerkiksi kouluampumistilanteet, joissa samaistuttavuus ja myötäkokeminen voivat olla vahvoja. Selviytymiseen vaikuttaa tällöin yksilöiden selviytymiskyvyn lisäksi ryhmän resilienssikyvykkyys eli kyky selviytyä ja tukeutua ryhmän jäseniin.

Sillä, millaisen äkillisen kriisin kohteeksi nuori joutuu, on merkitystä sen haavoittavuuteen. On eri asia kohdata luonnonkatastrofi kuin joutua toisen ihmisen väkivallan kohteeksi. Mikäli kyseessä on ihmisen aiheuttama tilanne, vaikuttaa se lähes aina nuoren uskomuksiin sekä hänestä itsestään että toisista ihmisistä. Mitä läheisempi kriisitilanteen aiheuttaja on, sitä syvempi jälki jää myös nuoren perusturvallisuuteen.

Kriisin käsittely

Kriisin vaiheet ovat yleensä päällekkäisiä eivätkä selvästi toisistaan erillisiä, ja nuori seilaa eri vaiheiden välillä. Tämä johtuu siitä, että nuoren mieli pyrkii luontaisesti suojelemaan itseään, jolloin mieli käsittelee kerralla sen minkä pystyy. Kriisissä voidaan kuitenkin ajatella olevan alku, keskivaihe ja loppu.

Kriisin alku

Alku muodostuu sokista ja reagointivaiheesta ja on usein hyvin tunnistettavissa oleva tila. Sokkitila syntyy ensimmäisinä hetkinä järkyttävän tapahtuman tai siitä saadun tiedon jälkeen. Olo on epätodellinen, ja tapahtumaa on vaikea uskoa todeksi. Sokkivaiheessa mieli suojautuu järkyttävältä asialta, jota se ei vielä pysty ottamaan vastaan. Käyttäytyminen voi vaihdella ja purkautua esimerkiksi huutona tai itkuna, mutta yhtäläisesti nuori voi lamaantua. Joku voi puolestaan olla ulospäin hyvinkin rauhallinen, mutta sisällä käy valtava myllerrys. Sokkivaiheen kesto on yleensä muutamasta tunnista muutamaan vuorokauteen.

Reaktiot ja oireet tulevat pikkuhiljaa sokin väistyttyä, kun mieli alkaa tehdä traumatyötä. Oireet ovat luonnollisia ja ohimeneviä reaktioita poikkeukselliseen fyysiseen tai psyykkiseen stressitilanteeseen. Ne kuuluvat osaksi normaalia toipumista ja lievittyvät ensimmäisten viikkojen tai kuukauden kuluessa.

Traumaattiset stressireaktiot voidaan jakaa kolmeen päätyyppiin: tapahtuneen uudelleen kokeminen, tapahtuneesta muistuttavien asioiden välttely sekä ylivireys, ahdistuneisuus ja säikkyys.

Uudelleen kokeminen

Uudelleen kokeminen tarkoittaa sitä, että nuori ajattelee tapahtunutta usein, jopa silloin kun ei haluaisi. Uudelleen kokeminen on normaalia ja luonnollista. Tapahtuneen ajatteleminen varsinkin alussa auttaa toipumaan pelottavasta kokemuksesta. Liiallinen uudelleen kokeminen voi olla ahdistavaa. Nuorella voi olla painajaisia tai takaumia, jotka voivat saada hänet kokemaan elävänsä tilannetta läpi yhä uudelleen. Hän saattaa kokea olonsa hyvin järkyttyneeksi, ja hänellä voi olla fyysisiä oireita tiettyjen näkymien, äänien tai tuoksujen muistuttaessa häntä tapahtuneesta.

Välttely

Välttely voi alkaa pyrkimyksenä olla ajattelematta tai puhumatta tapahtumasta tai mistään siitä muistuttavasta. Joskus nuoret haluavat pysyä kaukana ihmisistä, paikoista ja toiminnoista, jotka muistuttavat heitä tapahtuneesta ja järkyttävät heitä. Korostunut tietoisuus turvallisuusasioista ja varovaisuus ovat luonnollisia ja tarkoituksenmukaisia onnettomuuden jälkeen. Äärimmäinen välttely ja pelokkuus voivat kuitenkin tulla todellisiksi ongelmiksi. Välttely voi haitata nuoren arkista elämää ja estää häntä palaamasta sellaisten toimintojen pariin, jotka ovat tuoneet hänelle aiemmin voimavaroja.

Ahdistuneisuus ja säikkyys

Ylivireys, ahdistuneisuus ja säikkyys alkavat myös luonnollisina ja normaaleina reaktioina vaaraan eli ”taistele tai pakene” -reaktioina. Kriisitilanteen, kuten onnettomuuden, jälkeen tämä taistele tai pakene -reaktio ei välttämättä pääty tilanteen turvallisuuden palauduttua, vaan jää päälle ja näyttäytyy ylivireytenä. Ylivireyteen liittyvät fyysiset oireet voivat itsessään tuntua pelottavilta. Ylivireys voi ilmetä sykkeen kiihtymisenä, hikoiluna ja kehon suuntautumisena vaaran etsimiseen. Pelottavan tilanteen, kuten onnettomuuden, jälkeen nuori voi pelätä, että jotain pahaa voi tapahtua millä hetkellä hyvänsä, ja olla jatkuvasti valppaana. Virittyminen vaaran havaitsemiseen voi johtaa univaikeuksiin, keskittymisvaikeuksiin ja ärtyneisyyteen.

Edellä mainittujen lisäksi myös voimakas alivireys voi olla joidenkin nuorten tapa reagoida. Se voi näyttäytyä toimintakyvyttömyytenä, lamaannuksena ja jatkuvana nukkumisena. Tunteet voivat olla latistuneita, ja nuori on voimaton ja kykenemätön ajatteluun tai vuorovaikutukseen. Alivireys saatetaan sekoittaa masennukseen.

Kaikissa reaktioissa työntekijänä tuetaan nuorta reaktioiden ymmärtämisessä ja käsittelyssä. Mikäli reaktiot vaikuttavat voimakkaasti nuoren elämään tai toimintakykyyn, otetaan yhteyttä terveydenhuollon palveluihin.

Kriisin keskivaihe

Kriisin keskivaiheilla, reaktioiden rinnalla tapahtuu läpityöskentelyä, jossa tapahtunutta käydään läpi muistelemalla ja puhumalla, ja toiset kertovat tapahtuneesta yhä uudelleen. Vaihe vie voimia, ja nuori saattaa olla väsynyt ja ärtynyt ja vetäytyä sosiaalisista suhteista. Mikäli kriisiin on liittynyt menettämistä, voi suru tuntua ikävänä ja kaipauksena, vihana, katkeruutena ja pelkona. Läpityöskentelyssä nuori alkaa tiedostaa kriisin aiheuttamat muutokset elämässään ja alkaa usein pohtia omaa identiteettiään, vakaumuksiaan ja uskomuksiaan. Ajatukset alkavat liikkua muissakin asioissa kuin tapahtuneessa, mutta tulevaisuutta voi olla vaikea pohtia. Nuori saattaa tehdä suuria ja nopeita elämäänsä koskevia päätöksiä, mikä antaa tunteen asioiden hallinnasta.

Sopeutuminen eli ”loppu”

Sitä mukaa, kun nuori pystyy hyväksymään tapahtuneen, alkaa sopeutuminen. Tapahtunut jää ikään kuin arveksi, joka on pysyvä, muttei estä saamasta uutta otetta elämästä eikä hallitse nuoren tunne- ja ajatusmaailmaa. Surutyössä menetys muuttuu pikkuhiljaa muistoiksi ja osaksi menneisyyttä. Usko ja luottamus elämään palautuvat. Tapahtuma ei enää kuluta voimavaroja, vaan voi vahvistaa resilienssiä, kun nuori huomaa selvinneensä. Osa nuorista saattaa myös pohtia uudelleen omia elämänarvojaan.

Kriisi ei aina jätä pysyviä jälkiä, mutta voi jättää jälkeensä myös trauman. Trauma on emotionaalinen eli tunneperäinen vaurio, mielen rikkoutuminen, joka syntyy, kun ihminen kokee ylitsepääsemättömän tapahtuman tai elää tilanteessa, joka ylittää oman kestokyvyn. Se voi olla yksittäinen tapahtuma tai syntyä, jos nuori jää elämässään vaille jotain olennaista, kuten huolenpitoa. Trauman syntymiseen vaikuttavat tilanteen lisäksi henkilökohtaiset tekijät, kuten aiemmat traumaattiset tapahtumat ja psyykkisten voimavarojen vähyys. Oma elämäntarina tuntuu taas johdonmukaiselta, kun traumaattinen tapahtuma kohdataan vähitellen, itselle turvalliselta tuntuvan kokoisissa palasissa. Usein tähän voidaan tarvita tukea terveydenhuollon palveluista.

Milloin on syytä huolestua?

Kriisin kulku ei ole suoraviivaista, vaan esimerkiksi tapahtumasta muistuttavat asiat saattavat tuoda mieleen raskaita tuntemuksia ja ahdistusta pitkienkin aikojen päästä. Omaan ”normaaliin” palaamisessa voi mennä nuorella tapahtuneesta ja henkilökohtaisista ominaisuuksista riippuen päiviä tai viikkoja. Mikäli nuorelta puuttuu turvaverkko (vanhemmat, ystävät) ja hän jää asioiden kanssa arjessa yksin, korostuu työntekijän rooli ja muiden palveluiden merkitys.

Nuorilla on myös kykyä selvitä monenlaista kriiseistä ilman, että ne jättävät nuoreen suurempia jälkiä. Mikäli nuoren normaalit stressireaktiot eivät kuitenkaan mene ohi kuukauden kuluessa tai nuorella on jatkuvia fyysisiä oireita (huimaus, päänsärky, vatsakipu tai muut kivut), on ammattiavun saaminen tärkeää. Avun saamisen viivästyminen hidastaa myös toipumista.

Apua on syytä hakea myös, mikäli nuoren käytöksessä on havaittavissa voimakkaita, toimintakykyä ja arkielämää haittaavia muutoksia:

• Jähmettyneisyys ja tunteiden näennäinen poissaolo, eristäytyminen muista ihmisistä
• Nuori ei välitä asioista, jotka ennen olivat tärkeitä (ihmiset, harrastukset, lemmikit)
• Nuori toistaa jatkuvasti tapahtumaa, hänellä on pelkoreaktioita, hän syyttää itseään ja varmistelee asioita
• Epäsuora itsetuhoisuus, kuten vaaratilanteisiin hakeutuminen tai päihteiden käyttö
• Kyky keskittyä ja rauhoittua katoaa, ja nuori käyttäytyy levottomasti tai aggressiivisesti

Edellä mainituissa voi olla kyseessä traumaperäinen stressihäiriö (PTSD) eli traumaattisen kokemuksen tai kriisin jälkeen kehittyvä pitkittynyt tai viivästynyt reaktio tapahtuneeseen. Oireet voivat kuitenkin johtua monesta asiasta. Etenkin kasvuvaiheessa olevalla nuorella osa oireiluista voi kuulua luonnollisena osana kasvua. Työntekijänä on hyvä luottaa omaan intuitioon ja muistaa, että välittäminen ei vahingoita eikä ylivarovaisuudesta ole haittaa.

Mikäli nuorella on itsemurha-ajatuksia tai -yrityksiä, tulee apua hakea välittömästi saattaen nuori tuen piiriin.