Uni on elintärkeää: tarvitsemme sen elvyttävää voimaa joka yö. Hyvät unet ylläpitävät päiväajan hyvää mielialaa, vireyttä, tarkkaavaisuutta ja toimintakykyä.
"Minun oli vaikea ottaa vastaan tukea ja apua, vaikka se olisi ollut tärkeää. Samalla kuvittelin kaikki mahdolliset asiat, jotka voisivat mennä pieleen", kertoo sairastumisestaan paljon oppinut Pirjo-Riitta Liimatainen.
Jaa mielen hyvinvointia yhteisen tekemisen parissa. Ohjaa taide-, liikunta- tai luontoryhmää tai vedä hyvän mielen tuokioita. Auta mielenterveystaitojen vahvistamisessa.
Mieli ja aivot tarvitsevat laadukkaita ravintoaineita. Hyvinvoinnin kannalta ei ole yhdentekevää, mitä ruokakoriin päätyy. Ravitsemusterapeutti Anu Ruusunen kertoo, kuinka kootaan hyvän mielen ruokakori.
Rentoutuminen hoitaa mieltä ja kehoa monella tapaa. Se vähentää kuluttavia jännitystiloja, edistää terveyttä ja tehostaa kehon voimavarojen palautumista. Rentoutumista voi harjoitella.
Mielen hyvinvointia tukeva syöminen lähtee laadukkaasta, ravitsevasta ruoasta, itselle sopivasta ruokailurytmistä sekä siitä, että tunnistaa ruokaan liittyviä tunteita ja merkityksiä.
Mieli ja aivot tarvitsevat laadukkaita ravintoaineita. Hyvinvoinnin kannalta ei ole yhdentekevää, mitä ruokakoriin päätyy, kertoo ravitsemusterapeutti Anu Ruusunen.
Liikunta on osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Sen avulla voidaan hallita stressiä, parantaa unen laatua ja helpottaa nukahtamista. Säännöllinen liikunta luo pohjan terveelle elämälle ja elämäntavoille.