MIELI Suomen Mielenterveys ry:n lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisen uudistusta ja maakuntien perustamista koskevaksi lainsäädännöksi.
Yhteensä 24 suomalaista kansalaisjärjestöä on jättänyt kaikkien aikojen ensimmäisen yhteisen varjoraportin YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien (TSS)* komitealle.
Jätin elokuun liittokokouksessa kuukautta vaille kymmenen vuotta kestäneen hallituksen puheenjohtajuuden MIELI ry:ssä. Lähes vuosikymmeneen mahtuu paljon hyvää, jotain pohdintaa aiheuttavaa, ei kuitenkaan yhtään katastrofia.
MIELI ry:n uudessa puheenjohtajassa, europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisessä on pala pohjalaista sisua ja toinen puoli rempseää karjalaista. Vapaa-ajallaan hän lukee, hoitaa puutarhaa ja kuuntelee hevimättöä.
MIELI ry on mukana valtioneuvoston Suomi toimii -kampanjassa. Kampanjan tavoitteena on tukea tämänhetkisessä poikkeustilanteessa ihmisten jaksamista sekä luottamusta oman elämänsä hallintaan, instituutioihin ja yhteisöihin.
Valtioneuvoston on valmisteltava periaatepäätös siten, että se kunnioittaa tähän saakka tehtyä asiantuntijavalmistelua ja järjestöjen näkemyksiä. Järjestöjen osaamista hyödyntämällä saadaan myös paremmin kuuluviin niiden ääni, joita strategian linjaukset eniten koskettavat.
MIELI ry pitää tärkeänä, että ohjeissa on huomioitu itsetuhoisuuteen liittyvä ohjeistus, ja esittää muutamia täydennyksiä itsetuhoisuutta (kohta 58) ja elämänkriisejä (kohta 56) koskeviin ohjeisiin.
”Uusi kansallinen mielenterveysstrategia on vahvasti mielenterveyden edistämisen asialla, ja mielenterveys nostetaan kaikille agendoille. Siksi se on tärkeä ja merkittävä avaus Suomessa”, sanoo kehitysjohtaja Kristian Wahlbeck MIELI Suomen Mielenterveys ry:stä.
Tulevien sote-keskusten tulee toteuttaa terapiatakuu, toteaa MIELI Suomen Mielenterveys ry kannanotossaan.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.