Vertaisryhmässä työntekijät tukevat vanhemmuuden resilienssiä
Kaija Rautaparta-Pennasen, Marjatta Kekkosen, Kaija Collinin, Marja Leena Böökin sekä Anna Röngän tutkimuksessa tarkastellaan työntekijöiden toimintakäytänteitä vanhemmuuden vuorovaikutuksellisessa tukemisessa äiti–lapsi-vertaisryhmässä.
Tutkimuksen viitekehyksenä on sovellettu resilienssitutkimuksen ja Seligmanin PERMA-hyvinvointiteoriaa, joka painottaa myönteisten tunteiden, sitoutumisen, läheisten ihmissuhteiden ja merkityksellisten tavoitteiden saavuttamisen tärkeyttä ihmisten hyvinvoinnin tukemisessa.
Tutkimus toteutettiin matalan kynnyksen perhekeskustoiminnan parissa Perheentalossa. Tutkimuksen kohteena olivat työntekijöiden ja vanhempien kohtaamiset äiti–lapsi-vertaisryhmän aikana. Vertaisryhmän toiminta oli suunnattu perheille, joissa oli pieniä lapsia tai vauvaa odottavia vanhempia. Toimintaan hakeutumisen syynä oli esimerkiksi arjen kuormittavuus, vauvan uni- tai syömispulmat. Ryhmien tavoitteena oli myös tarjota apua vanhempien mahdolliseen yksinäisyyteen, väsymyskierteeseen, masennukseen, riippuvuusongelmaan tai parisuhteen haasteisiin. Vertaisryhmään kuului neljä perhettä. Ryhmä kokoontui puolen vuoden ajan kolme kertaa viikossa 3–5 tuntia kerrallaan. Tutkimusaineistoa kerättiin vuoden ajan (2018–2019), jolloin mukana ehti olla kaksi vertaisryhmää, yhteensä 8 vanhempaa.
Jaettu ilo tuki myötätunnon osoittamista toinen toista kohtaan.
Menetelminä olivat kahden työntekijän parihaastattelut tutkimusjakson alussa ja lopussa sekä päiväkirjat, joihin työntekijät kirjasivat huomioitaan omista toimintatavoistaan. Tapaustutkimuksellisella otteella pyrittiin kuvaamaan tarkasti, miten työntekijät toimivat vertaisryhmän arjen vuorovaikutustilanteissa.
Yhteistä tekemistä kannustavassa, myönteisessä ja läheisyyden kokemista vahvistavassa ilmapiirissä
Tutkimuksessa tunnistettiin neljä vanhemmuutta ja vanhemman resilienssiä tukevaa toimintatapaa: yhteisen tekemisen järjestäminen ja toiminnan sanoittaminen, kannustaminen ja vahvuuksien tunnistaminen, myönteisen ilmapiirin luominen sekä lähellä oleminen. Yhteinen tekeminen ja vuorovaikutus synnyttivät sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Tilanteita sanottamalla työntekijät loivat uskoa selviytymiseen. Vanhempien samankaltaiset arjen haasteet olivat yhdistävä tekijä. Arkirutiinien yhteydessä tuettiin vanhemman vahvuuksia pieniä onnistumisia huomaamalla. Vanhempia kannustettiin itsestä huolehtimiseen ajatuksella: ”Kun annetaan vanhemmalle, se näkyy vanhemmuudessa aika nopeastikin lapsen hyväksi”. Myönteistä ilmapiiriä vahvistettiin jaetulla ilolla. Koettiin, että ilo ryhmäyttää ja vahvistaa luottamusta. Jaettu ilo tuki myös myötätunnon osoittamista toinen toista kohtaan. Myönteisiä tunteita tuettiin tekemällä ystävällisyyden tekoja toinen toiselle. Vanhempia tuettiin tunteiden ilmaisussa kosketuksen avulla, esimerkiksi lohdutettiin halauksin. Hoivaamisella ja hellyydellä vanhempia ohjattiin huomaamaan myös sellaista toimintaa, josta heillä ei ollut välttämättä aiempaa kokemusta.
Tulevaisuuden perheiden kohtaamispaikkoihin lisää läheisyyden merkityksen huomioimista
Tutkimuksen rajoituksena on aineiston koko. Se perustuu vain kahden työntekijän haastatteluihin ja päiväkirjoihin. Jatkossa olisi tärkeä tavoittaa myös vanhempien omia kokemuksia. Tutkimustulokset osoittavat, että on tärkeää tehdä näkyväksi vanhempien onnistumisia. Tutkijat nostavat esille jatkotutkimushaasteen pyrkimyksenä selvittää, onko Perheentalon kaltaisella vertaisryhmätoiminnalla mahdollista katkaista riskitekijöiden ja ongelmien siirtyminen sukupolvelta toiselle, jos löydetään tueksi perheen ja suvun olemassa olevat vahvuudet. Tutkijat nostavat läheisyyden ja kosketuksen merkityksen huomioimisen tärkeäksi kehittämisen kohteeksi, kun suunnitellaan tulevaisuuden perheiden monitoimijaisia, yhteisöllisyyttä, vertaisuutta ja osallisuutta edistäviä kohtaamispaikkoja.
Lähteet
Rautaparta-Pennanen, K., Kekkonen, M., Collin, K., Böök, M. L., & Rönkä, A. (2022). Vanhemmuuden ja selviytymiskykyisyyden tukeminen ohjatussa äiti–lapsi-vertaisryhmässä. Sosiaalipedagoginen Aikakauskirja, 23(1), 13–40. https://doi.org/10.30675/sa.107618
