Jokainen lapsi ja nuori toivoo, että kuluva kouluvuosi olisi sellainen, että koulussa olisi kavereita, saisi olla osa ryhmää ja tulisi hyväksytyksi ikätovereiden taholta sellaisena kuin on.
Rasismista on virallisia määritelmiä ja henkilökohtaisia kokemuksia. Kaikkien kokemus ei välttämättä vastaa yleistä määritelmää. Silti kokemukset ovat yhtä arvokkaita. Ne tulisi nähdä ja kuulla.
Lasten ja nuorten hyvinvointitaitojen kehittämistä voidaan lähestyä systemaattisesti, jolloin taitojen opettaminen sisällytetään osaksi urheiluvalmennuksen kausisuunnitelmaa ja treeniarkea.
Discordissa toimivassa Sekasin Gaming-verkkoyhteisössä nuoret saavat uusia ystäviä ja vertaistukea. Serverillä vierailee säännöllisesti eri organisaatioiden ammattilaisia, joilta nuoret voivat saada matalalla kynnyksellä apua. Ammattiavun lisäksi nuoret itse muodostavat tukiverkon toinen toisilleen.
Miksi on tärkeää kohdata ja kuunnella nuoria? Miksi on tärkeää, että nuorten arjessa ja elämässä on aikuisia, jotka juttelevat, kysyvät kuulumisia, tuovat vaihtoehtoisia näkökulmia ja tulkintoja keskusteluun, hoksauttavat ja haastavat nuoria ajattelemaan?
Sitoumukset ja omistautuminen auttavat nuorta urheilijaa ottamaan itselleen vakaan jalansijan elämässään, jolloin vastoinkäymiset ja pettymykset eivät pääse häntä helpolla horjuttamaan.
Kohtuullisesta kapinamielestä huolimatta ikäihmiset luottavat yhteiskuntaan ja sen päättäjiin enemmän kuin nuoret aikuiset. Samalla he pitävät kiinni oikeuksistaan.
Myös Suomessa kymmenet tuhannet muslimit viettävät tällä hetkellä ramadania. Ramadan on kuukausi, jolloin keskitytään omaan henkiseen kasvuun. Koronarajoitusten aikana ramadania voi viettää oman perheen kesken.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.