Siirry sisältöön

Kuule ja näe minut -esite

Pienet arkiset kohtaamiset ovat lapselle tärkeitä. Kuule ja näe minut on esite, jossa lapsi ilmaisee toiveitaan aikuiselle.
Koko:
21 x 21 cm

Kuule ja näe minut -esite muistuttaa aikuisia pienistä arjen kohtaamisista, jotka ovat lapselle tärkeitä. Esitteessä kuvataan lapsen sanoin kymmenen erilaista pyyntöä aikuiselle.

Jokainen vanhempi toivoo, että hänen lapsensa olisi onnellinen, pärjäisi elämässä ja selviäisi myös silloin, kun elämä koettelee. Pienillä ja arkisilla kohtaamisilla on suuri merkitys. Niiden avulla rakennetaan lapsen mielen hyvinvointia ja kartutetaan mielenterveyden voimavaroja. Ne ovat eväitä, jotka kannattelevat lasta vielä aikuisenakin.

Esite on suunnattu huoltajille ja lasten kanssa toimiville. Esitteen avulla aikuinen voi tarkastella lapsen tarpeita sekä omaa toimintaansa suhteessa lapseen. Esitettä voi myös käyttää yhteisen keskustelun pohjana vanhemman ja ammattilaisen kohtaamisissa.

Kuule ja näe minut -esite on saatavilla suomeksi, ruotsiksi, englanniksi sekä monikielisenä versiona (suomi, venäjä, somali, arabia ja kurdisorani).

Esite on ladattavissa tai tilattavissa verkkokaupasta.

Lataa esite

Osta verkkokaupasta

Keskusteluihin vanhemman kanssa

Ota esite yhteisen keskustelun pohjaksi. Anna esite vanhemmalle ja pyydä vanhempaa kertomaan, mitkä esitteessä kuvatuista lapsen pyynnöistä ovat vanhemman mielestä erityisen tärkeitä. Voit myös pyytää vanhempaa kertomaan, mitkä pyynnöistä ovat perheessä erityisen ajankohtaisia, mitkä pyynnöistä on helppo huomioida arjessa, mitkä haastavia ja missä vanhempi kokee tarvitsevansa tukea.

Seinällä

Poista kahdesta Kuule ja näe minut -esitteestä niitit. Kiinnitä esitteiden sivut odotustilan tai vanhempien kulkuväylän seinälle, siten että saat näkyville kaikki kymmenen erilaista pyyntöä. Sivut voi laittaa myös vastaanottohuoneen seinälle. Ota esitteen sisältö yhteisen keskustelun pohjaksi käynnin aikana.

Keskusteluihin perhevalmennuksessa ja ryhmäneuvolassa

Jaa vanhemmat pienryhmiin tai pareiksi ja anna jokaiselle vanhemmalle oma esite. Pyydä vanhempia keskustelemaan esitteessä kuvatuista lapsen toiveista. Voit kysyä esim. miten pyynnöt toteutuvat perheen arjessa, mitkä on helppo huomioida, mitkä tuntuvat haasteellisilta. Voit myös pyytää vanhempia keskustelemaan siitä, mitä lapsen pyyntöjen täyttäminen edellyttää vanhemmalta. Purkakaa parien ja pienryhmien käymät keskustelut yhteisesti.

Ajatuksia kotiväen kulkureitillä

Laitetaan Kuule ja näe minut -esite esille varhaiskasvatuksessa tai koulussa kotiväen kulkureitin varrelle. Yksi sivu ja toivomus kerrallaan tai vaikka kaikki yhdellä kertaa!

Ajatuksia vanhempainillan pöytäryhmissä

Otetaan Kuule ja näe minut -esite pienryhmien keskustelun pohjaksi vanhempainiltaan. Järjestetään kotiväki pöytäryhmiin ja jaetaan kullekin pöytäryhmälle oma esitteensä. Pyydetään kutakin keskustelijaa valitsemaan yhden toivomuksen, joka tänään erityisesti kolahti tai herätti ajatuksia. Millaista kohtaamista kotona tavoitellaan? Mitä toivoisin lapsen kohtaamiselta varhaiskasvatuksessa tai koulussa? Keskustellaan valinnoista pöytäryhmissä. Lopuksi voidaan nimetä esitteen pohjalta oma vahvuus lapsen kohtaamisessa. Puretaan keskustelu kaikki yhdessä.

Vasu-keskustelun virittäjä

Otetaan Kuule ja näe minut -esite esille vasu-keskustelun aikana. Pyydetään vanhempaa valitsemaan toivomus, joka herätti eniten ajatuksia liittyen lapsen kohtaamiseen kotona tai varhaiskasvatuksessa, ja keskustellaan siitä.

Toivomuskyltit

Kuule ja näe minut -esite voi toimia myös varhaiskasvatuksen ammattilaisten muistilistana hyvään lapsen kohtaamiseen. Esitteestä voi laittaa esiin kahvihuoneeseen yhden toivomuksen kerrallaan viikkokohtaiseksi tavoitteeksi tai toivomuksia voi kiinnittää muistutuskylteiksi eri puolille päiväkotia.

Teematyöskentely

Esitteen kymmenestä toivomuksesta saadaan teema kymmenelle viikolle. Hassuttelun viikko, kuulumisten kysymisen viikko, kannustamisen ja kehun viikko… Ideoidaan teeman mukaista toimintaa: leikitään aiheen mukaisia leikkejä ja piirretään siitä, mitä toivomus tuo lapselle mieleen. Teetetään aiheesta myös kotitehtävä.

Lisää aiheesta

Hyvän mielen vanhemmuus -juliste

Vanhemmuus edellyttää monenlaisia taitoja ja tietoa. Hyvät vanhemmuustaidot tukevat vanhemman jaksamista sekä mahdollistavat lapsen tasapainoisen kehityksen.

Sivua muokattu 13.5.2022


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: