Siirry sisältöön

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tuella MIELI ry koordinoi Mielen hyvinvointia ja osallisuutta monikulttuurisessa Suomessa (MIOS) -hanketta vuosina 2018-2020. Hankkeen tavoitteena oli lisätä Suomeen eri syistä muuttaneiden tietoa mielenterveydestä ja vahvistaa heidän mielen hyvinvointia.

Monikulttuuriset ryhmät vahvistivat mielenterveystaitoja

Hanke keskittyi kolmeen eri toimintamalliin. Näistä ensimmäinen oli ryhmätoimintamalli, joka perustui ajatukseen ”tee-tunne-oivalla”. Koulutettujen vapaaehtoisten vetämissä TOIVO-ryhmissä osallistujat kokoontuivat 8 kertaa eri teemojen äärellä (esim. ruoka, tunteet, liikunta, luonto) ja keksivät yhdessä mielekästä tekemistä, mistä osallistujille syntyi tunteita. Näistä ryhmäläiset keskustelivat keskenään ja pyrkivät löytämään oivalluksia oman arjen hyvinvoinnin vahvistamiseen. Oman mielenterveyden vahvistaminen on selkeästi edesauttanut myös osallistujien kotoutumisprosessia. Hankkeen aikana järjestettiin lähes 50 TOIVO-ryhmää ympäri Suomen, joihin osallistui lähes 500 ihmistä. Vapaaehtoisia ryhmän ohjaajia on koulutettu noin 40, edustaen eri kieli- ja kulttuuriryhmiä.

TOIVO-ryhmistä ovat pitäneet sekä osallistujat että ryhmän ohjaajat. Ryhmissä on syntynyt hyvä yhteishenki, joka on tukenut kaikkien osallistujien mielenalaa ja antanut uusia eväitä selviytymiseen arjen haasteistaan. Korona-aikoina ryhmätoimintaa on myös järjestetty etäyhteyksien kautta, joka on mahdollistanut Suomen eri puolilla asuvien osallistumista vertaiskeskusteluihin. 

OmaMieli -sivusto tukee mielen vahvistamista

MIOS-hankkeessa tuotettiin erityisesti maahan muuttaneille suunnattu OmaMieli-ohjelma, joka pohjautuu MIELI ry:n Mielenterveyden ensiapu®-koulutusten sisältöön. Ohjelma innostaa ja kannustaa tekemään pieniä muutoksia arjessa terveellisempään elämään. Ohjelmaan sisältyy omamieli.fi verkkosivut sekä voimavaravihko. Verkkosivuilta löytyy helposti lähestyttäviä haastevideoita, vinkkejä muutosten aloittamiseen, pohdintakysymyksiä sekä lisätietoa mieleen terveyteen liittyvistä asioista. Voimavaravihkoa voi myös käyttää työkaluna oman mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen pienin askelin, esimerkiksi seuraamalla oman hyvinvoinnin kehitystä kuukauden mittaisella päiväkirjalla. Molemmat työkalut ovat samalla oivia välineitä sekä keskustelun käynnistämiseen että positiivisten vaikutusten seurantaan ryhmänohjaajia varten. OmaMieli-ohjelma löytyy suomen lisäksi englannin ja arabian kielellä.

Hanke levitti monikulttuurisen mielenterveystyön malleja

Hankkeen kolmas toiminta keskittyi hankkeen ensimmäisen kahden vuoden aikana opittujen hyvien käytäntöjen ja kehitettyjen mallien juurruttamiseen MIELI ry:n jäsenjärjestöjen ja paikallisten yhteistyökumppaneiden kautta. Monikulttuurisen ja -kielisen toiminnan paremmin mahdollistamiseksi ja MIELI ry:n jäsenjärjestöjen vapaaehtoistoiminnan valmiuksia vahvistamiseksi tuotettiin Tunnista-tutustu-toimi käsikirja, jonka tarjoama malli on helposti sovellettavissa yhdistystoimintaan.

Koronapandemia maahan muuttaneiden mielenterveyden haasteena

Hankkeen teema on ollut varsin ajankohtainen ja tarve hanketoiminnalle on osoittautunut vielä ennakoitua suuremmaksi koronapandemian leviämisen myötä Suomessa keväällä 2020. Pian liikkumisrajoitusten voimaan astumisen jälkeen hankkeen puitteessa MIOS toteutti eri kieli- ja kulttuuritaustaisille suunnatun verkkokyselyn 9 kielellä kartoittaakseen koronatilanteen vaikutukset mielenterveyteen ja sopeuttaakseen hankkeen toiminnot uuteen tilanteeseen. Kyselyyn vastasi 1 170 ihmistä. Vastanneiden toiveita huomioiden hankkeen viimeisenä vuona järjestettiin useampia verkkokeskustelutilaisuuksia ja yhteistyössä kotoutumisen edistämisen kentälle toimivien tahojen kanssa lukuisia infotilaisuuksia, joiden kautta tarjottiin keinoja stressin, ahdistuksen ja pahan olon lievitykselle ja tarjottiin tietoa mielenterveydestä.

MIELI ry jatkaa mielenterveystyötä maahan muuttaneiden kanssa

Hankkeen toimintakauden aikana osallisuutta on nähty mielenterveyden voimavarana ja mielenterveyttä onnistuneen kotoutumisen edellytyksenä. Suomessa asuu 444 000 (2020) ulkomaalaistaustaista ja heille suunnatut palvelut ovat edelleen Suomessa rajoitetumpia. MIELI ry jatkaa myös hankkeen päätettyä kehittämään toimintaansa siten, että MIELI ry:n ja jäsenjärjestöjemme tarjoamat palvelut saavuttavat yhä paremmin Suomen monimuotoista väestöä. Kaikki MIOS-hankkeen kehittämät mallit ja tuotokset ovat vapaasti käytettävissä ja lisätietoa sekä tarvittaessa ohjastusta niiden käyttöön saa helposti yhteyttä ottamalla