YLVA-hanke tukee ylivelkaantuneiden perheiden mielenterveyttä ja vanhemmuutta
Vanhempien talousongelmat ja ylivelkaantuminen vaikuttavat tutkimusten mukaan lasten ja vanhempien mielen hyvinvointiin. YLVA-hankkeessa vahvistetaan mielenterveyden ja vanhemmuuden taitoja ylivelkaantuneissa perheissä ja ehkäistään ongelmien ylisukupolvisuutta 2022-25.
YLVA-hanke (2022–25) vahvistaa ylivelkaantuneiden perheiden vanhempien mielenterveyttä ja hyvää arkea lisäämällä heitä kohtaavien ammattilaisten mielenterveysosaamista.
Mielenterveystyölle on tarve, koska ylivelkaantuneiden kanssa työskennellessä keskitytään usein raha-asioihin, ja mielenterveyden näkökulma ja perheen ylivelkaantumisen vaikutukset lapsiin jäävät helposti huomioitta.
Ylivelkaantuminen on viimeisen 10 vuoden aikana lisääntynyt. Taloushuolet kuormittavat mielenterveyttä monella tapaa aiheuttaen esimerkiksi stressiä, epäonnistumisen ja häpeän tunteita sekä sosiaalisista suhteista eristäytymistä.
Tietoa ylivelkaantumisen ja mielenterveyden yhteyksistä
Hanke lisää tietoa ylivelkaantumisen ja mielenterveyden yhteyksistä viestimällä ja vaikuttamalla eri kanavissa ja verkostoissa. Tutkimus- ja kokemustiedon perusteella laaditaan toimenpidesuosituksia ylivelkaantumisen kielteisten mielenterveysvaikutusten vähentämiseksi.
YLVA-hanke järjesti Huomaa perhe, muista mieli – Miten tukea talousvaikeuksissa olevien perheiden mielenterveyttä? – webinaarin 26.3.2025, jonka tallenne on katsottavissa MIELI ry:n YouTube-kanavalla. Tilaisuudessa kuullaan näkökulmia ja ratkaisuja, miten talousvaikeuksissa olevia perheitä voidaan tukea.
YLVA-hankkeen politiikkasuositus (2024) avaa toimenpide-ehdotuksia, joiden avulla talousvaikeuksissa olevia vanhempia ja perheitä voitaisiin tukea kokonaisvaltaisemmin ja monella eri tasolla. Suosituksissa on huomioitu talousvaikeuksien taustalla olevien syiden moninaisuus ja ilmiön ylisukupolvisuus.

Ylivelkaantuneiden vanhempien kokemuksia selvitettiin kyselyllä
Hankkeessa kerättiin verkkokyselyllä elo-syyskuussa 2022 suomalaisten lapsiperheiden vanhempien kokemuksia ylivelkaantumisen vaikutuksista mielenterveyteen, perheen arkeen ja vanhemmuuteen (N=572). Aineisto kertoo, että talousvaikeudet kuormittavat koko perhettä ja heikentävät mielenterveyttä ja vanhemmuuden voimavaroja. Moni vastaajista koki jääneensä tarvitsemansa avun ulkopuolelle. Aineiston pohjalta on tehty Ylivelkaantumisen vaikutukset lapsiperheiden arkeen ja mielenterveyteen -selvitys (2023).
Tietoa ja toivoa – Ylivelkaantuneiden lapsiperheiden vanhempien kuvauksia saadusta tuesta ja tuen tarpeesta, joka on Helsingin yliopiston sosiaalityön opiskelijoiden käytäntötutkimusraportti (2023) vanhempien avun ja tuen kokemuksista.
Heidi Vesanen (2023): Lapsiperheiden vanhempien kuvauksia ylivelkaantumisen ja maksuvaikeuksien taustoista. Sosiaalityön maisterintutkielma, Helsingin yliopisto.
Jasmin Luomavuori (2024): Lapsiperheiden vanhempien kuvauksia ylivelkaantumisesta selviytymiseen vaikuttavista yhteiskunnallisista tekijöistä. Sosiaalityön maisterintutkielma, Helsingin yliopisto.
Perheille materiaaleja, tapahtumia ja vertaistukea
YLVA-hanke on järjestänyt yhteistyötahojen kanssa alueellisia Perheet yhdessä -tapahtumia, jotka ovat auttaneet perheitä löytämään omia voimavarojaan ja tuoneet perheille mukavia yhdessäolon kokemuksia. Tapahtumissa perheet ovat saaneet materiaaleja ja vinkkejä mielenterveyden edistämiseen, talouden ja arjen hallintaan sekä vanhemmuuden tueksi. Tapahtumia on järjestetty hankkeen aikana Turussa, Jyväskylässä, Lappeenrannassa, Kokkolassa ja Helsingissä.
Vanhemmuutta ja perheen voimavaroja tukevia materiaaleja
YLVA-hankkeessa on julkaistu kirjoituksia ja materiaaleja, joista perheet voivat saada vinkkejä mielenterveyttä ja lasten kehitystä tukevaan hyvään arkeen, vaikka raha huolettaisi. Materiaalien avulla voi vahvistaa perheen omia voimavaroja ja löytää yhdessä vietetyn ajan arvon ja mahdollisuudet.
- Raha stressaa – voimavaroja ja hyvää mieltä lapsiarkeen -vihko tarjoaa vinkkejä vanhemmuuden tueksi sekä koko perheen mielen hyvinvoinnin edistämiseksi, kun raha-asiat kuormittavat perheen arkea.
- Artikkelista Miten puhua lapsen kanssa rahahuolista? löytyy vanhemmalle tai aikuiselle vinkkejä yhteiseen keskusteluun. Lisäksi sivulla on katsottavissa video, miten puhua raha-asioista ja talousvaikeuksista nuoren kanssa.
Lapset ja nuoret tarvitsevat aikuisten tukea kulutuspaineiden keskellä | Martat
YLVA-hankkeen Janette Vesterinen ja Minna Magnusson pohtivat blogissaan, miten vanhemmat voivat toimia tietoisemmin ja lasta tukien monenlaisten kulutuspaineiden keskellä.
Perheiden ruokahankinnat taloudellisesti | Martat
Tuija Elomäki Keski-Suomen Martoista antaa kukkaroystävällisiä vinkkejä perheen ruokahankintoihin ja ruokailuihin, jotka sujuvoittavat lapsiperhearkea ja auttavat kartuttamaan yhteisiä mukavia hetkiä.
Lepää elämäsi kuntoon | Martat
Enni Tuuliainen Etelä-Karjalan Martoista kirjoittaa unen ja levon tärkeydestä hektisessä lapsiperhearjessa ja miten sille voi harjoitella ottamaan aikaa.
Tuija Biskop Keski- ja Etelä-Pohjanmaan Martoista kirjoittaa kuinka taloushuoltenkin keskellä pienistä arjen asioista voi löytyä ilon aiheita, mitkä lisäävät koko perheen jaksamista.
Leikin ja luovuuden avulla voimaa arkeen | Martat
Pia Niemonen Lounais-Suomen Martoista kirjoittaa leikin ja perheen yhteisen tekemisen merkityksestä osana sujuvaa arkea ja perheen hyvinvointia.
Vertaistukea talousvaikeuksissa oleville vanhemmille
Hankkeen aikana on toteutettu verkossa vertaisryhmiä talousvaikeuksissa oleville vanhemmille, joilla oli alaikäisiä lapsia. Ryhmien tavoitteena on ollut tarjota mahdollisuus perheen talousvaikeuksiin liittyvien tunteiden ja kokemusten käsittelemiseen ja jakamiseen luottamuksellisessa ilmapiirissä. Lisäksi ryhmät tarjoavat tukea vanhemmuuteen sekä auttavat osallistujia omien voimavarojen tunnistamisessa ja vahvistamisessa.
Vertaistukiryhmä talousvaikeuksia kokeville vanhemmille -ryhmänohjaajan opas kuvaa vertaistukiryhmien käytännön toteutusta ja ryhmän ohjaamisen periaatteita. Opasvihkosta voivat hyödyntää esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan toimijat, joilla on mahdollisuus järjestää vanhemmille ammatillisesti ohjattua vertaistukiryhmätoimintaa.

Koulutusta ammattilaisille perheitä tukevasta työotteesta
Perhekeskeisellä työotteella ja lähestymistavalla voidaan vähentää ylivelkaantumisen ylisukupolvisia vaikutuksia. Hanke on järjestänyt kumppanijärjestöjen ja -organisaatioiden ammattilaisille tutkitusti vaikuttavaa, järjestölähtöistä Lapset puheeksi (LP) -menetelmäkoulutusta ja -kouluttajakoulutuksia sekä tukenut menetelmän juurruttamista ammattilaisten työhön.
Yhteistyötahojen vapaaehtoiskoordinaattoreille on järjestetty samaan viitekehykseen perustuvia Hyvä arki lapselle -kouluttajakoulutuksia. Koulutuksen käytyään vapaaehtoiskoordinaattorit pystyvät kouluttamaan omia vapaaehtoistoimijoitaan tukemaan ylivelkaantuneen perheen toimivaa arkea ja pärjäävyyttä.
Verkkokurssilta osaamista talousvaikeuksia kokevien mielenterveyden vahvistamiseen
Huomaa perhe, muista mieli -verkkokurssi talousvaikeuksissa olevia vanhempia kohtaaville
- tarjoaa tietoa, miten huomioida talousvaikeuksien vaikutukset koko perheeseen sekä esittelee keinoja tukea asiakkaiden mielenterveyttä.
- soveltuu perhenäkökulmasta huolimatta myös talousvaikeuksissa olevia aikuisia kohtaaville.
Suorittaminen
- tehdään itsenäisesti ja omassa tahdissa
- vie aikaa kokonaisuudessaan noin kahdeksan tuntia
- voi käydä läpi myös itselle soveltuvat osiot oman kiinnostuksen ja työn tarpeiden mukaan
Tutustu lisää: Huomaa perhe, muista mieli -verkkokurssi
Hankkeen aikana järjestetään verkkokurssin teemoihin liittyvä lyhytkoulutuksia hankekumppaneille. Voit tiedustella omalle organisaatiollesi Huomaa perhe, muista mieli -verkkokurssin esittelyä hankkeen työntekijältä.
Hankkeella on laaja yhteistyöverkosto
Keskeisinä yhteistyökumppaneina ja samalla hankkeessa koulutettavana kohderyhmänä ovat mm.: Takuusäätiö, Marttaliitto, Kaakkois-Suomen Martat, Keski-Suomen Martat, Lounais-Suomen Martat, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan Martat, Mieli ry:n kriisikeskus- ja vapaaehtoistoiminta, Ensi- ja turvakotien liitto – Stressistä säätelyyn (2020-23) -ja Taloudellinen väkivalta tutuksi (2021-24) -hankkeet, Finfami, Suomen Uusperheiden Liitto ry, Syöpäjärjestöt, Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry, Monimuotoiset perheet -verkosto, Socca – Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus, Kirkon diakoniatyö, Talous- ja velkaneuvonta, Ulosottolaitoksen ennakoiva talousneuvonta, Väestöliiton Parisuhdekeskus Kataja sekä Peliklinikka.
YLVA -hanketta rahoittaa Sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen tuotoista.
Lisää aiheesta:
Huomaa perhe, muista mieli – verkkokurssi ylivelkaantuneita vanhempia työssään kohtaaville

Politiikkasuositus: Talousvaikeuksissa olevien perheiden tukea parannettava

Ylivelkaantumisen vaikutukset lapsiperheiden arkeen ja mielenterveyteen
