Siirry sisältöön

Työhyvinvointia ei voi ulkoistaa

Alkon henkilöstön kehittämispäällikkö Elisa Venäläinen korostaa, että hyvinvoinnin kehittäminen on pitkäjänteistä työtä, ei irrallisia temppuja. Se lähtee strategiasta ja kulkee läpi organisaation kaikkien tasojen.

Kun työttömyys jatkuu ja jatkuu

Pitkäaikaiseksi työttömyydeksi kutsutaan yli vuoden kestänyttä työttömyyttä. Pitkittyneessä työttömyydessä tarvitaan hyvinvoinnista huolehtimista sekä tuen ja avun tarpeen kartoitusta.

Työttömyys voi aiheuttaa epävarmuutta elämään

Työelämän ulkopuolelle joutuminen voi aiheuttaa kriisin. Työttömyys voi tuoda mukanaan sekä vaikeita tunteita että konkreettisia haasteita esimerkiksi toimeentulon suhteen. Työ tai sen puute ei kuitenkaan määritä arvoamme ihmisinä.

Työttömyys voi kuormittaa

Epävarmuus tulevaisuudesta ja toimeentulosta aiheuttaa huolta ja stressiä. Työttömyys voi olla iso kriisi, johon liittyy monia hankalia tunteita. Jo työttömyyden uhka kuormittaa mieltä. Työttömänäkin kannattaa kuitenkin huolehtia omasta hyvinvoinnista. Työelämää voi myös ajatella yhtenä polkuna omassa elämässä, johon kuuluu erilaisia tilanteita ja vaiheita. Hyvinvointi ei ole asia, jota on vain työssäkäyvillä ja työttömillä ei. Suhtautuminen omaan arkeen ja hyvinvointiin on tässä keskeistä.

Satoja ihmisiä työelämään

Työmarkkinoilla ennakkoluulot pitkäaikaistyöttämiä ja osatyökykyisiä kohtaan istuvat edelleen syvässä. Avoimille työmarkkinoille tarvitaan siltaa, jota Woodfox Oy rakentaa.

Miten otat puheeksi? -huoneentaulu

Miten otat toisen vaikean elämäntilanteen puheeksi? Työhyvinvoinnin johtamisen dosentti Marja-Leena Manka antaa viisi neuvoa.

Työssä jaksamisen liikennevalot

Liikennevalot -juliste muistuttaa seuraamaan ja kuuntelemaan omaa kehoa ja huomioimaan sen varoitusvaloja ja tarvittaessa pysähtymään vetämään henkeä.