Mielenterveydestä puhuminen kuuluu työpaikalle
Kun mielen hyvinvointi on luonteva puheenaihe työpaikalla, on työyhteisössä helpompi tunnistaa jo olemassa olevia toimivia käytäntöjä, vahvistaa yhteisiä voimavaroja ja tukea työssä jaksamista.
Hyvä työyhteisö vahvistaa mielenterveyttä
Kun ihmiset voivat luottaa toisiinsa, pyytää tarvittaessa apua ja keskustella asioista avoimesti, työ kuormittaa vähemmän ja yhteistyö sujuu paremmin. Myös onnistumiset, kannustava palaute ja kokemus arvostuksesta vahvistavat mielen hyvinvointia työssä.
Resilienssi tukee mielen hyvinvointia työssä
Muutosjoustavuus eli resilienssi työssä tarkoittaa kykyä kohdata muutoksia, oppia uutta ja löytää tapoja jatkaa eteenpäin myös silloin, kun tilanne on epäselvä tai kuormittava.
Vuorovaikutus työyhteisössä
Toimiva vuorovaikutus työpaikoilla tukee hyvinvointia ja tehostaa työn tuloksellisuutta. Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa työyhteisön ilmapiiriin. Vuorovaikutustaitoja voi myös opetella.
Mielenterveyttä vahvistava työyhteisö
Jokainen voi vaikuttaa omalta osaltaan työyhteisönsä ilmapiiriin. Esimerkiksi reiluus, kohteliaisuus, muiden auttaminen sekä osallistuminen ja kiinnostuminen muiden työstä ovat tapoja, joilla työntekijä voi parantaa yhteisönsä ilmapiiriä.
Tunnetaidot tukevat työssä
Tunteet ovat mukana kaikissa ihmiselämän tapahtumissa ja vuorovaikutustilanteissa, myös työssä. Tunnetaitojen avulla työpaikan tunnemyrskyt voidaan kääntää vahvuudeksi.