Siirry sisältöön

Haastattelijana toimii MIELI ry:n asiantuntijapsykologi Julia Sangervo.

Tilaa podcast

Mielen puolikkaat löytyy Spotifysta, YouTubesta, Soundcloudista sekä muilta podcast-alustoilta.

Jaksot

Käärijä psykologin haastattelussa

Käärijä on ollut tilanteessa, jossa hän menetti elämänilonsa. Millään ei tuntunut olevan merkitystä, hän kertoo Mielen puolikkaat -podcastissa.

Toni Törrönen: ”Itsetuhoisuus menee aina lopulta ohi”

Hellsinki Metal Festivalin promoottori Toni Törrönen on kärsinyt vakavasta masennuksesta ja itsetuhoisuudesta elämänsä aikana useaan otteeseen mutta löytänyt aina uudestaan syyn elää. Hänen mielestään avoimuus ja puhuminen ovat itsetuhoiselle avainasioita. 10. syyskuuta on kansainvälinen Itsemurhien ehkäisypäivä, jolloin halutaan lisätä tietoisuutta itsetuhoisuudesta ja siitä, että itsemurhia voidaan ehkäistä.

Miiko Toiviainen: ”En nuorena tiennyt, että transihminen voi olla onnellinen”

Näyttelijä Miiko Toiviainen ymmärsi vasta jälkeenpäin, miksi voi nuorempana niin huonosti ja eristäytyi muista. Transprosessin myötä hänet valtasi syvä onni siitä, että saa elää elämäänsä vihdoin oikein. Siksi hän haluaa sanoa sukupuoltaan pohtiville nuorille, että taakasta voi ajan myötä tulla supervoima.

Harri Saukkomaa istuu pöydän päässä.

Harri Saukkomaa: ”Häpeän tunne yhdistää johtajia mainekriisissä”

Harri Saukkomaa on ollut työkseen selvittämässä korkeassa asemassa olevien ihmisten julkisia kohuja ja nähnyt, mitä ihminen käy läpi joutuessaan myrskyn silmään. Viestintäyritys Tekirin perustaja sekä hallituksen puheenjohtaja muistaa edelleen hurjimmat tilanteet 10 vuoden takaa.

Samu Haber: ”En halunnut paljastaa, ettei mene hyvin” 

Kansainvälisen musiikkibisnes vei Samu Haberin välillä syviin vesiin, joissa hän yritti viimeiseen asti pärjätä yksin. Kevään Mielinauha-kampanjan kasvona hän haluaa tuoda esiin, ettei avun hakemisessa ole mitään hävettävää.

mielinauha.fi