Siirry sisältöön

Mitä on urheilupsykologia ja psyykkinen valmennus

Nuori mieli urheilussa -podcastin jaksossa keskustellaan urheilupsykologiasta, psyykkisestä valmennuksesta ja siitä millainen merkitys mielen hyvinvoinnin tukemisella on junioriurheilussa. Vieraana on urheilupsykologi ja psykoterapeutti Hannaleena Ronkainen.

Jaksosta voit löytää vastauksia seuraavan kaltaisiin kysymyksiin:

Mitä psyykkisellä valmennuksella ja mielen hyvinvointitaidoilla tarkoitetaan? Millainen yhteys mielen hyvinvoinnin edistämisellä on suorituskykyyn? Millainen tieteellinen pohja urheilupsykologialla ja psyykkisellä valmennuksella on? Miten valmentaja tai vanhempi voi paremmin tukea nuoren urheilijan mielen hyvinvointia?

Keskustelua juontaa Julius Liimatta.

-Tervetuloa Nuori mieli urheilussa -podcastiin. Tänään meillä on aiheena urheilupsykologia ja mielen hyvinvointitaidot. Vähän käsitellään myös urheiluvalmentajan roolia tässä yhtälössä. Olen Julius Liimatta ja tänään meillä on vieraana Hannaleena Ronkainen, urheilupsykologi, psykoterapeutti ja väitöskirjatutkija. Lämpimästi tervetuloa mukaan Hannaleena.

-Kiitos paljon kutsusta.

-Kiva, että pääsit mukaan. Ennen kuin mennään näihin aiheisiin tarkemmin, niin kertoisitko kuulijoille vähän, että kuka olet ja mitä teet työksesi ja saat vähän kertoa muustakin, jos siltä tuntuu?

-Joo eli mä oon tosiaan urheilun alalla toimiva psykologi ja psykoterapeutti. Olen tehnyt pitkään erityisesti huippu-urheilussa töitä urheilijoiden ja valmentajien kanssa. Olen kiinnostunut urheilun psykologisista ilmiöistä, siitä miten urheilijaa tai valmentajaa voi tukea psykologisten näkökulmien ja tekijöiden kautta. Toisaalta heidän työtään ja sitä koko valmennusprosessiaan ja suorituskykyä, mutta sitten toisaalta myös vähän laajemminkin sellaista psyykkistä hyvinvointia ja terveyttä huomioiden. Eli tosiaan olen urheilupsykologi ja työskentelen tällä hetkellä Jyväskylän alueella ja lisäksi teen sitten väitöskirjaa. Toimin väitöskirjatutkijana kilpa- ja huippu-urheiluinstituutti KIHU:ssa.

-Joo, se oli hyvä lyhyt ytimekäs selitys siitä. Mutta jos mennään vähän tarkemmin tuohon urheilupsykologin työhön ja sitten tähän psyykkiseen valmennukseen, niin kuvailisitko vähän, että mitä psyykkinen valmennus on ja mitä urheilupsykologi itse asiassa tekee siellä käytännön tasolla?

-Joo, eli psyykkisellä valmennuksella pyritään tosiaan siihen urheilijan ja valmentajan psyykkisen suorituskyvyn tukemiseen, eli tuetaan sitä valmentajan työtä omassa vaativassa tehtävässä ja samalla tavalla tuetaan myös urheilijaa saavuttaa niitä omia tavoitteita. Ajattelen, että urheilupsykologin yksi tärkeimmistä tehtävistä on huomioida nimenomaan tämä kokonaisuus, että tehdä tiivistä yhteistyötä valmentajan kanssa, koska valmentaja on kuitenkin se urheilijan tärkein henkilö siellä arjessa. Psyykkinen valmennushan ehkä herkästi mielletään sellaisiksi yksilön omiksi taidoiksi, mitä se onkin toki, psyykkisiä taitoja, vaikkapa keskittymisen taidot, tunteiden säätelyn, tavoitteen asettaminen niin edelleen. Eli psyykkisiä taitoja voidaan harjoitella systemaattisesti ja säännöllisesti, vaikkapa nyt psyykkisen valmentajan kanssa, mutta sitten psyykkinen valmennus on, ajattelen, se on myös paljon laajempi kokonaisuus, joka tapahtuu oikeastaan kaikenlaisessa kanssakäymisessä ja vuorovaikutuksessa. Siltä osin urheilupsykologina olen kiinnostunut, että minkälaista on se ikään kuin arkivalmennusilmapiiri ja valmennusvuorovaikutus, missä sitten urheilija ja valmentaja toimii. Ajattelen, että siitä käsin oikeastaan lähtee kaikki se myös psyykkinen taidon kehittyminen, eli millaista on valmentajan ja urheilijan välinen vuorovaikutus. Onko se sellaista psykologisesti turvallista? Voiko siellä heittäytyä? Voiko siellä lähteä kokeilemaan? Voiko siellä olla utelias? Tehdä virheitä ilman pelkoa jostakin? Eli kyllä psyykkinen valmennus on sen kaltaista, mikä tapahtuu väistämättä urheilijan ja valmentajan välillä ja sen takia ajattelen, että erityisesti lasten urheilussa on tosi tärkeätä, että myös valmentaja huomioi tämän kaltaiset näkökulmat, mitkä liittyy vuorovaikutukseen.

-Joo. Otan vähän kiinni tuohon, sanoit että tuetaan valmentajan ja sitten urheilijan psyykkistä hyvinvointia, niin ehkä tuntuu, että urheilupsykologia mielletään usein niin, että siinä työskennellään just sen urheilijan kanssa, niin kuvailisitko vähän, että onko se sitten erilaista, jos työskennellään sen valmentajan hyvinvoinnin tai urheilijan hyvinvoinnin kanssa? Vai nivoutuuko ne sitten niin vahvasti yhteen, että onko vaikea erotella?

-No tokihan niinku urheilijalla tai valmentajalla voi olla sellainen täsmäkysymys, johon he toivovat asiantuntijalta apua ja sitten niitten asioitten kanssa lähdetään työskentelemään. Sitten jos puhutaan varsinkin tämmöisestä huippuvaiheen psyykkisestä valmennuksesta, jossa sitten tehdään aika tiiviisti töitä ja pitkällä tähtäimellä asetetaan niitä tavoitteita, niin kyllähän siihen se, niin kuin psyykkisen suorituskyvyn lisäksi, myös yleinen henkinen jaksaminen ja hyvinvointi on ihan keskeinen osa. Sillä tavalla ajattelen, että psyykkinen valmennus keskittyy siihen suorituskykyyn, mutta sitten ehkä urheilupsykologia vähän laajempana käsitteenä ottaa huomioon myös sen terveydenhuollon näkökulman ja yleisen psyykkisen hyvinvoinnin ja terveyden. Jos puhutaan huippu-urheilijan näkökulmasta, niin tietenkin siinä on myös monenlaisia sellaisia ikään kuin psykologisia erityispiirteitä, jotka haastaa myös sitä jaksamista ja sen takia ajattelen, että on tärkeintä, että urheilijalla on monenlaista tukea siinä ympärillään tarvittaessa helposti saatavilla. Sillä tavalla suorituskyky ja psyykkinen hyvinvointi kulkee käsi kädessä, että kyllähän ne tukee toinen toisiaan, mutta sitten toisaalta täytyy myös ymmärtää se, että myöskään sellainen psyykkinen pahoinvointi ei välttämättä ole este millekään, vaan asianmukaisen tuen ja hoidon myötä kaikenlainen onnistuminen ja menestyminen on tärkeitä ja itse asiassa urheilun voi toimia äärimmäisen tärkeänä henkisenä voimavarana ja tukena myös psyykkisen terveyden ohella.

-Joo, sanoit tuosta, että psyykkinen hyvinvointi kulkee ja käsi kädessä, jossain määrin, sen suorituskyvyn ja suoriutumisen kanssa, niin avaisitko vähän, että millaisena näet sen yhteyden näiden kahden välillä?

-Vähän samalla tavalla kuin jos ajatellaan, että kuinka merkityksellinen fyysinen terveys on urheilijalle. Urheilija tekee työtä kehollaan, samalla tavalla urheilija tekee työtä mielellään. Meidän keho-mieli-yhteys on jatkuvasti läsnä ja urheilija toimii yhteistyössä mielen ja kehon kanssa. Sillä tavalla ajattelen, että psyykkinen terveys on rinnastettavissa fyysiseen terveyteen ja samalla tavalla meidän tulisi tarkastella myös psyykkistä hyvinvointia, siinä missä fyysistäkin hyvinvointia. Eli se on myös tällainen yksi osa-alue, mihin on tärkeä suhtautua ikään kuin ennaltaehkäisevällä tavalla. Ymmärtää sen merkitys päivittäisen tekemisen kautta ja sitten tietenkin jos puhutaan huippu-urheilusta, niin painehan muuttaa kehon fysiologiaa ja mielen toimintaa. Se on hirveän tärkeä ymmärtää myös tämän kehon ja mielen yhteys, eli kyllä siinä vahva yhteys on fyysisellä ja psykologisella puolella.

-Joo. No vähän puhuttiin jo näistä psyykkisistä taidoista ja mielen hyvinvointitaidoista, niin miten näet erityisesti ehkä lasten ja nuorten urheilussa, niin minkälaisia psyykkisiä taitoja tai mielen hyvinvointitaitoja lapsilla tai nuorilla on tärkeätä olla?

-Ajattelen, että parhaimmillaan urheilulla on mahtava mahdollisuus tukea lapsen myönteistä minäkuvaa, tervettä itsetuntoa ja sellaista arvokasta ja riittävän hyväksyttyä kokemusta itsestä juuri sellaisena kuin on. Urheilu parhaimmillaan tarjoaa niitä tärkeitä onnistumisen kokemuksia, kokemuksia uuden oppimisesta ja pystyvyydestä. Siitä, että lapsilla tulee sellainen tunne, että oon tykätty, pystyn kehittymään, musta voi tulla mitään vaan. Urheilu tarjoaa sellaisen mahtavan alustan parhaimmillaan ja siinä kyllä korostuu sitten kaikessa tässä sellainen psykologisesti turvallinen valmennusvuorovaikutus. Eli se minkälainen on se valmentajan luoma ilmapiiri. Se on aikuisen vastuulla, jos puhutaan lasten urheilusta, että minkälaisen ilmapiirin ja energian se valmentaja aikuisena sinne luo ja rakentaa, että jos miettii ylipäätään lasten urheilun tavoitetta, niin kyllä ajattelen, että se on sellainen ilo. Ilon ja innon, ehkä jossain kohtaa sitten vielä intohimon sytyttäminen ja luominen ja tämän kaltainen ilo ja into syntyy mun mielestä sellaisen psykologisesti turvallisen ilmapiirin ja vuorovaikutuksen kautta.

-Joo. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Sitten jos vähän mennään tällaiseen, no ei nyt vastakkainasetteluun, tai ajatellaan silleen, että on tällaista perusvalmennusta, mikä liittyy tähän lajiin ja sitten on psyykkistä valmennusta, niin miten näet tämän yhteyden? Psyykkinen valmennus ja sitten tämä perusvalmennus, niin miten näet, että onko ne toisiaan tukea tai missä määrin ja missä suhteessa niitä pitäisi olla?

-Ajattelen oikeastaan, että psyykkinen valmennus tarjoaa sellaisen kanavan lajitaitojen viemiseen ja ylipäätään opettamiseen ja valmentamiseen. Kuten sanoin, niin se psyykkinen valmennus on sitä vuorovaikutusta ja se miten valmentaja kohtaa urheilijat urheilijoiden tullessa harjoituksiin, miten hän kokoaa ryhmän, miten hän antaa ohjeita, miten hän kannustaa ja motivoi siellä kesken treeniä, miten hän antaa palautetta, niin tavallaan kaikki nämä tämmöiset vuorovaikutukselliset asiat nousee itse asiassa keskiöön siinä. Että mitä se valmentaja sitten sisällöllisesti kertoo ja antaa. Näen, että me kaikki voidaan ehkä samaistua siihen, jos miettii vaikkapa työpaikoissa tilanteita. Meillä voi olla paljon ammatillista osaamista, mutta jos meidän vuorovaikutustaidot on jotenkin vähän köykäiset tai me ei kiinnitetä niihin huomiota sillä tavalla, että miten ilmaisen itseäni, miten tuon sitä osaamista esille, niin voi olla, että me ei myöskään ammatillisesti olla parhaimmillamme, vaikka meillä olisi tosi paljon osaamista. Eli sillä tavalla ajattelen, että valmentajan on hyödyllistä kiinnittää huomiota siihen, että minkälaiset hänen vuorovaikutustaitonsa ovat ja miten sitä omaa hienoa osaamistaan tuo lapsille ja nuorille sitten esille.

-Joo. Tuossa ehkä korostuu, tai mitä kuulin oli sellainen, että valmentajan on tärkeä myös reflektoida sitä omaa toimintaa. Onko sulla valmentajille jotain ohjetta tai sellaista antaa heti sillä lailla, että miten voi, jos tuntuu vaikealta lähteä liikkeelle tuollaisen asian kanssa, että miten oma vuorovaikutus toimii, niin onko sulla antaa siihen jotain pientä vinkkiä valmentajalle?

-No hyvin yksinkertaisia asioita ja lähtee tosiaan niin kuin sanoitkin tämmöisestä tiedostamisesta ja tunnistamisesta, että miten itse toimii. Miten valmentaja pystyy alkaa itseään reflektoimaan, monesti valmentajalle voi olla hyödyllistä olla joku luotettava mentori tai kollega, joka voi tulla välillä vaikkapa seuraamaan ja antamaan palautetta turvallisesti myöskin. Eli kyllä se on sellaista mielen sisäistä pohdintaa tai pallottelua jonkun toisen kanssa, että mitä havaintoja tehdään siitä, että minkälainen tapa antaa vaikkapa ohjeita tai minkälainen tapa antaa palautetta jotenkin sytyttää sitä porukkaa ja minkälaiset vuorovaikutukselliset tilanteet toimii. Että kyllä se lähtee siitä tunnistamisesta ja sitten tosiaan siitä palautteen pyytämisestä muilta ja riippuen toki nyt lasten iästäkin, mutta että kyllähän lapsilta ja nuorilta saa aika suoraakin palautetta kysymällä tai sitten ihan suoraan, vaikka ei kysykään. Niin tavallaan sen kaltaista myös rehellistä reflektointia, että missä menee. Miten tämä toimii tämä meidän yhteinen valmentautuminen.

-Joo, tietyssä mielessä aika simppeleitä juttuja. Kerroit, että olet väitöskirjaa tekemässä vähän tämän tyyppisiin aiheisiin liittyen. Tietenkin sitten on joku tieteellinen pohja näillä, niin avaisitko vähän tätä tieteellistä pohjaa tai vaikka sitä, että miten vakuuttavaa näyttöä sun mielestä näistä asioista on, että psyykkisellä hyvinvoinnilla on merkitystä urheilussakin ja muutenkin. Niin kertoisitko vähän että, mihin tämä väitöskirja vaikka liittyy tai tätä tieteellistä pohjaa tästä?

-No joo, jos ylipäätään ajatellaan urheilupsykologiaa, niin sehän on nyt psykologian tieteen tällainen erityisala ja urheilupsykologiassa on paljon tieteellistä tutkimusta ja tutkittuun tietoon pohjautuvaa tietoa ihmisen käyttäytymisestä ja mielen toiminnasta. Sitten sen tiedon soveltamisesta käytäntöön ja sitten taas psyykkinen valmennus hyödyntää näitä psykologisia teorioita ja tutkittuun tietoon pohjautuvia teorioita tai menetelmiä. Selvää on myös se, että meillä ei välttämättä ole myöskään ihan riittävästi urheiluun sovelletuista psyykkisen valmennuksen menetelmistä tietoa ja tämä mun väitöskirjatutkimus osaltaan pyrkii vastaamaan ja selvittämään, että miten tämmöinen urheiluun sovellettu psykologinen valmennusohjelma vaikuttaa urheilijan suorituskykyyn, mutta myös psyykkiseen fyysiseen hyvinvointiin. Tämä psykologinen valmennusohjelma, mikä on kehitetty tähän tutkimukseen pohjautuu tällaisiin hyväksymis- ja omistautumisterapeuttisiin menetelmiin, joista tosin on jo olemassa hyvinkin vahvaa tieteellistä näyttöä. Se, että miten se soveltuu sinne urheilun maailmaan, niin sitä me halutaan tässä kohtaa selvittää. Eli kyllä urheilupsykologia hyvin pitkälle nojaa sellaiseen jo tutkittuun tietoon ja tutkittuihin menetelmiin. Ajattelen, että se on yksi tärkeä osa-alue tai osa tätä koko työtä ja meidän asiantuntija-alaa, että meillä nimenomaan tämä tieteellinen pohja on vankka.

-Joo. No sitten, säkin olet ollut jo aika pitkän aikaa tässä urheilupsykologian kentässä. Ihmiset varmaan joskus on suhtautunut vähän epäilevästi, mutta miten näet tällä hetkellä, että miten ihmiset tai urheiluihmiset suhtautuu tähän? Kuvailisitko vähän, että onko sun aikana tapahtunut jonkinlaista muutosta tässä?

-No kyllä sanoisin, että urheilupsykologian asiantuntija-alalla on tapahtunut ihan valtava myönteinen muutos tässä, sanotaan reilun kymmenen vuoden aikana. Silloin, kun olen aloittanut työt Olympiakomitean huippu-urheiluyksikössä 2013, niin oikeastaan pari ensimmäistä vuotta meni tämän asiantuntija-alan avaamiseen urheilijoille ja valmentajille. Jotenkin sen asiantuntija-alan viemiseen sinne lajien pintaan, että mitä se konkreettisesti käytännössä päivittäisessä toiminnassa tarkoittaa. Toki meillä on urheilun rakenteet kehittynyt ihan valtavasti. Meillä on valmennuskeskuksia ja urheiluakatemioita, joihin on keskitetty asiantuntijatoimintaa, urheilupsykologia yksi muiden joukossa. Meillä on myös toki paljon muitakin asiantuntija-aloja, urheilulääketiede, fysioterapia, ravitsemus ja niin edelleen. Tavallaan näiden muiden asiantuntija-alojen rinnalla psyykkinen valmennus on kehittynyt ja nykyään se on hyvin luonnollinen osa. Urheilijat ja valmentajat ymmärtävät sen merkityksen. Tietoisuus on kasvanut valtavasti, eikä se pelkästään koske enää vain huippuvaiheen urheilijoita, niin kuin reilu kymmenen vuotta sitten kosketti. Kyllä ilolla olen seurannut sitä kehitystä ja tietysti sitten asiantuntijoiden määrä on kasvanut. Meillä on psykologiliiton kautta tällainen sertifiointiprosessi lähtenyt liikkeelle 2013, joka on ryhdittänyt tätä urheilupsykologian alaa tosi tärkeällä tavalla, että meillä on tietynlainen sellainen laadunvarmistus. Urheilupsykologin nimike on sertifioitu nimike, jota voi käyttää tiettyjen kriteereiden saavuttamisen jälkeen, että kaikki tällainen kehitys on tukenut tätä alan kehittymistä. Kyllä ajattelen, että urheilupsykologiaa arvostetaan aika korkealle valmentajien, urheilijoiden ja sekä muun urheiluväen keskuudessa, että siellä nähdään sellaista aika laaja-alaista vaikutusta tosiaan siihen päivittäiseen arkitekemiseen, mutta sitten ihan pienemmässä kuvassa paineessa toimimiseen ja siihen psyykkiseen suorituskykyyn.

-Joo kuulostaa kyllä hyvältä ja varmasti oikea suunta mennä sinne päin. No pikkuisen sanoit siitä, että ennen se miellettiin huippuvaiheeseen hyödynnettäväksi asiaksi etenkin, niin miten näet, nyt kun ehkä tämä meidän Nuori mieli urheilussa hanke keskittyy 10-15-vuotiaiden valmennukseen, niin minkälainen se rooli on sitten tämän ikäisten kohdalla? Usein varmasti silloin se on se valmentaja, joka toteuttaa näitä asioita, niin avaisitko vielä vähän, että mitä mieltä olet, että minkälainen merkitys näillä on, kun ei olla vielä huippuvaiheessa, vaan ollaan siellä lasten ja nuorten sellaisessa ns. perusharrastamisessa?

-No kyllä näen, että se sellainen ilon ja innon luominen ja myönteisten kokemusten saaminen, myönteisen minäkuvan, itsetunnon tukeminen on ihan keskeistä. Se tapahtuu sitten nimenomaan siinä päivittäisessä tekemisessä, että minkälainen meininki on ja kuinka innostavaa, kuinka houkuttavaa se on. Sillä tavalla ajattelen, että valmentajat luovat myös pohjaa laajemminkin. Tavallaan tekee sellaista kasvatuksellista työtä parhaimmillaan siinä. Lajitaitojen lisäksi he opettavat myös sitten sellaisia ryhmässä olemisen taitoja, sosiaalisia taitoja, miten huomioidaan toiset. Toki sitten vähän lajista riippuen, niin väistämättä urheilu tarjoaa myös mahtavan mahdollisuuden erilaisten psyykkisten taitojen kehittymiseen, että kyllähän jo aika nuorillakin kannattaa ja näinhän monesti toteutuukin, että lajeissa sitten pitää keskittyä ja kuunnella ohjeita ja odottaa omaa vuoroaan. Ne kaikki psyykkiset taidot lähtevät kehittymään, mutta näitäkin valmentaja voi tietoisesti ottaa, että hei otetaanpas tähän nyt vaikkapa tällainen myönteisen minäkuvan tai itseluottamuksen harjoite, että jokainen nuori urheilija voi vaikkapa harjoituksen päätteeksi parin kanssa käydä läpi, missä kaikissa asioissa hän onnistui eli voidaan myös tietoisesti nostaa onnistumisia ja sitä kautta vahvistaa urheilijan pystyvyyden tunnetta. Ne ei ole mitään tähtitieteellisiä asioita, vaan hyvin sellaisia yksinkertaisia asioita, jotka täytyy vain tunnistaa ja hoksata, että miten ne otetaan sitten siellä esille.

-Joo. Tuossa sanoit tavallaan, että niitä voidaan harjoittaa tällaisilla harjoituksilla. Tulisiko siellä asettaa ihan tavoitteita, laittaa niitä vaikka kausisuunnitelmaan tai jotain tällaista vai onko se sellainen, mikä kulkee siinä? Millä lailla tämä tavoitteellisuus näkyy tässä psyykkisessä puolessa sun mielestä?

-No toki tässä on varmasti paljon lajieroja ja kuinka tavoitteellista se toiminta on. Sitä myötä, kun toiminta muuttuu tavoitteellisemmaksi, niin onhan tavoitteiden asettaminen tärkeätä ja kyllä lämpimästi kannustaisin valmentajia miettimään niitä psyykkisiä tavoitteita eli kausisuunnitelmaan nimenomaan sisällyttäen. Jotenkin punaisena lankana, että minkälaisia teemoja me nostetaan. Mulla on se kokemus, että urheilijat myös tykkäävät paljon keskustella tällaisista psyykkisistä tavoitteista, liittyy ne sitten ryhmähenkeen ja siihen minkälaisia vaikkapa arvoja joukkueessa voidaan rakentaa, että minkälaisille arvoille oma toiminta pohjautuu. Tai sitten ihan yksilötasolla, että minkälaisia kehityskohteita valmentaja näkee, vähän lajista riippuen. Että tämän urheilijan olisi hyvä vaikkapa treenata, liittyi se sitten johonkin rohkeuteen tai itseluottamukseen, että näitä asioita kun ylläpidetään pitkin kautta, niin kyllähän ne alkaa ihan eri tavalla elämään, kuin että niitä kerran käydään jossain luennolla kuuntelemassa. Keskeistä on nimenomaan, että miten ne integroituu sinne tekemiseen ja kuinka valmentaja puhuu ja ottaa esille näitä asioita.

-Joo. No pikkuisen jo sanottiin tuosta, että luodaan sitä sellaista pohjaa tälle psyykkiselle hyvinvoinnille ja ehkä mielen hyvinvointitaidoille. Niin ehkä tässä meillä yksi tämän Nuori mieli urheilussa -hankkeen ajatuksista on sellainen, että sitten myöhemmin, kun mennään tällaiseen huippuvaiheeseen ehkä ja sitten on sitä psyykkistä valmennusta, niin jos ollaan tällaista pohjatyötä tehty varhaisessa vaiheessa, niin sitten ehkä se psyykkinen valmennus on myös tietyssä mielessä helpompi toteuttaa jatkossa. Mitä olet mieltä tästä tällaisesta ajatuksesta, että luodaan pohjaa tälle mielen hyvinvoinnille jo lasten ja nuorten urheilussa?

-Ilman muuta se on tärkeää ja kannattavaa. Samalla tavalla kuin mitkä muut tahansa taidot, sosiaaliset taidot tai ihan lajitekniset taidot, niin pohjaa lähdetään jossain kohtaa luomaan ja psyykkiset taidot on sellaisia, mitä voi ja ihminen käyttää hyvin laajasti kaikilla elämän eri osa-alueilla, eli ei pelkästään urheilussa. Sillä tavalla ajattelen, että se palvelee sitä lapsen ja nuoren kehitystä paljon laajemminkin kuin pelkästään urheilun näkökulmasta. Ilman muuta tosi tärkeää kasvatuksellista työtä, mutta myös toisaalta ennaltaehkäisevää työtä. Jos mietitään psyykkistä terveyttä, että kuinka vaikkapa nuori oppii tunnistamaan omia tunteitaan ja tarpeitaan ja kuinka hän uskaltaa puhua niistä jollekin. Tai hänellä on turvallisia aikuisia ympärillä. Nämä ovat ihan keskeisiä asioita myös sitten siihen, että miten aikuisena ihminen pystyy käsittelemään hankalia tilanteita ja toisaalta pyytämään apua ja ottamaan vastaan apua.

-Joo. Kuulostaa aika lailla siltä, että tämmöistä ehkä kokonaisvaltaista on tämä psyykkinen valmennus. Kuitenkin tässä ehkä on se suorituskykyelementti varsinkin siellä huippu-urheilussa, niin sanoisitko vielä vähän, että mitä nämä suhteutuvat toisiinsa tällainen suorituskyvyn lisääminen ja sitten samaan aikaan, kun pitäisi olla kokonaisvaltaista. Kuitenkin tiedetään, että huippu-urheilu vaatii myös aika paljon, niin miten sun mielestä nämä sitten suhteutuvat toisiinsa?

-Joo. Ajattelen, että tämä on oikeastaan se yksi kysymys, että kun oon pitkään huippu-urheilussa toiminut urheilupsykologia, niin tämä myös tekee tästä asiantuntijatyöstä aika vaativaa. Toisaalta urheilupsykologilta odotetaan sitä suorituskyvyn tukemista ja valmennusprosessin tukemista, mutta sitten yhtä aikaa me terveydenhuollon ammattilaisina ollaan kiinnostuneita psyykkisen terveyden asioista ja kysymyksistä. Ajattelen, että nämä ei ole yksinkertaisia asioita ja siihen tarvitaan monesti myös sellaista moniammatillista tiimiä. Oon itse kokenut ihan keskeisenä yhteistyön lääkäreiden ja fysioterapeuttien kanssa, joiden kanssa pystyy sitten luottamuksellisesti urheilijan valmennustiimissä jakamaan ajatuksia. Kyllähän se luottamuksellisuus on ihan keskeistä sen tiimin kesken ja sitten yhteistyössä sen valmentajan kanssa. Paljonhan meillä on liittynyt psyykkisen terveyden suhteen tällaista stigmatisoitumisen pelkoa ja senkin suhteen ajattelen, että viime vuosina on tapahtunut aika isokin muutos siinä, että miten urheilijat on alkanut avoimesti puhumaan psyykkisen terveyden haasteistaan, mikä on ihan keskeistä siinä, että meidän sellaiset vanhat ennakkoluulot ja vääristyneet uskomukset alkaa rapistua. Niin kuin sanoin tuossa aikaisemminkin, että minusta on hirveän tärkeitä, että meidän urheiluväessä se tietoisuus lisääntyy siitä, että psyykkinen terveys on rinnastettavissa fyysiseen terveyteen ja se on yksi ennaltaehkäisevä osa-alue, mikä on tosi tärkeä huomioida. Sitten jos miettii psyykkistä terveyttä ylipäätään, niin jos ajatellaan näitä tutkimuksia, niin noin 20 prosentilla, joka viidennellä, oli jotakin psyykkistä oireilua ja sama koskee myös urheiluväkeä. Eihän urheilumaailma ole mitenkään irrallinen saareke, joten se on ihan keskeistä ottaa huomioon. Nimenomaan tällaisen ennaltaehkäisevän lasten ja nuorten kautta tapahtuvan työn kautta se tietoisuus lähtee lisääntymään ja siitä tulee yksi luonnollinen osa alue kaikkea muuta. Myös ymmärrys siitä, että urheilija voi kokea fyysisen vahvuuden ja ominaisuuksien ohella psyykkistä väsymystä. Se voi olla välillä aika hämmentävää huippu-urheilijalle kokea sen kaltaista vaikkapa alakuloa tai väsymystä, mikä estää tai häiritsee motivaatiota tai estää osallistumasta kilpailuihin. Jotenkin sen ymmärtäminen myös, että urheilijatkin saa olla väsyneitä tai psyykkisesti kuormittuneita, niin se on ihan yksi inhimillinen osa tätä urheilijan polkua.

-Joo, tosi tärkeitä juttuja. Heräsi sellainen ajatus, että tuntuu, että nykyään kun mielenterveyden stigma alkaa varmasti vähetä sitäkin kautta, että ihmiset tuo asioita esiin. Jotenkin tuntuu, että nuoret on vähän avoimempia sen suhteen, niin miten näet tavallaan urheilumaailmassa, kun on sitten valmentajia, jotka ei ole ehkä niin nuoria? Saattaa olla kokeneita valmentajia ja sitten se valmennuskenttä on aikaisemmin ollut ihan erilainen, niin miten vaikka tällaisen valmentajan kannattaisi lähteä sitten muuttamaan ehkä omaa ajattelumalliakin tai suhtautua näihin asioihin sun mielestä?

-Ajattelen, että kaikilla on mahdollisuus oppia aina uutta ja ei voi olla oletuksena, että kaikkien valmentajien täytyy hallita tai ymmärtääkään psyykkisen terveyden kysymyksistä, siinä missä ei myöskään fyysisen terveyden. Se, että on avoimin mielin, uteliain mielin, tutustumassa myös psyykkisen terveyden kysymyksiin ja psyykkiseen valmennukseen ylipäätään, niin ajattelen, että siitähän se kaikki lähtee. Sellaisesta valmentajan kiinnostuksesta ja uteliaisuudesta. Valmentajan ei missään nimessä pidä olettaa, että hänen pitäisi hallita tai ymmärtää kaikesta kaikki, vaan siinä missä joku muukin asiantuntijaosa-alue, niin psyykkinen valmentaja voi tulla valmentajan työn tueksi ja kyllähän se yhteistyö sitten pohjautuu siihen luottamukseen. Lähtee rakentumaan sellainen molemminpuolinen luottamus, jossa voidaan yhdessä oppia. Ajattelen, että urheilupsykologina en todellakaan tiedä kaikesta kaikkea ja mun tehtävänä on pystyä, kun jos vaikka uuteen lajiin mennään, niin alkaa oppia ymmärtämään sitä lajia. Mun tehtävänä on silloin olla aktiivinen, kysellä, ottaa selvää ja olla innostunut siitä, että kysehän on myös paljon siitä omasta asennoitumisesta. Miten asioihin suhtautuu ja haluaa oppia lisää.

-Joo. Tämä oppiminen on noussut meilläkin keskeiseksi, että ehkä välillä saattaa tuntua, että valmentajat sitten saattaisi lähteä miettimään, että teenköhän jotain väärin tai tässä on varmasti työstettävää paljon, niin näet, että sellainen avoin mieli tässä on se avainasia ehkä?

-Ehdottomasti.

-Joo. No sitten ehkä loppuun vielä voisin kysyä, että minkälaisia vinkkejä sulla olisi antaa valmentajalle, tai jos vaikka yksi vinkki valmentajille tästä keskustelusta, niin miten lapsen ja nuoren hyvinvointia voi tukea urheiluharrastuksessa?

-No siinä missä vanhemmille annetaan vinkkejä, että kannusta, kuljeta ja kustanna, niin kyllä ajattelisin, että valmentajalle voisi olla kanssa joku kolmen koon kohta, että kysy, kuuntele ja kannusta. Monestihan valmentajalla saattaa ollakin oletuksena, että pitäisi tietää kaikesta kaikki tai pitäisi olla aina askeleen edellä, mutta monesti voi olla viisautta, että pysähtyykin kysymään ja aidosti kuuntelemaan ja kohtaamaan lapsia ja nuoria. Olemaan aidosti kiinnostunut, mitä mieltä ne on eri asioista ja mitä ne toivoisi. Osallistaa heitä sellaiseen tietynlaiseen päätöksentekoon ja antaa sellaista tietynlaista autonomian tunnetta siihen, että he voivat vaikuttaa johonkin ja tietenkin sitten se, että sellainen yleinen kannustava ilmapiiri luo yhteisöllisyyttä ja se, että miten lapset oppii keskenään kannustamaan toisiaan. Helposti meillä saattaa mennä vähän sellaiseen vääränlaiseen kilpailuhenkisyyteen tai kilvoitteluun vertailuun, joka voi olla aika raskasta ja kuormittavaa urheilijalle. Niin että miten me opittaisiin olemaan iloisia toistemme menestyksestä aidosti, vaikkakin kyse on kilpaurheilusta ja siitä, että halutaan menestyä ja onnistua itse kukin. Että säilyisi sellainen riittävä yhteisöllisyys ja sellainen aito ilo toistenkin onnistumisesta. Ajattelen, että ne on niitä sellaisia hyvin perustavanlaatuisia lähtökohtia sellaiselle hyvälle valmennukselle, jossa huomioidaan sitten myös lapsen ja nuoren kehitystä.

-Joo. Tuo oli tosi hyvä tuo kysy, kuuntele ja kannusta. Parempi kolmen koon sääntö, kuin kylmä, koho, kompressio.

-No just näin, sekin on muuten kolmen koon.

– Joo jep. Mutta kiitos paljon haastattelusta sulle. Olisiko sulla vielä jotain lisättävää tai kommentoitavaa mitä haluaisit sanoa?

-No ehkä tuosta, kun tuli nuo vanhemmat mieleen, niin ajattelen, kun puhutaan lasten nuorten urheilusta, niin kyllähän valmentajan rooli on hirvittävän tärkeä. Toisaalta, että miten vanhemmat myös tunnistaa sitä omaa käyttäytymistään. Kuinka he pystyy reflektoimaan omaa toimintaa siellä kilpakentillä ja pelitilanteissa. Lapsethan on tietenkin lojaaleja vanhemmilleen ja toisaalta myös välillä aika herkkiäkin vanhempien toiminnalle, että vanhempien esimerkillä on todella iso vaikutus. Tässä, kun puhuttiin siitä valmennusvuorovaikutuksesta ja laitettiin aika paljon painetta myös valmentajan suuntaan, niin kyllähän vanhemmilla tässä on myös ihan keskeinen rooli, että minkälaista se kohtaaminen on. Onko vanhemmat kiinnostuneita nimenomaan siitä lapsen kokemuksesta. Onko ensimmäinen kysymys, että mones olit vai se, että miten sä koit, että miten meni ja oliko kivaa? Tavallaan, että miten vanhemmat voi pysyä siinä vanhemman roolissa ja antaa sellaisen valmennusrauhan valmentajalle. Ymmärtää sen oman ainutlaatuisen roolin merkityksen, että lapsilla saattaa olla useampiakin valmentajia, mutta heillä on todennäköisimmin vain yksi äiti ja isä tai joku kasvattaja, että sillä tavalla niin kuin myös sellainen liiallinen lähelle tuleminen ja mukana myötäelämisen voi kääntyä jopa vähän haitaksi tai nostattaa lapsessa häpeää vanhempien käyttäytymisestä. Kannustan myös vanhempia reflektoimaan, että minkälaista se omaa kannustaminen ja kohtaaminen on ja niissä kilpailutilanteissa miten niin kun ollaan ja minkälaista esimerkkiä siellä annetaan. Se on ihan keskeinen osa myös.

-Joo eli ehkä vähän tällainen tilan antaminen myös, että se on sen lapsen eikä vanhemman harrastus?

-Juuri näin.

-Jep, joo. Kiitos paljon Hannaleena, että pääsit haastatteluun. Mukavaa kesän jatkoa ja kiitos tosiaan, kun pääsit paikalle.

-Kiitos paljon.

-Hyvää kesää.

-Kiitos.

Nuori mieli urheilussa -podcastit käsittelevät mielen hyvinvoinnin ja mielenterveyden teemoja urheilussa.

Nuori mieli urheilussa -verkkokurssit

Nuori mieli urheilussa -verkkokurssit tutustuttavat toimintatapoihin, joiden avulla valmentaja voi harjoituksissa tukea ja vahvistaa nuorten mielen hyvinvointia. Voit ladata ja ottaa käyttöön verkkokurssin käytännöläheiset materiaalit. Sisältöä voi soveltaa eri ikäryhmille ja taitotasoille.

Verkkokurssit ovat maksuttomia. Ne voi suorittaa omaan tahtiin, eikä suorittajan tarvitse kirjautua mihinkään palveluun.

Sivua muokattu 20.11.2023


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: